Dynasty tietopalvelu Haku RSS  

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://eura10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://eura10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Sivistyslautakunta
Pöytäkirja 08.10.2026/Pykälä 107



 

Keskusta-alueen alakouluverkon palveluverkkosuunnitelma

 

Sivltk 20.08.2026 § 82 

 

 

Valmistelu ja lisätiedot sivistysjohtaja Matti Kompuinen, p. 044 422 4458

 

 

Kunnanhallitus on päättänyt (22.6.2026 § 166) antaa sivistyslautakunnalle ja edelleen sivistyspalveluiden palvelualueelle tehtäväksi valmistella laaditun palveluverkkoselvityksen pohjalta sivistyspalveluiden palveluverkkosuunnitelman ja toimenpiteet, jotka mahdollisesti johtavat osan sivistyspalveluiden yksiköiden toiminnan lakkauttamiseen. Kunnanhallitus linjaa edellä mainittua jatkovalmistelua keskustan alueella seuraavasti:

-          Keskustan alueella on jatkossa yksi alakoulu ja Kauttuan alueen kunnalliset varhaiskasvatusyksiköt kootaan yhteen varhaiskasvatusyksikköön.

Linjaus perustuu kunnan edelleen tiukentuneeseen taloudelliseen tilanteeseen, mutta ennen kaikkea väestörakenteen muutokseen, jonka myötä lasten ja edelleen perusopetusikäisten määrä on dramaattisesti vähenemässä. Tavoitteena on turvata mahdollisimman laadukkaat varhaiskasvatuksen, perusopetuksen ja vapaa-ajan palvelut tulevaisuuden realiteetit huomioon ottaen.

 

Mahdollisten toimintayksiköiden lakkauttamistoimien valmistelun yhteydessä toimitaan lainsäädännön edellyttämillä tavoilla huomioiden muun muassa lapsivaikutusten arviointi ja henkilöstön kuulemiset sekä tarvittavat neuvottelut, joihin ryhdytään välittömästi annetun aikataulun noudattamiseksi.

Vaikutustenarviointien sekä kuulemisten pohjana käytetään sivistyspalveluissa jo valmisteltua sivistyspalveluiden palveluverkkoselvitystä sekä kunnanhallituksen päätöksen mukaisia linjauksia.

Lopullinen päätös sivistyspalveluiden palveluverkosta tehdään loka-marraskuussa valtuustossa.

 

Esittelijä Sivistysjohtaja Matti Kompuinen

 

Päätösehdotus Lautakunta käynnistää sivistyspalveluiden palveluverkkosuunnitelman laadinnan ja vaikutustenarviointien sekä osallisten kuulemisen järjestämisen keskustan alueen alakoulujen osalta kunnanhallituksen päätöksen mukaisesti.

 

Pöytäkirjamerkintä Sanna Kotiranta, Hannu Pellikka, Ari Reunanen ja Sanna Virtanen ilmoittivat esteellisyytensä ja poistuivat kokouksesta asian käsittelyn ajaksi klo 16.50-17.04. Pöytäkirjanpitäjänä asian käsittelyn ajan toimi Kati Sammallahti.

 

Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

 


Sivltk 08.10.2026 § 107  

419/00.01.03/2025  

 

Valmistelu ja lisätiedot sivistysjohtaja Matti Kompuinen, p. 044 422 4458

 

 

Palveluverkkosuunnitelman lähtökohtina ovat lasten ja oppilaiden määrän huomattava väheneminen, kuntatalouden tilanne sekä tarve turvata hallitut opetusryhmien koot, oppimisen tuen ja opiskeluhuollon palvelujen saatavuus, terveet ja toimivat kiinteistöt, tilojen tehokas käyttö ja henkilöstön tarkoituksenmukainen sijoittuminen. Suunnitelma perustuu laadittuun palveluverkkoselvitykseen ja kunnanhallituksen 22.6.2026 §:ssä 166 tekemään päätökseen.

 

Keskusta-alueen alakouluverkkoa koskevassa jatkovalmistelussa on tarkasteltu seuraavia vaihtoehtoja:

 

  1. opetus keskitetään Kauttuan kouluun
  2. opetus keskitetään Kirkonkylän kouluun
  3. rakennetaan uusi keskusta-alueen alakoulu.

 

Kaikissa vaihtoehdoissa Kauttuan ja Kirkonkylän koulujen oppilaat keskitetään yhteen kouluun. Tavoitteena on pääosin kaksisarjainen koulu, jossa on 14 yleisopetuksen ryhmää, viisi erityisluokkaa ja yksi vaativan erityisen tuen luokka. Yleisopetuksen keskimääräiseksi ryhmäkooksi on arvioitu noin 20 oppilasta. Lukuvuonna 2030–2031 koulussa arvioidaan olevan lähikoulualueen rajauksesta riippuen 267–279 yleisopetuksen oppilasta sekä erityisluokkien oppilaat.

 

Koulun tilasuunnittelussa lähtökohtana ovat eri ikäryhmille jäsennellyt luokkasiivet, yleis- ja erityisopetuksen yhteistoimintaa tukevat tilat, tarkoituksenmukaiset taitoaineiden tilat, riittävän suuri liikunta- ja juhlatila, ruokala ja jakelukeittiö, oppilashuollon tilat sekä joustavat tilat aamu- ja iltapäivätoiminnalle. Suunnittelussa tulee huomioida myös esteettömyys ja tilojen iltakäyttö kuntalaisten, yhdistysten ja muiden toimijoiden tarpeisiin.

 

Kauttuan ja Kirkonkylän nykyisten koulurakennusten hyödyntäminen edellyttää molemmissa vaihtoehdoissa peruskorjausta, toiminnallisia muutoksia ja lisärakentamista. Olemassa olevien rakennusten massiivirakenteet, kerrosratkaisut ja suojeluarvot rajoittavat tilojen muuntojoustavuutta. Lisäksi saneerauksen ja laajentamisen aikana tarvitaan väistötiloja, mikä aiheuttaa kustannuksia ja vaikeuttaa koulutoiminnan järjestämistä vähintään yhden lukuvuoden ajan. Uuden koulun rakentamisen aikana nykyiset koulut voisivat jatkaa toimintaansa normaalisti.

 

Alustavassa kustannusvertailussa Kauttuan koulun peruskorjauksen, toiminnallisten muutosten ja laajennuksen investointikustannukseksi on arvioitu noin 6,65-6,9 miljoonaa euroa. Kirkonkylän koulua koskevan vaihtoehdon alustava kustannusarvio on noin 9,9-10,4 miljoonaa euroa ja uuden koulun rakentamisen alustava kustannusarvio noin 11,5–12,6 miljoonaa euroa. Kustannusarviot ovat valmisteluvaiheen arvioita ja tarkentuvat tarveselvityksen, hankesuunnittelun, kuntotutkimusten sekä suunnitteluratkaisujen perusteella.

 

Uuden koulun vaihtoehto mahdollistaisi energiatehokkaan, esteettömän ja tilankäytöltään tarkoituksenmukaisen koulurakennuksen toteuttamisen ilman rakentamisaikaista väistötilatarvetta, joista arvioidaan syntyvän olemassa olevien koulujen kunnostuksen yhteydessä noin 300 000 – 400 000 euron kustannus. Vaihtoehtojen tarkastelussa käyttökustannukset ovat vuositasolla pienimmät uuden koulurakennuksen kohdalla. Poistoaika uudelle rakennnukselle on 40 vuotta, kun se saneerattujen rakennusten kohdalla on 20 vuotta.

 

Jatkovalmistelussa olisi ratkaistava mahdollisen uuden koulun sijainti, kaavoitus, liikennejärjestelyt, investoinnin rahoitus sekä nykyisten Kauttuan ja Kirkonkylän koulukiinteistöjen jatkokäyttö. Kauttuan koulun jatkokäytössä on huomioitava rakennuksen suojelumerkintä. Kirkonkylän koulukiinteistön osalta mahdollisia vaihtoehtoja ovat rakennuksen muu kunnallinen käyttö tai myynti ulkopuoliselle toimijalle.

 

Palveluverkkosuunnitelmassa esitetään, että Kauttuan ja Kirkonkylän koulut yhdistetään ja yksi keskusta-alueen alakoulu aloittaa toimintansa lukuvuoden 2030–2031 alusta. Ensisijaisena vaihtoehtona esitetään uuden koulurakennuksen rakentamista keskeiselle paikalle Euran keskustan/Kauttuan alueelle. Toissijaisena vaihtoehtona esitetään Kauttuan koulun saneeraamista ja laajentamista nykyajan toiminnallisia ja pedagogisia tarpeita vastaavaksi.

 

Tarveselvityksen ja hankesuunnitelman laatiminen sekä suunnittelun toteutus on tarkoitus toteuttaa vuosien 2027-2028 aikana ja rakentaminen vuosina 2029–2030. Tavoitteena on, että yhdistetty keskusta-alueen alakoulu aloittaa toimintansa lukuvuoden 2030-31 alusta.

 

Keskusta-alueen alakouluratkaisu liittyy myös Ahmasojan koulun toimintojen uudelleenjärjestelyyn. Suunnitelman mukaan Ahmasojan koulun vuosiluokkien 1–6 erityisluokat sijoitetaan keskusta-alueen alakoulun yhteyteen. Ratkaisulla tavoitellaan yleis- ja erityisopetuksen nykyistä joustavampaa yhteistyötä sekä oppimisen tuen ja opiskeluhuollon palvelujen parempaa saavutettavuutta.

 

Palveluverkkosuunnitelman valmistelu on tehty palveluverkkoselvityksen pohjalta kokonaisuutena. Suunnitelman laadintaan on sisältynyt oppilaiden, huoltajien ja henkilöstölle suunnattuja kyselyitä. Lisäksi oppilaita on erikseen kuultu. Palveluverkkomuutoksista on tehty ennakkovaikutusten arviointia sisältäen lapsivaikutusten arvioinnin. Yhteenvedot kyselyiden tuloksista ja vaikutustenarvioinneista löytyvät palveluverkkosuunnitelman liitteistä.

 

 

Esittelijä Sivistysjohtaja Matti Kompuinen

 

Päätösehdotus Sivistyslautakunta päättää:
1. Hyväksyä sivistyspalveluiden palveluverkkosuunnitelman keskusta-alueen alakouluverkon osalta ja saattaa sen kunnanhallituksen käsiteltäväksi.
2. Esittää kunnanhallitukselle ja edelleen kunnanvaltuustolle, että Kauttuan ja Kirkonkylän koulut yhdistetään uudeksi keskusta-alueen alakouluksi lukuvuoden 2030–2031 alusta, jolloin Kauttuan ja Kirkonkylän koulujen toiminta päättyy.
3. Esittää uuden, esteettömän ja muuntojoustavan koulurakennuksen rakentamista keskeiselle paikalle Euran keskustan/Kauttuan alueelle.
4. Esittää, että keskusta-alueen alakoulun tarveselvitys, sijaintivaihtoehtojen tarkastelu ja hankesuunnitelma laaditaan vuoden 2027 aikana ja että niiden yhteydessä tarkennetaan hankkeen pedagogiset ja toiminnalliset tavoitteet, tilaohjelma, kustannukset, rahoitusvaihtoehdot, kaavoitus- ja liikennejärjestelyt sekä nykyisten koulukiinteistöjen jatkokäyttö.

 

 

Pöytäkirjamerkintä Päivi Kyllöinen saapui klo 16.33. Sanna Kotiranta, Hannu Pellikka, Ari               Reunanen ja Sanna Virtanen ilmoittivat esteellisyytensä ja poistuivat               kokouksesta asian käsittelyn ajaksi klo 16.33 – 17.55. Pellikan varajäsen               Petri Tuokkola paikalla asian käsittelyn ajan. Pöytäkirjanpitäjänä toimi Kati               Sammallahti.

 

Asian käsittely Puheenjohtaja Timo Nurminen teki sivistysjohtajan päätösehdotuksesta poikkeavan                             päätösehdotuksen:

 

 ”Sivistyslautakunta päättää:

1. Hyväksyä sivistyspalveluiden palveluverkkosuunnitelman keskusta-alueen alakouluverkon osalta ja saattaa sen kunnanhallituksen käsiteltäväksi.

2. Esittää kunnanhallitukselle ja edelleen valtuustolle, että keskustan alueen koulut yhdistetään ja toimipisteenä on jatkossa Kauttuan koulukiinteistö lukuvuoden 2029-2030 tai 2030-2031 alusta, jolloin Kirkonkylän koulun toiminta päättyy.

3. Esittää, että Kauttuan koulurakennukseen tehdään rakennuksen turvallisen ja tarkoituksenmukaisen käytön kannalta välttämättömät rakennustekniset peruskorjaukset ja toiminnalliset muutostyöt kustannustehokkaasti ja kunnan taloudellinen sietokyky huomioiden.

4. Esittää, että tarveselvitys ja hankesuunnitelma laaditaan vuoden 2027 aikana ja että niiden yhteydessä tarkennetaan hankkeen pedagogiset ja toiminnalliset tavoitteet, tilaohjelma, kustannukset, rahoitusvaihtoehdot, kaavoitus- ja liikennejärjestelyt sekä Kirkonkylän koulun kiinteistön jatkokäyttö.”

 

Johanna Toivonen ja Arja Salo kannattivat Timo Nurmisen tekemää päätösehdotusta.

 

Pidettiin neuvottelutauko klo 17.23-17.30 sekä klo 17.42-17.48.

 

Päätös Timo Nurmisen tekemä päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

 

 

 

Pöytäkirjamerkintä Sanna Kotiranta, Hannu Pellikka, Ari Reunanen ja Sanna Virtanen palasivat kokoukseen klo 17.55. Petri Tuokkola poistui klo 17.55.