Dynasty tietopalvelu Haku RSS  

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://eura10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://eura10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Tarkastuslautakunta
Esityslista 29.04.2026/Asianro 5


 

Euran kunnan arviointikertomus vuodesta 2025

 

Tarkla 10.02.2026 § 17 

 

Kuntalain 121 § mukaan tarkastuslautakunta laatii arviointisuunnitelman ja antaa valtuustolle kultakin vuodelta arviointikertomuksen, jossa esitetään arvioinnin tulokset.

 

Kevään aikana laaditaan kuntalain mukainen arviointikertomus vuodesta 2025.

 

Esittelijä Puheenjohtaja

 

Päätösehdotus Käydään keskustelu arviointikertomuksen laadinnasta ja suunnitellaan jatkotoimenpiteet.

 

Päätös Keskusteltiin arviointikertomuksen laadinnasta. Kertomuksen laadintaa jatketaan seuraavassa kokouksessa.

 

 

Tarkla 10.03.2026 § 24 

 

Esittelijä Puheenjohtaja

 

Päätösehdotus Jatketaan arviointikertomuksen laadintaa.

 

Päätös Keskusteltiin arviointikertomuksen laadinnasta. Kertomuksen laadintaa jatketaan seuraavassa kokouksessa.

 

 

Tarkla 31.03.2026 § 31 

 

Esittelijä Puheenjohtaja

 

Päätösehdotus Jatketaan arviointikertomuksen laadintaa

 

Päätös Kertomuksen laadintaa jatketaan seuraavassa kokouksessa.

 

 

Tarkla 14.04.2026 § 38 

 

 

Esittelijä Puheenjohtaja

 

Päätösehdotus Jatketaan arviointikertomuksen laadintaa.

 

Päätös Kertomuksen laadintaa jatketaan seuraavassa kokouksessa.

 

 

Tarkla 29.04.2026     

479/02.02.02/2025  

 

Esittelijä Puheenjohtaja

 

Päätösehdotus Jatketaan arviointikertomuksen laadintaa.

 

Päätös