RSS-linkki
Kokousasiat:https://eura10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://eura10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Sivistyslautakunta
Pöytäkirja 26.09.2024/Pykälä 108
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Esiopetuksen opetussuunnitelmiin perustuvat lukuvuosisuunnitelmat lv. 2024-2025
Sivltk 26.09.2024 § 108
353/12.00.00/2024
Valmistelu ja lisätiedot varhaiskasvatuspäällikkö Eero Rantanen, p. 044 422 4471
Euran kunnan hallintosäännön 25 §:n mukaan sivistyslautakunnan toimivaltaan kuuluu kuntakohtaisesta varhaiskasvatus- ja esiopetussuunnitelmasta ja niihin perustuvista suunnitelmista (ns. työsuunnitelmat / lukuvuosisuunnitelmat) päättäminen.
Esiopetusryhmien henkilökunta on toimittanut varhaiskasvatuspäällikölle lukuvuotta 2024-2025 koskevat opetussuunnitelmiin perustuvat lukuvuosisuunnitelmat. Lukuvuonna 2024-2025 esiopetusta järjestetään Paneliassa, Kiukaisissa, kahdessa ryhmässä Euranrinkilässä, Kauttualla, Honkilahdessa ja uutena yksikkönä Hinnerjoella.
Lukuvuosisuunnitelmissa esitellään mm. esiopetuksen yleinen järjestäminen, oppimisympäristön hyödyntäminen, toiminnan suunnittelu, arviointi ja kehittäminen, edellisen toimintakauden arvioinnin tulosten ja kehittämiskohteiden huomioiminen, turvallisuussuunnittelu, huoltajien sekä koulun kanssa tehtävä yhteistyö, kasvun ja oppimisen tukeen liittyvät asiat ja moniammatillinen yhteistyö.
Suunnitelmissa nousee koko kunnan tasolla ryhmien vaihtumisen aiheuttama henkilökunnan ja lasten välinen tutustuminen ja sen merkitys erityisesti toimintakauden alussa. Euran kunnassa on lukuvuonna 2024-2025 Panelian esiopetusryhmä ja Euranrinkilän toinen esiopetusryhmä muodostettu niin, että osa ryhmästä on viisivuotiaita ja osa esiopetusikäisiä. Hinnerjoella vastaavasti on 3-6-vuotiaiden ryhmä, jonka osana esiopetusikäiset suorittavat esiopetuksen. Tämä näkyy lukuvuosisuunnitelmien mukaan suunnittelussa ja toiminnan organisoinnissa. Lukuvuosisuunnitelmat tuovat konkreettisesti esille koko esiopetusvuoden toiminnan. Euran kunnassa esioppilaiden kanssa toteutetaan monipuolista toimintaa, josta osa on perinteitä jo monen vuoden takaa.
Esityslistan liitteenä esiopetuksen lukuvuosisuunnitelmat lv. 2024-2025.
Esittelijä Sivistysjohtaja Matti Kompuinen
Päätösehdotus Sivistyslautakunta hyväksyy esiopetuksen opetussuunnitelmaan perustuvat yksikkökohtaiset lukuvuosisuunnitelmat lukuvuodelle 2024-2025.
Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |