Dynasty tietopalvelu Haku RSS  

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://eura10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://eura10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Sivistyslautakunta
Pöytäkirja 21.09.2023/Pykälä 110



 

Perusopetuksen opetussuunnitelmiin perustuvat lukuvuosisuunnitelmat lv. 2023-2024

 

Sivltk 21.09.2023 § 110  

354/12.00.00/2023  

 

Valmistelija Sivistysjohtaja Matti kompuinen, p. 044 422 4458

 

 

Euran kunnan hallintosäännön 24 §:n mukaan sivistyslautakunnan toimivaltaan kuuluu perusopetuksen kunta- ja koulukohtaisesta opetussuunnitelmasta ja niihin perustuvista suunnitelmista (ns. työsuunnitelmat) päättäminen.

 

Perusopetuskoulut ovat toimittaneet sivistyspalvelutoimistoon lukuvuotta 2023-2024 koskevat opetussuunnitelmiin perustuvat lukuvuosisuunnitelmat. Lukuvuosisuunnitelmissa esitellään mm. koulun oppilasmäärä, tuntikehyksen käyttö yleisopetukseen, erityisopetukseen, tukiopetukseen, kerhoihin ja muuhun toimintaan, lukuvuoden painopistealueet, koulun ulkopuolella annettava opetus ja koulutyön yleinen järjestäminen. Suunnitelmien yhteydessä esitellään myös koulun oppilashuollon suunnitelma ja aamu- ja iltapäivätoiminnan koulukohtainen suunnitelma.

 

Esityslistan liitteenä perusopetuskoulujen opetussuunnitelmiin perustuvat lukuvuosisuunnitelmat lv. 2023-2024 sekä aamu- ja iltapäivätoiminnan toimintasuunnitelmat.

 

 

Esittelijä Sivistysjohtaja Matti Kompuinen

 

Päätösehdotus Sivistyslautakunta hyväksyy perusopetuksen koulukohtaiset opetussuunnitelmiin perustuvat lukuvuosisuunnitelmat lukuvuodelle 2023-2024 sekä koulukohtaiset aamu- ja iltapäivätoiminnan toimintasuunnitelmat lukuvuodelle 2023-2024.

 

Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.