Dynasty tietopalvelu Haku RSS  

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://eura10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://eura10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 31.08.2026/Pykälä 211


 

Yhteistoimintamenettelyn aloittaminen liittyen sivistyspalveluiden palveluverkkopäätösten mahdollisiin vaikutuksiin

 

Sivltk 20.08.2026 § 87 

 

 

Valmistelu ja lisätiedot sivistysjohtaja Matti Kompuinen, p. 044 422 4458

 

 

Palveluverkon uudistamista koskeva asia tulee käsitellä työnantajan ja henkilöstön välisestä yhteistoiminnasta kunnissa annetun lain (449/2007, YT-laki) mukaisesti, jos siihen liittyy henkilöstön asemaan merkittävästi vaikuttavia muutoksia työn organisoinnissa tai kunnan palvelurakenteessa.

 

Sivistyspalveluiden palveluverkon uudistamiseen liittyen osalle sivistyspalveluiden palvelualueen ja teknisten palveluiden palvelualueen henkilöstöä  muutoksilla tulee olemaan merkittävä vaikutus henkilöstön asemaan. Vaikutuksen merkittävyyttä arvioidaan kussakin tilanteessa erikseen. Merkittävä vaikutus on yleensä esimerkiksi silloin, kun suunnitellaan yksikön lakkauttamista.

 

Hallintosäännön 25 §:n mukaan kunnanhallitus vastaa henkilöstöpolitiikan johtamisesta.

 

 

Esittelijä Sivistysjohtaja Matti Kompuinen

 

Päätösehdotus Sivistyslautakunta esittää kunnanhallitukselle yhteistoimintamenettelyn aloittamisen sivistyspalveluiden palveluverkkopäätösten mahdollisiin henkilöstövaikutuksiin liittyen.

 

 

Pöytäkirjamerkintä Ari Reunanen ilmoitti esteellisyytensä ja poistui kokouksesta asian  käsittelyn ajaksi klo 17.47-17.54.

 

 

Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

 

 

Pöytäkirjamerkintä Kati Sammallahti poistui kokouksesta asian käsittelyn jälkeen klo 17.54.

 

Khall 31.08.2026 § 211  

419/00.01.03/2025  

 

Valmistelu ja lisätiedot Kunnanjohtaja Kari Kankaanranta puh. 044 422 4020.

 

Sivistyslautakunta on kokouksessaan 20.8.2026 päättänyt käynnistää:

-          Keskusta-alueen alakouluverkon sekä Etelä-Euran alueen varhaiskasvatuksen ja alakouluverkon palveluverkkosuunnitelman laadinnan

-          Suunnitelman laadinnan Ahmasojan koulun toimintojen intagroinnista yleisopetuksen yhteyteen

-          Suunnitelman laadinnan kirjasto- ja tietopalveluiden sekä nuorisopalveluiden uudesta palveluverkosta

 

Kaikkia edellä mainittuja ohjaa kunnanhallituksen päättämä linjaus 22.6.2026. Tulevan suunnittelun ja tätä seuraavien päätösten myötä, joidenkin toimintayksiköiden toiminta saattaa päättyä tai nykyiset toiminnot organisoidaan muuten nykytilasta poikkeavalla tavalla.

 

Mahdolliset uudelleen järjestelyt ja tulevat päätökset saattavat johtaa tilanteeseen, jossa työnantaja harkitsee virka- ja/tai työsuhteisen henkilöstön vähentämistä. Koska mahdolliset palveluverkon tai toiminnan muutokset jaksottuvat muun muassa investointitarpeista johtuen pidemmälle aikavälille, on työnantajan tavoitteena järjestellä mahdolliset henkilöstövähennykset esimerkiksi eläköitymisten tai muun luonnollisen poistuman kautta. Koska toimeenpanon aikataulu on vielä avoin, ei irtisanomisten harkitsemisen mahdollisuutta tai irtisanomisperusteisia tehtävänkuvan muutoksia voida sulkea neuvotteluilta täysin pois.

 

Yhteistoimintaneuvotteluiden piirissä on sivistyspalveluiden palvelualueen henkilöstö ja teknisten palveluiden palvelualueen tukipalveluita (ruoka-, kiinteistönhoito- ja siivouspalvelut) tuottava henkilöstö.

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Kari Kankaanranta

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus valtuuttaa henkilöstöasiantuntijan ja talousjohtajan käynnistämään yhteistoimintaneuvottelut. Edellä mainitut henkilöt edustavat neuvotteluissa työnantajaa. Sivistysjohtaja ja tekninen johtaja toimivat asiantuntijoina neuvotteluissa ja vastaavat suunniteltujen toimenpiteiden esittelystä ja näiden vaikutusten arvioinnista.

 

Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

 

 

 

Pöytäkirjamerkintä: kunnanhallituksen puheenjohtaja Reunanen Ari ja hallituksen jäsen Vallin Reetta sekä valtuuston 1. varapuheenjohtaja Lehtonen Harri jääväsivät itsensä ja poistuivat kokouksesta asian käsittelyn ajaksi 17.20-17-38.

 

Puheenjohtajan toimi asian käsittelyn ajan Kyllöinen Päivi.