RSS-linkki
Kokousasiat:https://eura10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://eura10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Tekninen lautakunta
Pöytäkirja 14.10.2026/Pykälä 115
| Edellinen asia | Seuraava asia |
Rantasaunojen kävijämäärät kesällä 2026
Tekla 14.10.2026 § 115
340/10.03.01.06/2026
Valmistelu ja lisätiedot yhdyskuntatekniikan päällikkö Anne Saarenvalta, puh. 044 422 4955
Euran kunnan rantasaunojen lämmityskausi on perinteisesti kesäkuun alusta elokuun loppuun. Sillä aikavälillä on saunoja lämmitettävä joka päivä ma-pe klo 17-21 ja la-su klo 14-20. Tänä vuonna Euran kunta antoi yhdistyksille mahdollisuuden aloittaa saunan lämmitys lauantaina ja sunnuntaina poikkeuksellisesti klo 16. Kesän lämmityskausi alkaa useimmilla saunoilla jo toukokuussa ja jatkuu myös syyskuun loppuun. Aloite aukiolojen laajennukseen on tullut lämmittäjiltä ja se on ollut vapaaehtoinen.
Rantasaunoilla kunnan kanssa sopimussuhteeessa olevat yhdistykset Honkilahden Vesat ry (Vähäjärvi), Länsi-Euran Palloilijat ry (Turaranta), Hinnerjoen VPK:n tuki ry (Eloranta) ja Euran Pallo ry (Kiperi) ovat jatkaneet erinomaista työtään saunojen ylläpidossa, hoidossa ja lämmityksessä, sekä siten saaneet tuloja yhdistyksilleen saunamaksuista. Kiukaisten Metsästäjät ry (Kotkaniemi) on vuokrannut Kotkaniemen alueen ja toimii kuten muutkin kunnan rantasaunat.
Ennen saunakauden alkua uimaranta-alueiden vedenalainen turvallisuus tutkitaan aina sukeltajan toimesta. Rantasaunojen uimavedestä otetaan vesinäytteet kolme kertaa kesässä. EU-säännösten mukaan näytteet otetaan jatkossa kesäkuun, heinäkuun ja elokuun puolivälissä, koska virallinen uimakausi alkaa kesäkuun puolivälissä.
Rantasaunoilla ei ole vuoden 2026 aikana toteutettu suuria investointeja eikä kovin merkittäviä korjauksiakaan. Suurin yhteensä laskettu menoerä rantasaunoilla on sähkö. Polttopuut saunoille tehdään pääosin kunnan omana työnä, vain muutama kuorma on jouduttu ostamaan.
Elorannassa on sovittu tehtäväksi vielä tänä syksynä tai ensi keväänä saunan ja rannan välisen laatoituksen uusiminen. Laatat ja murskeet on jo toimitettu rantaan ja työ tehdään talkoilla. Pintakäsittelyjä tehdään vuosittain puuterasseille ja portaille.
Vähäjärvellä toteutettiin uusi pukukoppi saunaa käyttämättömille uimareille.
Pukukopin kokoaminen toteutettiin talkoilla kuten myös pukukopilta laiturille johtava puinen käytävä. Grillikatoksen hormin vetoa lisättiin hankkimalla piipun päähän vedonparantaja. Suihkukoppeja tullaan rakentamaan kaksi lisää. Lattian valut saatetaan tehdä jo tänä syksynä, mikäli säät sen sallivat.
Turarannassa vaihdettiin kiuas keväällä ennen saunakauden alkua ja terassi on öljytty. Kiperissä ei ole tänä vuonna tehty merkittäviä muutoksia tai uudistuksia.
Rantasaunojen hoitajat ovat velvollisia pitämään kirjaa kävijämääristä. Lämmittäjäyhdistykset yhdessä Euran kunnan kanssa ovat saunottaneet kuntalaisia ja vieraspaikkakuntalaisiakin kesäkautena 2026 aikuisia 23 963 ja lapsia 7582 eli yhteensä 31 545 henkolöä. Taulukko alla kävijämääristä.
|
| Aikuiset | Lapset | 2026 | 2025 | 2024 | 2023 |
Eloranta | toukokuu | 296 | 77 | 373 |
|
|
|
| kesäkuu | 1122 | 405 | 1527 |
|
|
|
| heinäkuu | 1159 | 338 | 1497 |
|
|
|
| elokuu | 942 | 189 | 1131 |
|
|
|
| syyskuu | 356 | 20 | 376 |
|
|
|
| touko-syyskuu |
|
| 4904 | 4556 | 4430 | 4088 |
Eloranta yhteensä |
| 3875 | 1029 | 4904 | 4556 | 4430 | 4088 |
Kiperi | toukokuu | 719 | 36 | 755 |
|
|
|
| kesäkuu | 1448 | 581 | 2029 |
|
|
|
| heinäkuu | 1683 | 601 | 2284 |
|
|
|
| elokuu | 1243 | 297 | 1540 |
|
|
|
| syyskuu | 664 | 31 | 695 |
|
|
|
| touko-syyskuu |
|
| 7303 | 6609 | 7142 | 6610 |
Kiperi yhteensä |
| 5757 | 1546 | 7303 | 6609 | 7142 | 6610 |
Kotkaniemi | toukokuu | 0 | 0 | 0 |
|
|
|
| kesäkuu | 1601 | 313 | 1914 |
|
|
|
| heinäkuu | 1617 | 313 | 1930 |
|
|
|
| elokuu | 1514 | 306 | 1820 |
|
|
|
| syyskuu | 359 | 53 | 412 |
|
|
|
| touko-syyskuu |
|
| 6076 | 6052 |
| 5485 |
| kesä-syyskuu |
|
| 6076 | 5905 | 6274 |
|
Kotkaniemi yhteensä |
| 5091 | 985 | 6076 | 6052 | 6274 | 5485 |
Turaranta | toukokuu | 0 | 0 | 0 |
|
|
|
| kesäkuu | 1662 | 720 | 2382 |
|
|
|
| heinäkuu | 1569 | 631 | 2200 |
|
|
|
| elokuu | 1263 | 299 | 1562 |
|
|
|
| syyskuu | 369 | 42 | 411 |
|
|
|
| kesä-syyskuu |
|
| 6555 | 6121 | 6218 | 4775 |
Turaranta yhteensä |
| 4863 | 1692 | 6555 | 6121 | 6218 | 4775 |
Vähäjärvi | toukokuu | 427 | 194 | 621 |
|
|
|
| kesäkuu | 1208 | 836 | 2044 |
|
|
|
| heinäkuu | 1350 | 806 | 2156 |
|
|
|
| elokuu | 1019 | 439 | 1458 |
|
|
|
| syyskuu | 373 | 55 | 428 |
|
|
|
| touko-syyskuu |
|
| 6707 | 6009 | 6016 |
|
| kesä-syyskuu |
|
| 6086 | 5563 |
| 4753 |
Vähäjärvi yhteensä |
| 4377 | 2330 | 6707 | 6009 | 6016 | 4753 |
Kaikki yhteensä |
| 23963 | 7582 | 31545 | 29347 | 30080 | 25711 |
Esittelijä Tekninen johtaja Jyräkoski Ari
Päätösehdotus Tekninen lautakunta merkitsee rantasaunoilla toimintakaudella 2026 tehdyt toimenpiteet sekä kävijämäärät tiedokseen.
Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.
| Edellinen asia | Seuraava asia |