RSS-linkki
Kokousasiat:https://eura10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://eura10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Sivistyslautakunta
Pöytäkirja 20.08.2026/Pykälä 82
| Edellinen asia | Seuraava asia |
Keskusta-alueen alakouluverkon palveluverkkosuunnitelma
Sivltk 20.08.2026 § 82
419/00.01.03/2025
Valmistelu ja lisätiedot sivistysjohtaja Matti Kompuinen, p. 044 422 4458
Kunnanhallitus on päättänyt (22.6.2026 § 166) antaa sivistyslautakunnalle ja edelleen sivistyspalveluiden palvelualueelle tehtäväksi valmistella laaditun palveluverkkoselvityksen pohjalta sivistyspalveluiden palveluverkkosuunnitelman ja toimenpiteet, jotka mahdollisesti johtavat osan sivistyspalveluiden yksiköiden toiminnan lakkauttamiseen. Kunnanhallitus linjaa edellä mainittua jatkovalmistelua keskustan alueella seuraavasti:
- Keskustan alueella on jatkossa yksi alakoulu ja Kauttuan alueen kunnalliset varhaiskasvatusyksiköt kootaan yhteen varhaiskasvatusyksikköön.
Linjaus perustuu kunnan edelleen tiukentuneeseen taloudelliseen tilanteeseen, mutta ennen kaikkea väestörakenteen muutokseen, jonka myötä lasten ja edelleen perusopetusikäisten määrä on dramaattisesti vähenemässä. Tavoitteena on turvata mahdollisimman laadukkaat varhaiskasvatuksen, perusopetuksen ja vapaa-ajan palvelut tulevaisuuden realiteetit huomioon ottaen.
Mahdollisten toimintayksiköiden lakkauttamistoimien valmistelun yhteydessä toimitaan lainsäädännön edellyttämillä tavoilla huomioiden muun muassa lapsivaikutusten arviointi ja henkilöstön kuulemiset sekä tarvittavat neuvottelut, joihin ryhdytään välittömästi annetun aikataulun noudattamiseksi.
Vaikutustenarviointien sekä kuulemisten pohjana käytetään sivistyspalveluissa jo valmisteltua sivistyspalveluiden palveluverkkoselvitystä sekä kunnanhallituksen päätöksen mukaisia linjauksia.
Lopullinen päätös sivistyspalveluiden palveluverkosta tehdään loka-marraskuussa valtuustossa.
Esittelijä Sivistysjohtaja Matti Kompuinen
Päätösehdotus Lautakunta käynnistää sivistyspalveluiden palveluverkkosuunnitelman laadinnan ja vaikutustenarviointien sekä osallisten kuulemisen järjestämisen keskustan alueen alakoulujen osalta kunnanhallituksen päätöksen mukaisesti.
Pöytäkirjamerkintä Sanna Kotiranta, Hannu Pellikka, Ari Reunanen ja Sanna Virtanen ilmoittivat esteellisyytensä ja poistuivat kokouksesta asian käsittelyn ajaksi klo 16.50-17.04. Pöytäkirjanpitäjänä asian käsittelyn ajan toimi Kati Sammallahti.
Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.
| Edellinen asia | Seuraava asia |