Dynasty tietopalvelu Haku RSS  

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://eura10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://eura10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Sivistyslautakunta
Pöytäkirja 17.10.2024/Pykälä 128


Liite 4 Koulukeskuksen monitoimitilan tarveselvitys syyskuu24

 

Koulukeskuksen monitoimitilan tarveselvitys / Sivistyspalvelut

 

Sivltk 24.08.2023 § 94 

 

 

Valmistelija sivistysjohtaja Matti Kompuinen, p. 044 422 4458

 

 

Koulukeskuksen koulut (Euran yhteiskoulu, Ahmasojan koulu ja Euran lukio) käyttävät koulukeskuksen yhteistä liikuntatilaa koululiikuntaan, koulujen tilaisuuksiin ja yliopppilaskirjoituksiin. Tämän lisäksi tilaa käytetään urheiluseurojen ja eri yhteisöjen ilta- ja viikonloppuliikuntaan.

 

Tilan sisäilman laatu ei ole kunnossa eikä liikuntatila kokonaisuudessaan  vastaa nykyistä käyttötarvetta. Tilasta on tehty tarveselvitys 15.9.2020 ja sivistyslautakunnan vuoden 2021 talousarviokäsittelyn yhteydessä (§ 80/2020) asiaa on käsitelty. Monitoimitilaksi muutettavaa tilaa varten on varattu kuluvan vuoden talousarviosta määräraha suunnitteluun ja seuraaville kahdelle talousarvion suunnitelmavuodelle 2024 ja 2025 määräraha toteutukseen.

 

Suunnittelun käynnistäminen on nyt ajankohtaista ja käyttäjien näkökulmasta on toivottu tarveselvityksen päivitystä vastaamaan nykyistä tilan käytön tarvetta.

 

Esityslistan liitteenä on päivitetty koulukeskuksen monitoimitilan tarveselvitys, joka on laadittu yhteistyössä koulukeskuksen rehtorien ja liikuntapäällikön kanssa.

 

Esittelijä Sivistysjohtaja Matti Kompuinen

 

Päätösehdotus Sivistyslautakunta hyväksyy koulukeskuksen monitoimitilan päivitetyn tarveselvityksen ja lähettää tarveselvityksen tekniselle lautakunnalle hankkeen suunnittelun lähtökohdaksi.

 

Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

 

 

Tekla 20.09.2023 § 119 

 

 

Valmistelija Valmistelu ja lisätiedot: rakennuspäällikkö Ari Jyräkoski, puh. 044-422 4882.

 

 

Lukion liikuntasaliosasta on tehty kuntoarvio ja sitä täydentäviä lisäselvityksia (RTC Vahanen Turku Oy, raportti 11.12.2018). Rakennus on rakennettu vuonna 1959 ja siihen ei ole kohdistunut merkittäviä peruskorjauksia. Rakennus on pääosin alkuperäiskuntoinen ja sen tekniset järjestelmät ovat käyttöikänsä päässä. Lisäksi siellä on todettu sisäilman laatuun liittyviä ongelmia. Rakennuksen peruskorjaaminen ei todennäköisesti ole teknisesti kannattavaa. Lisäksi on huomioitava tarveselvityksessä esitetty toiminnallinen toimimattomuus.

 

Tarveselvityksen ja kuntoarvion pohjalta tekniset palvelut laatii hankesuunnitelman yhdessä tulevien käyttäjähallintokuntien kanssa. Hankesuunnitelmaa varten laaditaan ostopalveluna tarkennettu tilaohjelma, sijoitteluluonnokset ja niiden perusteella alustava kustannusarvio. Hankesuunnitelma laaditaan syksyn 2023 aikana.

 

Esittelijä Tekninen johtaja Kimmo Haapanen

 

Päätösehdotus Tekninen lautakunta päättää merkitä Koulukeskuksen monitoimitilan tarveselvityksen tiedokseen ja käynnistää kohteen hankesuunnittelun.

 

Päätös Merkittiin tiedoksi.

 

 

Sivltk 17.10.2024 § 128  

373/00.01.02/2023  

 

Valmistelu ja lisätiedot sivistysjohtaja Matti Kompuinen, p. 044 422 4458

 

 

Koulukeskuksen monitoimitilan, eli lukion liikuntasaliosan sisäilman laatu ei ole kunnossa eikä liikuntatila kokonaisuudessaan  vastaa nykyistä käyttötarvetta. Monitoimitilaksi muutettavaa tilaa varten on varattu kuluvan vuoden talousarviosta määräraha suunnitteluun ja seuraaville kahdelle talousarvion suunnitelmavuodelle 2025 ja 2026 määräraha toteutukseen.

 

Tilan hankesuunnitelman tekeminen ei ole edennyt ja edellisen tarvesuunnitelman käsittelyn jälkeen on ilmentynyt uusia talouden vakauttamiseen ja käyttäjien tarpeisiin liittyviä seikkoja.

 

Koulukeskuksen koulut (Euran Yhteiskoulu, Ahmasojan koulu ja Euran lukio) käyttävät liikuntatilaa jonkin verran koululiikuntaan (lähinnä Ahmasojan koulu), koulujen tilaisuuksiin ja ylioppilaskirjoituksiin. Tilaa käytetään urheiluseurojen ja eri yhteisöjen ilta- ja viikonloppuliikuntaan erittäin vähän.

 

Talousarvion laadinnan ollessa parhaillaan käynnissä tilan tarvesuunnitelman päivittäminen on ajankohtaista tarvittavien määrärahojen varaamiseksi ensi vuoden talousarvioon sekä suunnitelmavuosille.

 

Esityslistan liitteenä on päivitetty koulukeskuksen monitoimitilan tarveselvitys, joka on laadittu yhteistyössä koulukeskuksen rehtorien ja liikunta- ja nuorisopäällikön kanssa.

 

 

Esittelijä Sivistysjohtaja Matti Kompuinen

 

Päätösehdotus Sivistyslautakunta merkitsee koulukeskuksen monitoimitilan päivitetyn tarveselvityksen tiedoksi ja esittää tekniselle lautakunnalle vaihtoehtojen A ja B ottamista lähempään tarkasteluun hankesuunnitelman laadinnan pohjaksi.

 

Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.