Dynasty tietopalvelu Haku RSS  

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://eura10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://eura10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 15.04.2024/Pykälä 135


 

Täyttölupien myöntäminen

 

Khall 15.04.2024 § 135  

188/01.01.01/2024  

 

 

Kunnanhallitus on talousarviota 2022 koskevissa täytäntöönpano-ohjeissa todennut, että uudet virat ja toimet perustetaan normaalissa järjestyksessä esittämällä ne ensin kunnanhallitukselle. Jokaisesta uudesta viras-ta/toimesta on esitettävä sekä toiminnallinen että taloudellinen perustelu.

 

Täyttölupamenettely on keskitetty johtoryhmään yli 12 kk sijaisuuksien ja ti-lapäisen henkilöstön osalta ja kunnanhallitukselle vakinaisten virkojen ja toimien osalta.

 

Täyttölupia on anottu seuraavasti:

-          koulunkäynninohjaaja (4 kpl) /sivistyspalvelut,

-          varhaiskasvatuksen opettaja /sivistyspalvelut

 

 

  

Päätösehdotus Kunnanhallitus myöntää anotut täyttöluvat.

 

Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.