RSS-linkki
Kokousasiat:https://eura10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://eura10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Sivistyslautakunta
Pöytäkirja 09.11.2023/Pykälä 128
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Kouluterveyskysely 2023
Sivltk 09.11.2023 § 128
463/13.00/2023
Valmistelija Sivistysjohtaja Matti Kompuinen, p. 044 422 4458
Lasten ja nuorten hyvinvoinnin seuranta kuuluu kuntien lakisääteisiin tehtäviin. THL:n organisoimalla kahden vuoden välein tehtävällä Kouluterveyskyselyllä on keskeinen rooli tiedon tuottajana. Kouluterveyskysely tuottaa sekä kansallisella että paikallisella tasolla monipuolista ja kattavaa seurantatietoa lasten ja nuorten hyvinvoinnista, terveydestä, koulunkäynnistä ja opiskelusta sekä osallisuudesta.
Kyselyyn vastasivat perusopetuksen 4., 5., 8. ja 9. luokan oppilaat sekä lukion 1. ja 2. luokan vuoden opiskelijat. Tiedonkeruu toteutetaan kokonaistutkimuksena, jolloin siihen osallistuu koko ikäluokka. Alakouluista kyselyyn vastasi 219 oppilasta, vastausprosentin ollessa 86 %. Yläkoululaisista kyselyyn vastasi 209 oppilasta, vastausprosentti 84 %. Lukion opiskelijoista kyselyyn vastasi 91 opiskelijaa, eli 87 % opiskelijoista. Vastausprosentit ovat hyviä ja antavat kattavan kuvan euralaisten yleissivistävään koulutukseen osallistuvien lasten ja nuorten tilanteesta kysytyissä aihealueissa.
Alakoululaisten tulokset alleviivaavat tarpeen kiinnittää edelleen huomiota kiusaamisen torjuntaan ja käsittelyyn, vaikka edelliseen kyselyyn verrattuna kiusaamisen kokemukset ja osallistuminen kiusaamiseen on vähentynyt. Huolestuttavaa on, että kolmasosa 4. ja 5. luokkalaisista ilmoittaa, ettei syö aamupalaa. Myös matalan itsetunnon tason negatiiviseen kehittymiseen tulee kiinnittää huomiota. Koululounas saa hyvän arvosanan. Huomionarvoista on myös osallisuuden kokemuksen ja päivittäisen liikkumisen positiivinen kehitys.
Yläkoululaisten osalta tulokset osoittavat kiusaamisen vähentymistä verrattuna edellisen kyselyn tuloksiin. Myös osallisuuden kokemus on kehittynyt positiivisesti. Sen sijaan empatiataitoihin pitää kiinnittää huomiota ja rahapelien pelaamisen ja alkoholin viikottaisen käytön lisääntyminen on huomionarvoista. Yläkoululaiset pitävät kouluruokaa hyvänä ja laadukkaana.
Lukiolaiset kokevat kouluruokailun positiivisena. Päihteiden osalta kehitys on ollut edelliseen tutkimukseen verrattuna huolestuttavaa, koska humalahakuinen juominen ja huumeiden saatavuus on lisääntynyt. Lukiolaiset kokevat vaikuttamismahdollisuutensa koulutyön suunnitteluun valtakunnalliseen tasoon verrattuna heikommiksi, mihin tulee kiinnittää huomiota jatkossa.
Yhteiskoulun rehtori Minna Lääperi esittelee tuloksia tarkemmin kokouksessa.
Esityslistan liitteenä kyselyn tuloksia verrattuna koko maahan ja edellisen kyselyn tuloksiin ikäryhmittäin.
Esittelijä Sivistysjohtaja Matti Kompuinen
Päätösehdotus Sivistyslautakunta merkitsee tiedokseen kouluterveyskyselyn 2023 tulokset Euran osalta. Koulukohtaisia tuloksia käsitellään rehtoreiden johdolla kouluilla ja niiden pohjalta kehitetään toimintaa oppilaiden hyvinvoinnin parantamiseksi.
Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |