Dynasty tietopalvelu Haku RSS  

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://eura10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://eura10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 15.04.2024/Pykälä 130


 

Henkilökohtaisen lisän myöntämisperusteet 1.6.2024 lukien

 

Yttk 21.03.2024 § 8 

 

 

Valmistelija henkilöstöasiantuntija Päivi Vahtera, puh. 044 422 4001

 

Kevään 2023 järjestelyeräneuvotteluiden yhteydessä henkilöstöjärjestöjen kanssa sovittiin mm. Euran kunnassa käytössä olevan henkilökohtaisen lisän myöntämisperusteiden kehittämisestä. Yhteistyötoimikunta nimesi 26.5.2023 §18 työryhmän valmistelemaan asiaa.

 

Työryhmä on nyt uudistanut/päivittänyt henkilökohtaisen lisän myöntämisperusteita. Myöntämisperusteiden päivittämisen keskeisenä tavoitteena on ollut henkilöstön mahdollisimman tasapuolinen ja avoin kohtelu. Uusissa myöntämisperusteissa on mm. henkilökohtaisen lisän määräytymisperusteet esitetty palvelu-/ammattialoittain. Myöntämisperusteet ovat työryhmätyöskentelyn lisäksi olleet palvelualueiden vastuuhenkilöiden kommentoitavana.

 

Asiakirja Henkilökohtaisen lisän myöntämisperusteet on esityslistan oheismateriaalina.

 

Esittelijä Henkilöstöasiantuntija Päivi Vahtera

 

Päätösehdotus Yhteistyötoimikunta hyväksyy omalta osaltaan uudistetut henkilökohtaisen lisän myöntämisperusteet 1.6.2024 lukien.

 

Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

 

 

Khall 15.04.2024 § 130  

270/01.02.00/2023    

 

Henkilökohtaisen lisän myöntämisperusteet on esityslistan oheismateriaalina.

 

Hallintosäännön 24 § mukaan kunnanhallituksen tehtävänä on henkilöstöpolitiikan johtaminen.

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Kari Kankaanranta

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus hyväksyy henkilökohtaisen lisän myöntämisperusteet 1.6.2024 lukien. 

 

Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

 

 Pöytäkirjamerkinnät: Hallituksen jäsen Reunanen Ari ilmoitti esteellisyytensä ja poistui ko. asiakohdan ajaksi klo 15:31-15:38.