RSS-linkki
Kokousasiat:https://eura10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://eura10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Valtuusto
Esityslista 07.09.2026/Asianro 5
| Edellinen asia | Seuraava asia | |
Lisämääräraha, tekniset palvelut/käyttötalousosa
Tekla 26.08.2026 § 80
Valmistelu ja lisätiedot tekninen johtaja Ari Jyräkoski, puh. 044 422 4882
Hallavaaran jätekeskuksen alueella Säkylässä havaittiin maaperän öljypilaantumista 6.5.2025 hulevesijärjestelmän öljynerotuskaivon asennustöiden yhteydessä. Selvitysten mukaan pilaantuminen on todennäköisesti peräisin kaatopaikka-alueen aikaisemmasta toiminnasta, erityisesti päällystetystä penkka-alueesta tai lietteiden suodatusaltaista. Tutkimuksissa todettiin valtioneuvoston asetuksen mukaiset ohjearvot ylittäviä öljyhiilivetypitoisuuksia.
Hallavaaran jätekeskuksen kaatopaikkaan liittyvistä ympäristövastuista on tehty Euran kunnan, Huittisten kaupungin, Säkylän kunnan ja Loimi-Hämeen Jätehuolto Oy:n välinen sopimus. Sopimuksella on sovittu Hallavaaran kaatopaikkaan liittyvien ympäristöriskien, velvoitteiden ja kustannusten jakautumisesta tilanteissa, joissa ympäristöhaitat johtuvat ennen Satakierto Oy:n ja Loimi-Hämeen Jätehuolto Oy:n yhdistymistä kaatopaikalle sijoitetuista jätteistä.
Öljyllä pilaantuneen maaperän kunnostaminen toteutettiin massanvaihtomenetelmällä. Pilaantuneet maa-ainekset kaivettiin pois ja toimitettiin asianmukaiseen käsittelyyn. Puhdistustöiden tavoitteena oli saavuttaa öljyhiilivetyjen alemmat ohjearvot sekä ehkäistä ympäristölle aiheutuvat riskit. Kunnostushankkeen toteutuneet kustannukset ovat yhteensä 173 457,86 euroa (alv 0 %), josta urakkakustannusten osuus on 156 187,86 euroa, LHJ:n tuntityöt 6 710,00 euroa sekä jätevesien käsittely 10 560,00 euroa.
Hallavaaran ympäristövastuusopimuksen ja osapuolten kesken tehdyn kustannusjaon perusteella Euran kunnan maksettavaksi tulee yksi kolmasosa öljyvahingon puhdistamisesta aiheutuneista kustannuksista. Kunnan osuus on 57 819 euroa (alv 0 %), josta 5 579 € (alv 0%) on maksettu vuonna 2025.
Korvaukseen ei ole varattu määrärahaa kuluvan vuoden talousarviossa, minkä vuoksi kunnanhallitukselle ja edelleen valtuustolle esitetään lisämäärärahan myöntämistä ympäristövastuista aiheutuvaan korvausosuuteen.
Esittelijä Tekninen johtaja Jyräkoski Ari
Päätösehdotus Tekninen lautakunta päättää esittää kunnanhallitukselle ja edelleen valtuustolle 52 250 euron lisämäärärahaa vuoden 2026 talousarvioon teknisten palveluiden käyttötalousosaan:
- Tekniset palvelut hallinto 6000, kustannuspaikka Tekninen hallinto 6001
Hallavaaran vanhan kaatopaikan öljyvahingon puhdistuskustannuksista Euran kunnalle aiheutunutta korvausosuutta varten.
Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.
Khall 31.08.2026 § 217
Valmistelu ja lisätiedot Kunnanjohtaja Kari Kankaanranta puh. 044 422 4022.
Esittelijä Kunnanjohtaja Kari Kankaanranta
Päätösehdotus Kunnanhallitus esittää valtuustolle, että se myöntää 52 250 euron lisämäärärahan vuoden 2026 talousarvioon teknisten palveluiden käyttötalousosaan:
- Tekniset palvelut hallinto 6000, kustannuspaikka Tekninen hallinto 6001
Hallavaaran vanhan kaatopaikan öljyvahingon puhdistuskustannuksista Euran kunnalle aiheutunutta korvausosuutta varten.
Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.
Pöytäkirjamerkintä: hallituksen jäsen Vainio Maaret sekä valtuuston 1. varapuheenjohtaja Lehtonen Harri jääväsivät itsensä ja poistuivat kokouksesta kello 18.11.
Kunnanhallitus valitsi yksimielisesti ko. asiankohdan pöytäkirjan tarkastajaksi Kyllöinen Päivin.
Valt 07.09.2026
302/03.06.02.01/2026
Kunnanhallituksen päätösehdotus
Valtuusto myöntää 52 250 euron lisämäärärahan vuoden 2026 talousarvioon teknisten palveluiden käyttötalousosaan:
- Tekniset palvelut hallinto 6000, kustannuspaikka Tekninen hallinto 6001
Hallavaaran vanhan kaatopaikan öljyvahingon puhdistuskustannuksista Euran kunnalle aiheutunutta korvausosuutta varten.
Päätös
| Edellinen asia | Seuraava asia | |