Dynasty tietopalvelu Haku RSS  

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://eura10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://eura10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 31.08.2026/Pykälä 210


1 Osavuosikatsaus 01–06 2026

 

Euran kunnan osavuosikatsaus Q2/2026

 

Khall 31.08.2026 § 210  

92/02.02.02/2026  

 

Valmistelu ja lisätiedot Talousjohtaja Lauri Ämmälä puh 044 422 4059.

 

Vuoden 2026  toinen osavuosikatsaus ajalta 1-6/2026 Euran kunnan ja kuntakonsernin taloudellisesta ja toiminnallisesta tilanteesta sekä niiden pohjalta päivitetty ennuste koko vuoden näkymistä on valmistunut.

 

Toimintatuottojen toteuma on alle tasaisen vauhdin toteuman (48,9 %), tiedossa on kuitenkin, että ainakin myyntituotoissa ja maa- ja vesialueiden vuokrissa ei ole vielä mukana kaikkea jo tiedossa olevia tuottoja, joten toimintatuottojen toteuman voidaan kuitenkin todeta olevan talousarvion linjan mukainen tammi-kesäkuun osalta.

 

Toimintakuluissa henkilöstökulujen toteuma on 51,6 %, joka sisältää kesäkuussa maksetut lomarahat. Henkilöstökulujen toteuma on talousarvion mukainen. Palveluiden ostojen; aineiden, tarvikkeiden ja tavaroiden; tai avustusten osalta ei tiedossa ole mitään merkittäviä poikkeamia suunniteltuun, joskin talousarvio ei anna paljoa liikkumavaraa loppuvuoden osalta. Muista toimintakuluista puuttuu vielä pysyvien vastaavien hyödykkeiden luovutustappioita 1,45 miljoonan euron edestä, liittyen sotekiinteistöjen yhtiöittämiseen. Kun huomioidaan tiedossa olevat puuttuvat erät, on toimintakulujen toteuma noin 21 miljoonaa, eli 53 %.

 

VM:n ja Kuntaliiton verotuloennusteet Euran osalta ovat heilahdelleet viimeisimmissä verotuloennusteissa. Helmikuun ennusteen mukaan verotulot olisivat kokonaisuutena alittaneet talousarvion vajaalla 300 tuhannella eurolla, toukokuun ennuste oli hyvin lähellä talousarviota, mutta kesäkuinen ennuste oli noin 200 tuhatta alle talousarvio tason. Heilahtelua on ollut etenkin kiinteistöveroennusteissa. Valtionosuuksien kokonaisuus on tuoreimman ennusteen mukaan hieman vahvistunut, mutta edelleen yli 250 tuhatta euroa pienempi kuin talousarviossa.

 

Sosiaali- ja terveydenhuollon kiinteistöjen siirto kunnalta tytäryrityksille vaikuttaa puolen vuoden toteumalukujen sisältöön merkittävästi, sillä kunta odottaa edelleen VARKE:n lopullista lausuntoa apporttina siirretyn omaisuuden arvonkorotuskirjauksista.

 

Rahoituserissä korkomenoja ennakoidaan olevan talousarviossa hieman odotettua suurempaa.

 

Investointien toteuma-aste on kesäkuun lopussa investointitulojen osalta 19 % ja investointimenojen osalta 58 %. Investointitulojen osalta kirjanpitoon on kirjaamatta tilapalveluiden osalta sote-kiinteistöjen siirrot Euran SL Tiloille.

 

Yhteenvetona voidaan toedeta, että poikkeamat talousarvioon ovat rivikohteisesti ensimmäisen puolen vuoden jälkeen varsin maltillisia, mutta koko vuoden tilikauden alijäämän ennuste on kasvanut noin 1,5 miljoonaan euroon (edellisessä osavuosikatsauksessa -1.3 m€), kun alkuperäisessä  talousarviossa alijäämäksi ennakoitiin noin 930 tuhatta euroa.   

 

Talouden kehityksen tilanetta tarkennetaan vielä alkusyksyn aikana.

 

Esityslistan oheismateriaalina on osavuosikatsaus 2/2026.

 

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Kari Kankaanranta

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus merkitsee osavuosikatsauksen 2/2026 tiedokseen ja esittää osavuosikatsauksen valtuustolle tiedoksi.

 

Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.