Dynasty tietopalvelu Haku RSS  

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://eura10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://eura10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 15.04.2024/Pykälä 131


 

Vaalilautakuntien ja vaalitoimikunnan asettaminen vuonna 2024 järjestettäviin presidentin vaaleihin ja europarlamenttivaaleihin

 

Khall 25.09.2023 § 265 

 

 

Valmistelija Valmistelu ja lisätiedot: Hallintojohtaja Kari Kankaanranta, puh. 044 422 4020.

 

Vaalilain 15 § mukaan kunnanhallituksen on hyvissä ajoin ennen vaaleja asetettava: 1) kutakin äänestysaluetta varten vaalilautakunta, johon kuuluu puheenjohtaja, varapuheenjohtaja ja kolme muuta jäsentä sekä tarpeellinen määrä varajäseniä, joita on kuitenkin oltava vähintään kolme; sekä 2) laitoksessa toimitettavaa ennakkoäänestystä varten yksi tai useampi vaalitoimikunta, joihin kuhunkin kuuluu puheenjohtaja, varapuheenjohtaja ja yksi muu jäsen sekä tarpeellinen määrä varajäseniä, joita on kuitenkin oltava vähintään kolme.

 

Vaalilautakunta

 

Kelpoisuus: Jäsenten ja varajäsenten on oltava kuntalain mukaan vaalikelpoisia kunnan luottamustoimeen. Lisäksi sekä jäsenten että varajäsenten on mahdollisuuksien mukaan edustettava niitä puolueita, jotka asettivat ehdokkaita edellisissä (vuoden 2023) eduskuntavaaleissa siinä vaalipiirissä, johon kunta kuuluu. Jäsenenä tai varajäsenenä

ei voi olla vaalien ehdokas. Oikeusministeriö kiinnittää kuntien huomiota siihen, että vaalilain 15 §:n 2 momentin sanamuotoa "mahdollisuuksien mukaan" voidaan soveltaa myös siten, että jos puolueet eivät niille tehdystä pyynnöstä huolimatta nimeä riittävästi ehdokkaita vaalilautakuntiin, jäseniksi voidaan nimetä myös muita kunnan luottamustoimeen vaalikelpoisia henkilöitä.

Esteellisyys: Hallintolain esteellisyyssääntelyä ei sovelleta vaalilautakunnan toimintaan. Tämä tarkoittaa, että jäseneksi tai varajäseneksi nimitetty voi toimia kaikissa vaalilautakunnan tehtävissä, kuitenkin yhtä poikkeusta lukuun ottamatta: vaalilautakunnan

jäsenenä oleva ehdokkaan puoliso, lapsi, sisarus tai vanhempi ei saa toimia vaalilain 73 §:n 2 momentissa tarkoitettuna äänestäjän avustajana.

 

Vaalitoimikunta

 

Kelpoisuus: Jäsenten ja varajäsenten on oltava kuntalain mukaan vaalikelpoisia kunnan luottamustoimeen. Lisäksi sekä jäsenten että varajäsenten on mahdollisuuksienmukaan edustettava niitä puolueita, jotka asettivat ehdokkaita edellisissä (vuoden 2023) eduskuntavaaleissa siinä vaalipiirissä, johon kunta kuuluu. Jäsenenä tai varajäsenenä

ei voi olla vaalien ehdokas eikä ehdokkaan puoliso, lapsi, sisarus tai vanhempi. Oikeusministeriö kiinnittää kuntien huomiota siihen, että vaalilain 15 §:n 2 momentin sanamuotoa "mahdollisuuksien mukaan" voidaan soveltaa myös siten, että jos puolueet eivät niille tehdystä  pyynnöstä huolimatta nimeä riittävästi ehdokkaita vaalitoimikuntiin, jäseniksi voidaan nimetä myös muita kunnan luottamustoimeen vaalikelpoisia henkilöitä.

Esteellisyys: Hallintolain esteellisyyssääntelyä ei sovelleta vaalitoimikunnan toimintaan. Tämä tarkoittaa, että jäseneksi tai varajäseneksi nimitetty voi toimia kaikissa vaalitoimikunnan tehtävissä.

 

Kunta voi harkintansa mukaan asettaa vaalilautakunnat ja vaalitoimikunnat erikseen presidentinvaalia ja erikseen europarlamenttivaaleja varten tai asettaa samat vaalilautakunnat ja vaalitoimikunnat molempiin vaaleihin. Presidentinvaaliin asetetut vaalilautakunnat ja vaalitoimikunnat toimivat sekä ensimmäisessä vaalissa että mahdollisessa toisessa vaalissa.

 

Kunnanhallituksen päätöksen mukaisesti vuonna 2024 toimitettavien presidentinvaalien ja europarlamenttivaalien varsinaisen vaalipäivän äänestyspaikat ovat seuraavat:

- 001 Eura: Euran urheilutalo

- 002 Kauttua: Kauttuan koulu

- 003 Kiukainen: Kiukaisten kirjasto

- 004 Panelia: Panelian kirjasto

- 005 Honkilahti: Honkilahden koulu

- 006 Hinnerjoki: Hinnerjoen koulu

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Juha Majalahti

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus asettaa presidentinvaaleja ja europarlamenttivaaleja 2024 varten:
- Kuhunkin varsinaisen vaalipäivän äänestyspaikkaan vaalilautakunnan (6), johon kuuluu puheenjohtaja, varapuheenjohtaja ja kolme muuta jäsentä sekä tarpeellinen määrä varajäseniä, joita on kuitenkin oltava vähintään kolme.
- Yhden vaalitoimikunnan, johon kuuluu puheenjohtaja, varapuheenjohtaja ja yksi muu jäsen sekä tarpeellinen määrä varajäseniä, joita on kuitenkin oltava vähintään kolme. Vaalilautakuntien varajäsenet ja vaalitoimikunnan varajäsenet asetetaan siihen järjestykseen, jossa he tulevat jäsenten sijaan.

 

Päätös Kunnanhallitus päätti yksimielisesti siirtää asian käsittelyn seuraavaan kokoukseen.

 

 Pöytäkirjamerkintä: valtuuston 2. varapuheenjohtaja Pertti Susi poistui kokouksesta ko. asiakohdan käsittelyn jälkeen.

 

Khall 09.10.2023 § 288 

 

 

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Juha Majalahti

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus asettaa presidentinvaaleja ja europarlamenttivaaleja 2024 varten:
- Kuhunkin varsinaisen vaalipäivän äänestyspaikkaan vaalilautakunnan (6), johon kuuluu puheenjohtaja, varapuheenjohtaja ja kolme muuta jäsentä sekä tarpeellinen määrä varajäseniä, joita on kuitenkin oltava vähintään kolme.
- Yhden vaalitoimikunnan, johon kuuluu puheenjohtaja, varapuheenjohtaja ja yksi muu jäsen sekä tarpeellinen määrä varajäseniä, joita on kuitenkin oltava vähintään kolme. Vaalilautakuntien varajäsenet ja vaalitoimikunnan varajäsenet asetetaan siihen järjestykseen, jossa he tulevat jäsenten sijaan.

 

Asian käsittely Asiasta käydyn keskustelun aikana puheenjohtaja esitti seuraavia henkilöitä valittavaksi vaalilautakuntiin ja vaalitoimikuntaan:

 

 Eura

Jäsen   Varajäsen

Marke Arvola   Hannu Vahanen

Juha Suonpää, pj.  Raija Junnila

Seppo Juhola  Olli Lamminaho

Tuire Saine vpj.  Pekka Luusalo

Vesa-Matti Junnila  Maarit Junnila

 

Kauttua

Jäsen   Varajäsen

Tuula Polvi, pj  Kirsti Arvola

Hannu Arvola  Teija Salminen

Anu Yli-Pietilä  Juha Lähteenoja

Markku Haavisto, vpj.  Jesse Salonen

Raija Vinho

 

 Kiukainen

 Jäsen   Varajäsen

Hannu Paavilainen, vpj  Lauri Rannikko

Pekka Jokitalo, pj.  Esko Suomala

Seppo Varjonen  Johanna Perttu

Tuija Jokinen   Arto Simberg

Laura Torkki

 

Panelia

Jäsen   Varajäsen

Miia Simberg, pj.  Teemu Salonen

Keijo Mäkitalo, vpj.  Mari Anttila

Marianne Holmberg  Ari Anttila 

Jari Seppälä   Susanna Lilja

Tommi Pelkonen  

 

Hinnerjoki

Jäsen   Varajäsen

Harri Heikkilä, vpj  Anni Inkinen

Arja-Liisa Lamminen  Erkki Ojala

Jaakko Kreula, pj.  Hannu Heikkilä

Simo Koivunen

Outi Kortelainen

 

Honkilahti

Jäsen   Varajäsen

Johanna Toivonen  Tuula Aaltonen

Kalle Lammela  Niina Kallio

Päivi Rekola   Hannu Aalto

Reijo Arvola, vpj.  

Anne Niemi pj.  

 

Vaalitoimikunta

Jäsen   Varajäsen

Erja Riitta Holmsten Sarasvirta, pj. Markku Anttila

Anja Silvanto, vpj.  Sirpa Satola

Tuomo Viitahalme  Kari Toivonen

 

Päätös Kunnanhallitus hyväksyi yksimielisesti käsittelyn aikana tehdyt esitykset  vaalilautakuntiin ja vaalitoimikuntaan valittavista jäsenistä ja varajäsenistä. 

 

 

Khall 15.01.2024 § 33 

 

 

Valmistelija Valmistelu ja lisätiedot: vs.kunnanjohtaja Kari Kankaanranta, puh. 044 422 4022.

 

 

 

Esittelijä vs. kunnanjohtaja Kari Kankaanranta

 

Päätösehdotus Päätösehdotus tehdään kokouksessa.

 

Asian käsittely Asiasta käydyn keskustelun aikana puheenjohtaja esitti seuraavia henkilöitä aiemmin valittujen lisäksi valittavaksi Kiukaisten vaalilautakunnan varajäseniksi: Eija Kuusisto, Elina Suonpää ja Jussi Tuumi. Lisäksi Lauri Rannikko vapautettaan varajäsenen tehtävistä. Muiden vaalilautakuntien osalta noudatetaan hallituksen 9.10.2023 § 288 päätöstä. 

 

Päätös Kunnanhallitus hyväksyi yksimielisesti käsittelyn aikana tehdyn esityksen.

 

 

Khall 15.04.2024 § 131  

323/00.00.00/2023  

 

 

Panelian vaalilautakunnasta sekä puheenjohtaja Miia Simberg että varapuheenjohtaja Keijo Mäkitalo ovat ilmoittaneet olevansa estyneitä osallistumaan europarlamenttivaaleihin. Heidän tilalleen tulee valita uudet henkilöt.

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Kari Kankaanranta

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus valitsee Panelian vaalilautakuntaan kaksi uutta jäsentä ja nimeää puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan. 

 

Asian käsittely:  Asiasta käydyn keskustelun aikana kunnanhallituksen jäsen Päivi Kyllöinen esitti valittavaksi Panelian vaalilautakunnan puheenjohtajaksi Terhi Salosta ja varapuheenjohtajaksi Juhani Vihervuorta. Lisäksi Miia Simberg vapautetaan puheenjohtajan ja Keijo Mäkitalo varapuheenjohtajan tehtävistä. Muiden vaalilautakuntien osalta noudatetaan hallituksen 15.1.2024 § 33 päätöstä. Puheenjohtaja Harri Lehtonen kannatti Kyllöisen esitystä.

 

 

 

Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.