RSS-linkki
Kokousasiat:https://eura10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://eura10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanhallitus
Pöytäkirja 12.10.2026/Pykälä 257
| Edellinen asia | Seuraava asia |
Ilmoitus valtuustoryhmän vaihdosta ja valtuustoryhmän ryhmäkoon muutoksesta
Khall 12.10.2026 § 257
15/00.00.01/2026
Valmistelu ja lisätiedot Kunnanjohtaja Kari Kankaanranta puh. 044 422 4020.
Valtuutettu Eveliina Lehto on toimittanut kuntaan ilmoituksen, että hän eroaa Kansallisen Kokoomuksen valtuustoryhmästä ja luopuu samalla kyseisen valtuustoryhmän puheenjohtajuudesta. Samalla hän ilmoittaa, että liittyy Suomen Keskustan valtuustoryhmään. Muutoksen myötä Keskustan valtuustoryhmän koko kasvaa Euran valtuustossa yhdellä valtuutetulla.
Hallintosäännön 77 § mukaan valtuutetun on ilmoitettava kirjallisesti valtuuston puheenjohtajalle valtuustoryhmään liittymisestä ja siitä eroamisesta. Liittymisilmoituksessa on oltava asianomaisen ryhmän kirjallinen hyväksyminen.
Esittelijä Kunnanjohtaja Kari Kankaanranta
Päätösehdotus Kunnanhallitus merkitsee valtuutettu Eveliina Lehdon ilmoituksen tiedoksi ja saattaa sen sekä muutoksen valtuustoryhmien kokoonpanoissa edelleen valtuustolle tiedoksi.
Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.
| Edellinen asia | Seuraava asia |