Dynasty tietopalvelu Haku RSS  

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://eura10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://eura10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 27.04.2026/Pykälä 112


 

Puukaupat hakkuukaudella 2026

 

Khall 30.03.2026 § 89 

 

 

Valmistelu ja lisätiedot Kunnanjohtaja Kari Kankaanranta puh 044 422 4020.

 

Euran kunnalla on metsäomaisuutta noin 1300 hehtaaria. Vuosittain metsän/puun myynnillä rahoitetaan kunnan toimintaa. Hakkuukaudelle 2026 on valmisteltu puutavaraerän hakkuita. Hakkuut perustuvat kunnan vuonna 2024 valmistuneeseen 10 vuotiseen metsäsuunnitelmaan. Uudistushakkuita suoritetaan maltillisesti etupainotteisesti.

 

Hakkuita esitetään tehtäväksi vuonna 2026 pääosin Mäkirauvolan, Kiviniemen, Printun ja Fankkeen alueilta. Hakkuut koostuvat ylispuiden poistosta, harvennuksista ja uudistushakkuista.

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Kari Kankaanranta

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus päättää pyytää tarjouksia puukaupoista karttaliitteiden osoittamilta alueilta.

Hakkuualueilta jätetään ylilahot/pystykuivat/muut sekapuut maanomistan puiksi, jotka kunta voi myydä erikseen esimerkiksi paikallisille energiapuuta käyttäville toimijoille.

 

Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

 

 

Khall 27.04.2026 § 112  

145/02.09.00/2026  

 

 

Tarjouksia pyydettiin 22.4.2026 mennessä. Yhteenveto näistä valmistellaan viimeistään kokoukseen.

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Kari Kankaanranta

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus merkitsee saadut tarjoukset tiedokseen ja hyväksyy niistä yhden.

 

Päätös Kunnanhallitus merkitsee viisi saatua tarjousta tiedokseen ja hyväksyy Westas Group Oy:n tarjouksen.