Dynasty tietopalvelu Haku RSS  

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://eura10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://eura10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 28.09.2026/Pykälä 247


Investoinnit Työohjelma päivitetty 23092026

 

Investointiohjelman ja työohjelman muutokset 2026 / Tekniset palvelut

 

Tekla 20.05.2026 § 60 

 

 

Valmistelu ja lisätiedot tekninen johtaja Ari Jyräkoski, p. 044 422 4882, käyttöpäällikkö Olli Koivuniemi, p. 044 422 4971, yhdyskuntatekniikan päällikkö Anne Saarenvalta, puh. 044 422 4955

 

Investointien sitovuustaso valtuustolle on hankeryhmien kokonaismenot. Vahvistetun talousarvion investointiosassa on esitetty myös investoinnit tarkemmin hankeryhmittäin. Hankeryhmien sisällä hankkeiden määrärahoista, hankkeiden käynnistämisestä sekä hankkeiden lisäämisestä määrärahojen puitteissa päätetään investointihankkeiden työohjelmassa. Nimetyn investoinnin toteuttamatta jättämisestä päättää valtuusto.

 

Tekninen lautakunta on kokouksessaan 28.1.2026 § 5 päättänyt hyväksyä ja vahvistaa palvelualuiden ja investointihankkeiden työohjelman vuodelle 2026. Kunnanhallitus on  vastaavasti merkinnyt työohjelman tiedokseen kokouksessaan 9.2.2026 § 42.

 

Valtuuston hyväksymiin investointimäärärahoihin ei kohdistu muutoksia. Sen sijaan työohjelman sisälle on alkuvuoden aikana tullut seuraavia muutostarpeita:

 

Tilapalvelut

 

Tilapalvelujen korvausinvestoinneissa on varattu kohteelle Kiinteistöjen pienet investoinnit 400 000 €. Työohjelman laadinnan yhteydessä kohteelle on jäänyt 90 000 € jakamaton määräraha. Euran pääkirjaston kaukolämmön lämmönvaihtin on alkuperäinen ja ylittänyt teoreettisen käyttöikänsä 10 vuodella. Tehdyn kuntotutkimuksen mukaan lämmönvaihdin on välittömän uusimisen tarpeessa. Samalla kirjaston lukusaliin ja työskentelytiloihin lisätään jäähdytyslaitteet. Tilapalvelut esittää, että Kiinteistöjen pienet investoinnit jakamattomasta määrärahasta varataan 30 000 € hankkeelle Pääkirjaston lämmönalajakokeskuksen uusiminen ja jäähdytyslaitteet.

 

Vesihuoltolaitos

 

Vesihuoltolaitoksen laajennusinvestoinneissa kohteelle Verkoston laajentaminen on varattu 50 000 €. Vesihuoltolaitokselle on tullut tarve rakentaa lisää vesijohtokapasiteettia uuden rakennettavan maatalouden tuotantoyksikön vedensaannin turvaamiseksi. Vesihuoltolaitos esittää kohteen Verkoston laajentaminen määrärahasta osoitettavaksi 30 000 € Ohvontien vesijohdon rakentamiseen.

 

Yhdyskuntatekniikka

Yhdyskuntatekniikan korvausinvestoinneissa kohteelle 9546 Yhdyskuntatekniset pienet investoinnit on jakamaton määräraha 10 000 €, joka käytetään Souppaan liikenneympyrän keskiosan korjaamiseen.

 

 

Esittelijä Tekninen johtaja Jyräkoski Ari

 

Päätösehdotus Tekninen lautakunta hyväksyy vastuualueen hankeryhmien sisällä tehtävät työohjelman muutokset ja antaa ne tiedoksi kunnanhallitukselle.

 

Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

 

Khall 28.09.2026 § 247  

298/02.02.00/2025  

 

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Kari Kankaanranta

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus merkitsee tiedoksi työohjelman muutokset.

 

Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

 

 

 

 

Tekla 23.09.2026 § 103 

 

 

Valmistelu ja lisätiedot tekninen johtaja Ari Jyräkoski, p. 044 422 4882, käyttöpäällikkö Olli Koivuniemi, p. 044 422 4971, yhdyskuntatekniikan päällikkö Anne Saarenvalta, puh. 044 422 4955

 

 

Työohjelmaan on tullut kesän aikana seuraavia tarkennuksia ja muutostarpeita. Sen sijaan Valtuuston hyväksymiin investointi-määrärahoihin ei kohdistu tässä vaiheessa muutostarpeita.

 

Tilapalvelut

 

Tilapalvelujen korvausinvestoinneissa on varattu projektille 9201 Kiinteistöjen pienet investoinnit 400 000 €.  Projektilla on jakamatonta määrärahaa jäljellä 60 000 €. Tilapalvelut esittää että ko. määrärahasta varataan 20 000 € Sorkkisten koulun liikuntasalin muutostöihin YO-kirjoituksia varten (yl 528) sekä 10 000 € uusien ruohonleikkurien hankintaan. Koulukeskuksen teknisen luokan lattian korjaus on valmistunut ja sen määrärahasta (50 000 €) jää käyttämättä 15 000 €, joka siirtyy jakamattomaan määrärahaan.

 

Kirkonkylän koulun akuutit korjaukset (projekti 9233) on valmistumassa ja sille varatusta määrärahasta (100 000 €) voidaan siirtää 25 000 € projektille 9216 Investointihankkeiden esiselvitykset. Ko. projektilta on tehty osana palveluverkkoselvitystä mm. Kirkonkylän koulun, Kiukaisten koulun, Panelian puukoulun ja pääkirjaston kuntotutkimukset.

 

Yhdyskuntatekniikka

Yhdyskuntatekniikan korvausinvestoinneissa projektille 9518 Peltokuja, Iisakinkuja, Kotivainiontie on varattu 150 000 € vuodelle 2026. Hanke jakautuu kahdelle vuodelle ja vuoden 2026 toteutus painottuu vesihuolto-laitoksen töihin. Hankkeen määrärahasta voidaan siirtää 50 000 € projektille 9550 Vesihuollon kanssa yhteiset hankkeet, jossa mm. Uikkutien ja Karjannousemantien peruskorjausten kustannukset ovat toteutuneet ennakoitua suurempina.

 

Fankkeen alueen kevyenliikenteen väylän rakentamiseen (projekti 9555) oli varattu 175 000 € vuodelle 2026. Hanke on valmistunut ja siltä voidaan siirtää 25 000 € myös hankkeelle 9550.

 

Tolppamäentien rummun (projekti 9551) uusimistyöhön oli varattu tälle vuodelle 30 000 €. Hanke on valmistunut ja siltä voidaan siirtää 10 000 € projektille 9557 Kustaa Järvisen aukio, jossa määrärahalla mm. lisätään kaiteet Vison liittymään.

 

Yhdyskuntateknisten pienten investointien (projekti 9546) sisällä hankkeiden välillä on pieniä määrärahasiirtotarpeita. Muutokset esitellään kokouksessa.

 

Eurakosken seisakkeen esisuunnittelu (projekti 9534) on valmistunut syyskuussa 2026 ja Euran osuus kustannuksista on 25 %, eli 15 000 €. Määräraha siirretään projektilta 9545 KVL Myllyojanlahti-Mestilä, jonka suunnittelua ei vielä ole aloitettu.

 

Vesihuoltolaitos

 

Vesihuoltolaitoksen korvausinvestoinneissa projektissa 9812 Jätevesi-pumppaamosaneeraukset Hiirijärven jätevesipumppaamon saneeraus siirtyy vuodelle 2027 ja sen määrärahasta (90 000 €) siirretään 55 000 € projektin sisällä Luvalahden jätevesipumppaamon saneeraukseen. Loppuosa määrärahasta (35 000 €) siirretään kohteelle Vanhan verkoston saneeraus (projekti 9800). Sen sisällä oleva Vaaniin vedenottamon kattosaneeraus (35 000 €) siirtyy myös toteutettavaksi vuodelle 2027. Vapautuneet määrärahat siirretään projektin 9800 sisällä siten, että 50 000 € kohdistuu Kotivainiontien kunnallistekniikan uusimiseen (vrt. yhdyskunta-tekniikka) ja 20 000 € Eurantien muutostöihin, joiden kustannukset ovat kasvaneet suunnitellusta. Kotivainiontien kokonaismääräraha on muutoksen jälkeen 150 000 € ja Eurantien 60 000 €. 

 

 

 

Esittelijä Tekninen johtaja Jyräkoski Ari

 

Päätösehdotus Tekninen lautakunta hyväksyy vastuualueiden hankeryhmien sisällä tehtävät työohjelman muutokset ja antaa ne tiedoksi kunnanhallitukselle. 

 

Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

 

 

Khall 28.09.2026 § 247  

298/02.02.00/2025  

 

Valmistelu ja lisätiedot Kunnanjohtaja Kari Kankaanranta puh. 044 422 4020.

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Kari Kankaanranta

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus merkitsee tiedoksi työohjelman muutokset.  

 

Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.