RSS-linkki
Kokousasiat:https://eura10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://eura10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Sivistyslautakunta
Esityslista 15.10.2026/Asianro 6
| Edellinen asia | Seuraava asia | |
Työ- ja loma-ajat esi- ja perusopetuksessa sekä lukiossa lv. 2027-2028
Sivltk 15.10.2026
335/12.00.02/2026
Valmistelu ja lisätiedot sivistysjohtaja Matti Kompuinen, p. 044 422 4458
Euran kunnan hallintosäännön 26 §:n mukaan sivistyslautakunta päättää esiopetuksen ja koulujen lukuvuoden työ- ja loma-ajoista.
Perusopetuslain 23 §:n mukaan perusopetuksen lukuvuosi alkaa 1. päivänä elokuuta ja päättyy 31. päivänä heinäkuuta. Lukuvuodessa on 190 työpäivää. Lukuvuoden työpäivistä vähennetään kuitenkin muuksi arkipäiväksi kuin lauantaiksi sattuva itsenäisyyspäivä, loppiainen ja vapunpäivä. Tämän perusteella perusopetuksen lukuvuoden 2027-2028 työpäivien lukumäärä on 187. Perusopetusasetuksen 7 §:n mukaan lukuvuoden koulutyö päätetään viikon 22 viimeisenä arkipäivänä. Lukiolaissa ja -asetuksessa ei ole säädöstä lukuvuoden työpäivistä.
Esiopetuksesta säädetään perusopetuslaissa (628/1998). Oppivelvollisuuden alkamista edeltävänä vuotena lapsen on osallistuttava vuoden kestävään esiopetukseen (4 h/pv) tai muuhun esiopetuksen tavoitteet saavuttavaan toimintaan. Esiopetus on maksutonta.
Lapsen huoltajan on huolehdittava siitä, että lapsi osallistuu esiopetukseen tai muuhun esiopetuksen tavoitteet saavuttavaan toimintaan.
Perusopetusasetuksen mukaan esiopetusta on annettava vähintään 700 tuntia vuodessa.
Lukuvuoden 2027-2028 työaikoja on käsitelty Satakunnan sivistysjohtajien kokouksessa. Tarkoituksenmukaista olisi, jos Satakunnassa olisi mahdollisimman kattavasti samat työajat. Sivistysjohtajien keskusteluissa on päädytty malliin, joka noudattaa perinteistä euralaista mallia (viikon syysloma, pitkä joululoma). Asiaa on käsitelty myös Euran koulujen rehtorikokouksessa.
Esityslistan liitteenä on lv. 2027-2028 työ- ja loma-ajat Euran esi- ja perusopetuksessa sekä lukiossa.
Esittelijä Sivistysjohtaja Matti Kompuinen
Päätösehdotus Sivistyslautakunta hyväksyy lv. 2027-2028 oppilaiden työ- ja loma-ajat Euran perusopetuksessa (ml. esiopetus) ja lukiossa liitteen mukaisesti.
Lukuvuosi 2027-2028 alkaa ke 11.8.2027, syyslomaa vietetään 25. – 29.10.2027 (vko 43) ja syyslukukausi päättyy ke 22.12.2027. Kevätlukukausi alkaa ma 10.1.2028, talvilomaa vietetään 21. – 25.2.2028 (vko 8) ja lukuvuosi päättyy la 3.6.2028.
Esioppilaiden työ- ja loma-ajat noudattavat muuten edellä olevaa, lukuun ottamatta kevätlukukauden päätöspäivää, joka on pe 2.6.2028. Esiopetuksen toimintakausi 2027-2028 sisältää näin 186 työpäivää
Päätös
| Edellinen asia | Seuraava asia | |