Dynasty tietopalvelu Haku RSS  

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://eura10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://eura10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 17.11.2025/Pykälä 332


 

 

Valtuuston kokouksen 10.11.2025 päätösten täytäntöönpano

 

Khall 17.11.2025 § 332  

    

Kunnanhallitukselle esitellään kokouksessa valtuuston 10.11.2025 kokouksen pöytäkirja.

 

Kuntalain 39 §:n mukaan kunnanhallitus vastaa valtuuston päätösten

laillisuuden valvonnasta.

 

Kuntalain 96 §:n mukaan "jos kunnanhallitus katsoo, että valtuuston päätös on syntynyt virheellisessä järjestyksessä taikka että valtuusto on ylittänyt toimivaltansa tai että päätös on muuten lainvastainen, kunnanhallituksen on jätettävä päätös täytäntöönpanematta. Asia on viipymättä saatettava valtuuston uudelleen käsiteltäväksi."

  

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus toteaa, että valtuuston päätökset ovat syntyneet säädetyssä järjestyksessä, ovat lainmukaisia sekä muutoinkin täytäntöönpanokelpoisia.

 

Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.