RSS-linkki
Kokousasiat:https://eura10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://eura10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Sivistyslautakunta
Pöytäkirja 20.08.2026/Pykälä 84
| Edellinen asia | Seuraava asia |
Ahmasojan koulun toimintojen integrointi yleisopetuksen yhteyteen
Sivltk 20.08.2026 § 84
419/00.01.03/2025
Valmistelu ja lisätiedot sivistysjohtaja Matti Kompuinen, p. 044 422 4458
Kunnanhallitus on päättänyt (22.6.2026 § 166) antaa sivistyslautakunnalle ja edelleen sivistyspalveluiden palvelualueelle tehtäväksi valmistella laaditun palveluverkkoselvityksen pohjalta sivistyspalveluiden palveluverkkosuunnitelman ja toimenpiteet, jotka mahdollisesti johtavat osan sivistyspalveluiden yksiköiden toiminnan lakkauttamiseen. Kunnanhallitus linjaa edellä mainittua jatkovalmistelua erityiskoulun (Ahmasojan koulu) osalta seuraavasti:
- Erityiskoulun (Ahmasojan koulu) toiminnan päättymistä ja erityisluokkien siirtämistä oman ikäryhmänsä mukaiseen kouluun (alakouluun ja yläkouluun) ryhdytään jatkovalmistelemaan. Vaativaa erityistä tukea tarvitsevien oppilaiden ryhmä sijoittuisi keskusta-alueen alakoulun yhteyteen ja Ahmasojan koulun yhteydessä toimivalle Sampon yksikölle kartoitetaan tilat kunnan omistamista kiinteistöistä
Linjaus perustuu kunnan edelleen tiukentuneeseen taloudelliseen tilanteeseen, mutta ennen kaikkea väestörakenteen muutokseen, jonka myötä lasten ja edelleen perusopetusikäisten määrä on dramaattisesti vähenemässä. Tavoitteena on turvata mahdollisimman laadukkaat varhaiskasvatuksen, perusopetuksen ja vapaa-ajan palvelut tulevaisuuden realiteetit huomioon ottaen.
Mahdollisten toimintayksiköiden lakkauttamistoimien valmistelun yhteydessä toimitaan lainsäädännön edellyttämillä tavoilla huomioiden muun muassa lapsivaikutusten arviointi ja henkilöstön kuulemiset sekä tarvittavat neuvottelut, joihin ryhdytään välittömästi annetun aikataulun noudattamiseksi.
Vaikutustenarviointien sekä kuulemisten pohjana käytetään sivistyspalveluissa jo valmisteltua sivistyspalveluiden palveluverkkoselvitystä sekä kunnanhallituksen päätöksen mukaisia linjauksia.
Lopullinen päätös sivistyspalveluiden palveluverkosta tehdään loka-marraskuussa valtuustossa.
Esittelijä Sivistysjohtaja Matti Kompuinen
Päätösehdotus Lautakunta käynnistää sivistyspalveluiden palveluverkkosuunnitelman laadinnan ja vaikutustenarviointien sekä osallisten kuulemisen järjestämisen Ahmasojan koulun osalta kunnanhallituksen päätöksen mukaisesti.
Pöytäkirjamerkintä Maija Sinkkonen ja Ari Reunanen ilmoittivat esteellisyytensä ja poistuivat kokouksesta asian käsittelyn ajaksi klo 17.16-17.34.
Asian käsittely Sanna Kotiranta teki sivistysjohtajan päätösehdotuksesta poikkeavan päätösehdotuksen:
” Poiketen kunnanhallituksen päätöksestä, sivistyslautakunta päättää, että erityiskoulu (Ahmasojan koulu) jatkaa toimintaansa omana yksikkönään. Ahmasojan ja Sampon koulun fyysinen sijoittuminen arvioidaan osana sivistyspalveluiden muuta kiinteistöverkostoa.”
Pöytäkirjamerkintä Hannu Pellikka pyysi neuvottelutaukoa. Tauko pidettiin klo 17.28-17.32.
Poikkeavaa päätösehdotusta ei kannatettu.
Päätös Alkuperäinen päätösehdotus hyväksyttiin.
Pöytäkirjamerkintä Sanna Kotiranta jätti päätöksestä eriävän mielipiteen.
| Edellinen asia | Seuraava asia |