Dynasty tietopalvelu Haku RSS  

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://eura10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://eura10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Sivistyslautakunta
Pöytäkirja 13.06.2024/Pykälä 77



 

Esiopetuksen pedagogiset toimintakertomukset ja itsearviointi lv. 2023-2024

 

Sivltk 13.06.2024 § 77  

257/12.02.00/2024  

 

Valmistelija Varhaiskasvatuspäällikkö Eero Rantanen, p. 044 422 4471

 

 

Esiopetuksen henkilöstö on arvioinut lukuvuoden 2023-2024 toteutumista pedagogisissa toimintakertomuksissa. Aikoinaan kaksivuotisessa esiopetuksessa aloittaneet lapset ovat nyt käyneet varsinaisen esiopetusvuotensa.

 

Toimintakertomuksissa on kerrottu opetuksen yleisestä järjestämisestä, esiopetuksen yhteistyöstä huoltajien ja koulun kanssa, turvallisuuteen liittyvistä asioista sekä oppilashuollon toteutumisesta. Lopuksi henkilöstö on arvioinut vielä yleisesti esiopetusvuoden toteutumista onnistumisten ja haasteiden kautta.

 

Esiopetuksen toteuttaminen on jokaisessa paikassa koettu monipuoliseksi ja esiopetussuunnitelman tavoitteita saavuttavaksi. Toiminta on ollut lasten mielenkiinnoista nousevaa ja myös pitkäkestoista, kuten Leinikit- ryhmän lapsien koko toimintakauden kestänyt elokuvaprojekti huipennuksena  elokuvafestarit. Eurassa aktiivinen kulttuurielämä mahdollistaa esioppilaille monia mielenkiintoisia tapahtumia. Apilat- ryhmä esimerkiksi on käynyt Eurapirtillä leipomassa euralaista perinneherkkua "Euranrinkilöitä". Kolmas sektori ja erityisesti urheiluseurat tuovat monipuolisuutta eskarilaisten liikkumiseen. Uusi kuplahalli tuo monia mahdollisuuksia monipuoliseen liikuntaan. Edelleen aktiivinen vanhempainyhdistys Kimppu mahdollistaa monia erikoistapahtumia Euranrinkilän päiväkodissa.

 

Honkilahden esiopetuksen lapset toteuttivat onnistuneesti muuton uuden oppimiskeskuksen tiloihin. Nyt esioppilaat saavat Honkilahdellakin toimia uusissa ja valoisissa tiloissa. Tiloissa Honkilahden lapset ja henkilökunta pääsevät tekemään entistä läheisempää yhteistyötä koulun kanssa.

 

Esiopetuksen viestinnän on koettu olevan monipuolista hyödyntäen eri viestintäkanavia. Whatsap toimii lähes kaikissa ryhmissä nopeaan viestintään eskarista huoltajille. Wilma- järjestelmä koetaan hyväksi ja toimivaksi tavaksi viestiä ja jakaa oppimiseen liittyviä asiakirjoja huoltajille. Päivittäiset kasvokkain tapahtuvat kohtaamiset koetaan kuitenkin vanhempien kanssa tehtävän yhteistyön kannalta tärkeimmiksi. Huoltajien osallisuutta on euralaisessa esiopetuksessa tuettu monipuolisella tavalla.

 

Panelian oppimiskeskuksessa on jatkettu joustavan alkuopetuksen toimintaa eskareiden, ykkösten ja kakkosten välillä. Tätä mahdollistaa ennen kaikkea samoissa tiloissa toimiminen ja yhteistyökokoukset. Lisäksi Panelian koulun remontti on näyttäytynyt positiivisena myös esiopetukseen liikuntasalin käytön myötä. Ruokailuiden organisoinnissa haetaan vielä linjoja, koska esioppilaat ovat tänä toimintakautena alkaneet syödä ruokalassa.

 

Euralaisen esiopetuksen henkilökunta ottaa tarkasti huomioon turvallisuuteen liittyvät tekijät esioppilaiden arjessa ja tukee monipuolisella toiminnalla turvallisuuskasvatuksen toteutumista. Pihalla olevia turvallisuuriskejä tunnistetaan ja yhteistyötä tehdään palolaitosten ja vapaapalokunnan kanssa. Myös kiusaamisen ehkäisemiseksi tehdään työtä joka päiväisessä arjessa harjoittelemalla ryhmä- ja tunnetaitoja.

 

Esiopetukseen liittyvät oppilashuollolliset toimenpiteet ja tapaamiset koettiin tarpeelliseksi. Lisäksi eri toimijoiden tukea ja auttamista kiiteltiiin arvioinneissa.

 

Yleisesti esiopetuksessa koettiin vuoden onnistuneen ja toiminnan olleen esiopetussuunnitelman tavoitteita täyttävää, kehittävää ja lapsen tarpeet huomiovaa. Saatuja resursseja kiiteltiin sekä terapeuttien, erityisopettajien että avustavan ja tukevan henkilökunnan osalta.

 

Esityslistan liitteenä on esiopetuksen pedagogiset toimintakertomukset lukuvuodelta 2023 - 2024.

 

 

Esittelijä Sivistysjohtaja Matti Kompuinen

 

Päätösehdotus Sivistyslautakunta merkitsee tiedoksi esiopetuksen pedagogiset toimintakertomukset lukuvuodelta 2023-2024.

 

Päätös Merkittiin tiedoksi.