RSS-linkki
Kokousasiat:https://eura10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://eura10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Valtuusto
Pöytäkirja 10.11.2025/Pykälä 75
| Edellinen asia | Seuraava asia |
Euran kunnan vuoden 2026 talousarvio ja taloussuunnitelma vuosille 2027-2028
Khall 23.06.2025 § 215
Valmistelu ja lisätiedot Talousjohtaja Lauri Ämmälä puh. 044 422 4059
Vuoden 2026 talousarvion ja taloussuunnitelman vuosille 2027–2028 lähtökohtana on vuoden 2024 tilinpäätös sekä talousarvio vuodelle 2025.
Kunnan vuoden 2024 tilinpäätös oli 620 tuhatta euroa alijääminen ja koko kuntakonsernin miljoonan alijäämäinen. Talousarvio vuodelle 2025 on laadittu 785 tuhatta euroa alijäämäiseksi ja ennusteiden mukaan vuoden 2025 alijäämä lähentelisi miljoonaa euroa. Vuoden 2025 talousarviossa ennakoitiin talouden tasapaino saavutettavan tilikaudella 2027. Tämä ennuste sisältää sen olettaman, että palveluverkon rakennetta saataisiin sopeutettua palvelutarvetta vastaavaksi jo lukuvuonna 2026–2027.
Verotulokertymän ennustetaan olevan nykyisillä veroprosenteilla vuonna 2026 noin miljoona euroa suuremmat kuin vuonna 2025 ja vuonna 2026 1,8 miljoonaa suuremmat kuin vuonna 2025. Vuonna 2028 verotulojen kasvu hidastuisi noin 0,8 miljoonaan euroon.
Valtionosuuksien ennakoidaan kokonaisuutena nousevan vuoden 2025 tasosta 0,18 miljoonaa euroa. Kehitystä voidaan pitää varsin heikkona, joskin perustuvan suoraan laskennalliseen palvelutarpeeseen. Toimintatuottojen odotetaan olevan vuoden 2025 tasoa kaikkina talousarvio- sekä suunnitelmavuosina, kun ei huomioida sote-kiinteistöjen yhtiöittämisvelvoitteen tuomia muutoksia kunnan vuokratuloihin.
Kunta-alan yleisen virka- ja työehtosopimuksen KVTES:n, OVTES:n ja TS:n sopimuskausi on voimassa 1.5.2025-29.2.2028. Perusratkaisun palkankorotukset ovat sopimuskauden aikana yhteensä 7,37 prosenttia. Korotukset jakautuvat siten että, palkat nousevat:
vuonna 2025 2,50 prosenttia
vuonna 2026 2,47 prosenttia
vuonna 2027 2,40 prosenttia
Lisäksi kunta- ja hyvinvointialan palkkarakenteita ja palkkausjärjestelmiä koskeva kehittämisohjelma 2026–2028 tuo kunta- ja hyvinvointialalle kolmen vuoden aikana yhteensä 1,8 prosentin korotukset. Kehittämisohjelman erät ovat:
vuonna 2026 0,4 prosenttia
vuonna 2027 0,4 prosenttia
vuonna 2028 1,0 prosenttia
Inflaatio on hidastunut ja sen ennakoidaan olevan ns. normaalissa 2 % tasossa. Korkohuippu saavutettiin 2024 ja nyt korot ovat olleet tasaisen loivassa laskussa.
Euran kunnan talous on tällä hetkellä rakenteellisesti alijäämäinen ja talouden tasapainoa ei saavuteta ilman rakenteellisia muutoksia.
Kuntalain (110 §) mukaan kunnan taloussuunnitelman on oltava tasapainossa tai ylijäämäinen enintään neljän vuoden pituisena suunnittelukautena, jos talousarvion laatimisvuoden taseeseen ei arvioida kertyvän ylijäämää. Talous tulee siis jatkossakin pitää tasapainossa.
Kuntalain (110 §) mukaan valtuuston on vuoden loppuun mennessä hyväksyttävä kunnalle seuraavaksi kalenterivuodeksi talousarvio ottaen huomioon kuntakonsernin talouden vastuut ja velvoitteet. Talousarviossa ja suunnitelmassa hyväksytään kunnan ja kuntakonsernin toiminnan ja talouden tavoitteet. Kolmeksi tai neljäksi vuodeksi laaditun taloussuunnitelman on oltava tasapainossa tai ylijäämäinen.
Talousarvioon otetaan tehtävien ja toiminnan tavoitteiden edellyttämät määrärahat ja tuloarviot sekä siinä osoitetaan, miten rahoitustarve katetaan. Määrärahat ja tuloarvio voidaan ottaa brutto- tai nettomääräisenä. Talousarviossa ja suunnitelmassa on käyttötalous- ja tuloslaskelmaosa sekä investointi- ja rahoitusosa.
Talousarvion laadinnan aikataulu ja muuta huomioitavaa:
Vuoden 2026 vakinaisen henkilön palkkojen pohjat viedään talous-arviojärjestelmään elokuun alussa. Ennakoidut yleiskorotukset lasketaan keskitettysi henkilöstöhallinnossa. Määräaikaisten ja sijaisten palkat tulee arvioida kustannuspaikoittain.
Palvelualueiden tulee kuvata vakituisen henkilöstön määrän muutokset yksilöidysti vuodesta 2025 vuoteen 2026. Lisäksi palvelualueiden tulee kuvata määräaikaiseen henkilöstöön varattavan määrärahan muutokset vuoden 2025 talousarviosta vuoteen 2026. Sijaismäärärahoja suunnitellessa tulee miettiä kokonaistaloudellisesti kustannustehokkain ratkaisu. Palvelualueiden tulee miettiä mikä on vakinaisen henkilöstön, sijaishenkilöstön ja ns. varahenkilöstön tasapainoin suhde. Oleellista on löytää toiminnallisesti ja taloudellisesti järkevin vaihtoehto.
Palvelualueiden tulee syöttää ensimmäiset versiot talousarviojärjestelmään ulkoisista tuloista ja menoista 29.8.2025 mennessä. Tämän jälkeen on vielä mahdollista tarkentaa lukuja viikon 38 lautakunta käsittelyihin asti.
Palvelualueet asettavat vastuualueittain kolme määrällistä tai laadullista mittaria. Yhden tulee kuvata/mitata vastuualueen palveluiden kustannustehokkuutta ja kahden tuotettujen palveluiden vaikutusta kuntalaisten hyvinvointiin ja terveyteen tai kuntalaisten palvelutarpeeseen.
Toiminnallisia tavoitteita peilataan väestörakenteen muutoksiin. Palvelumitoitusten lähtökohtana pidetään 30.6.2025 väestömäärää ja -rakennetta. Lautakuntien tulee käsitellä lopulliset talousarvioesityksensä ennen 10.10.2025
Kuntakonsernin tytäryhtiöitä pyydetään vastaavasti käsittelemään hallituksissaan ensi vuoden toiminnallisia ja taloudellisia tavoitteitaan ja toimittamaan ne 10.10.2024 mennessä kunnan kirjaamoon.
Palvelualueiden neuvottelut investointiesityksistä ja sisäisten teknisten palvelujen (toimitilat, ruokapalvelut) ylläpitotarpeista käydään yhdessä kunnanjohtajan, taloushallinnon, teknisen toimen ja palvelualueiden välillä syyskuun loppuun mennessä.
Palvelualueiden kiinteistöihin liittyvät investointiesitykset ja irtaimen omaisuuden esitykset toimitetaan keskitetysti syyskuun loppuun mennessä teknisiin palveluihin. Esityksessä tulee huomioida myös tulevien vuosien toiminnallisista muutoksista johtuvat tarpeet. Investointiraja on 10 000 euroa, jota pienemmille kohteille tulee varata määräraha käyttötalouteen.
Sisäiset erät määritellään keskitetysti yhdessä taloushallinnon, sivistyshallinnon ja teknisten palveluiden kesken.
Käyttötalouden toimintatuottoja (myynti-, maksu- ja muut tuotot) määritettäessä tavoitteena on, että hinnoittelulla katetaan toiminnasta aiheutuvat kustannukset huomioiden lakien/asetusten määräykset.
Budjetoinnin tukena toimii myös UDP Raportointi (taloushallinnon käytössä oleva ohjelmisto), jossa on mahdollisuus porautua laskutasolle.
Palvelualueiden esitysten tulee sisältää yksityiskohtaiset priorisointiesitykset ja kuvaukset leikkausten vaikutuksista.
Valtuutetuille järjestetään iltakoulut 13.10.2024 talousarvion lähtökohdista ja talousarvion valmistelun tilanteesta.
Kunnanhallitus käsittelee talousarviota ensimmäisen kerran 29.9.2025, toisen kerran 13.10.2025 ja kolmannen kerran 27.10.2025
Kunnanhallitus tekee ehdotuksensa 2026 veroprosenteista valtuustolle 3.11.2025 kokouksessaan.
Valtuusto hyväksyy talousarvion ja veroprosentit 10.11.2025 kokouksessaan.
Talousarvion laadintaohjeistusta tarkennetaan elo-syyskuun aikana, kun verotulo- ja valtionosuuksiin liittyvät ennusteet päivittyvät. Lisäksi vastuualueille toimitetaan tarkennuttu ohjeistus- ja aikataulu talousarvion teknisistä yksityiskohdista.
Hallintosäännön § 25 mukaan kunnanhallitus päättää talousarvion laadintaohjeista.
Esittelijä Kunnanjohtaja Kari Kankaanranta
Päätösehdotus Kunnanhallitus antaa edellä olevan ohjeistuksen palvelualueille vuoden 2026 talousarvion teknistä laadintaa varten.
Lisäksi kunnanhallitus antaa talousarvion laadintaan seuraavan raamin:
- Talousarvio vuodelle 2026 tulee laatia menojen ja tulojen osalta enintään 500 000 alijäämäiseksi huomioimatta mahdollisia veronkorotusten vaikutusta tai sote-kiinteistöjen yhtiöittämisestä seuraavia vaikutuksia. Taloussuunnitelmat vuosille 2027-2028 tulee laatia niin, että talousarvio alijäämä pienenee ja viimeistään vuonna 2029 saavutetaan tasapaino. Valtuustoon nähden sitovia määrärahoja ovat palvelualueiden toimintakulut ja toimintatuotot
Lisäksi:
- Kuntajohtamisen ja elinvoimapalveluiden palvelualueen toimintatuottojen tulee olla vähintään 795 000 euroa ja toimintakulujen enintään 3 660 000 euroa tai toimintakatteen enintään 2 865 000 euroa alijäämäinen.
- Talous- ja hallintopalveluiden palvelualueen toimintatuottojen tulee olla vähintään 300 000 euroa ja toimintakulujen enintään 3 150 000 euroa tai toimintakatteen enintään 2 850 000 negatiivinen.
- Sivistyksen palvelualueen toimintatuottojen tulee olla vähintään 1 150 000 euroa ja toimintakulujen enintään 20 805 000 euroa tai toimintakatteen enintään 19 655 000 negatiivinen.
- Teknisen palvelualueen toimintatuottojen tulee olla vähintään 6 465 000 euroa ja toimintakulujen enintään 11 815 000 euroa tai toimintakatteen enintään 5 350 000 negatiivinen. Raami ei ota huomioon sosiaali- terveydenhuollon sekä pelastustoimen käytössä olevien kiinteistöjen yhtiöittämisen vaikutuksia, siksi teknisen palvelualueen tulee laatia talousarvion laadinnan yhteydessä selvitys HVA:n käytössä olevien kiinteistöjen yhtiöittämisen vaikutuksista palvelualueen talousarvioon.
- Investointitaso ei saa ylittää 3,5 miljoonaa euroa.
- Euran kuntakonsernin tytäryritysten tulee huomioida talousarvioita laatiessaan, että talousarvio sisältää toimet joilla yhtiön vuoden 2026 tulos tulee olemaan vähintään 0 tai mieluiten ylijäämäinen ja ennakoidut vaikutukset kunnan talousarvioon tulee esittää syyskuun aikana kuntakonsernin johdolle.
Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.
Khall 15.09.2025 § 257
Valmistelu ja lisätiedot Talousjohtaja Lauri Ämmälä, puh. 044 422 4059.
Talousjohtaja esittelee kokouksessa talousarvion laadinnan tuoreinta tilannetta esittelemällä ensimmäiset laskelmat vuoden 2026 talousarviosta.
Esittelijä Kunnanjohtaja Kari Kankaanranta
Päätösehdotus Kunnanhallitus merkitsee talousarvion laadinnan tilanteen tiedokseen ja ohjeistaa jatkovalmistelua.
Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.
Khall 13.10.2025 § 291
Valmistelu ja lisätiedot Talousjohtaja Lauri Ämmälä, puh. 044 422 4059.
Talousjohtaja esittelee kokouksessa talousarvion laadinnan tilannetta.
Esittelijä Kunnanjohtaja Kari Kankaanranta
Päätösehdotus Kunnanhallitus merkitsee talousarvion laadinnan tilanteen tiedokseen ja ohjeistaa jatkovalmistelua
Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.
Khall 27.10.2025 § 300
Valmistelu ja lisätiedot Talousjohtaja Lauri Ämmälä puh 044 422 4059.
Johtavat viranhaltijat esittelevät kokouksessa talousarvion laadinnan tilannetta sekä valmisteltua talousarviokirjaluonnosta.
Esittelijä Kunnanjohtaja Kari Kankaanranta
Päätösehdotus Kunnanhallitus merkitsee talousarvion laadinnan tilanteen tiedokseen ja ohjeistaa jatkovalmistelua.
Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.
Khall 03.11.2025 § 318
Valmistelu ja lisätiedot Talousjohtaja Lauri Ämmälä puh. 044 422 4059.
Valtuusto päätti yksimielisesti hyväksyä 16.11.2020 (§ 52) valtuusto-ryhmien yhteisen ponnen, jonka mukaan kunnanhallitus velvoitetaan esittämään vuoden 2022 talousarvion ja veroprosentit samassa kokouksessa.
Vuoden 2026 talousarvion ja vuosien 2027–2028 taloussuunnitelma-vuosien suunnitteluun lähdettiin haastavista lähtökohdista. Vuosi 2023 oli 620 tuhatta euroa aliääminen. Vuoden 2025 talousarvio laadittiin 733 tuhatta euroa alijäämäiseksi. Tuoreimman ennusteen mukaan vuosi 2025 tulisi päättymään noin 1,9 miljoonaa alijäämäiseksi.
Vuoden 2025 talousarvioon on verotulojen kokonaiskertymäksi arvioitu 28,794 miljoonaa euroa, mutta ennusteet ovat heikentyneet vuoden 2025 kuluessa, siten että syyskuun Kuntaliiton ennusteen mukaan verotulojen kokonaiskertymä olisi vain 28,215 miljoonaa euroa. Verotulojen heikenty-misen taustalla on valtakunnallisesti heikentynyt työllisyystilanne. Tammi-lokakuun verotulojen tilitysten perusteella Kuntaliiton ennusteen voidaan ennakoida täyttyvän. Marras- ja joulukuun 2025 verotilityksillä tulee olemaan vuoden 2024 tapaan iso rooli siinä ylitttääkö toteutuneet verotulot ennusteen. Vuodelle 2026 verotulojen on ennakoitu nousevan 29,8 miljoonan euron tasoon.
Vuodelle 2025 valtionosuuksien määräksi ennakoitiin talousarviossa 5,24 miljoonaa euroa, mutta valtionosuuksien toteumaennuste on laskenut tilikauden aikana 4,87 miljoonaan euroon.
Kesäkuussa kunnanhallitus hyväksyi vuodelle 2026 seuraavan raamin:
| Kunta- johtaminen | Talous- ja hallinto | Sivistys-palvelut | Tekniset palvelut |
| RAAMI 2026 | RAAMI 2026 | RAAMI 2026 | RAAMI 2026 |
Toimintatuotot | 795 000 | 300 000 | 1 150 000 | 6 465 000 |
Toimintakulut | -3 660 000 | -3 150 000 | -20 805 000 | -11 815 000 |
- josta henkilöstökulut | -770 000 | -1 160 000 | -16 300 000 | -3 820 000 |
|
|
|
|
|
Toimintakate | -2 865 000 | -2 850 000 | -19 655 000 | -5 350 000 |
KOKO KUNTA YHTEENSÄ | |||
|
|
| RAAMI |
TOIMINTATUOTOT |
| 8 710 | |
TOIMINTAKULUT |
| - 39 430 | |
| - joista henkilöstökulut |
| - 22 050 |
TOIMINTAKATE |
| - 30 720 | |
VEROTULOT |
| 29 780 | |
VALTIONOSUUDET |
| 5 420 | |
RAHOITUSERÄT |
| - 780 | |
VUOSIKATE |
| 3 700 | |
POISTOT |
| - 4 200 | |
TILIKAUDEN TULOS |
| - 500 | |
Vuoden 2026 talousarviota on laadittu palvelualueiden ja johtoryhmän tiiviissä yhteistyössä. Sivistyslautakunta ja tekninen lautakunta ovat käsitelleet talousarvioesitystä vuodelle 2026 kahdesti. Vastuualuekierroksen jälkeen ensimmäinen versio talousarviosta osoitti 1,84 miljoonan alijäämää, mutta jo lautakunta käsittelyyn saatiin esitykset, jotka alittivat miljoonan alijäämän selvästi.
Kunnanhallitus päätti kokouksessaan 27.10 esittää valtuustolle tulovero- ja kiinteistöveroprosentien pitämistä ennallaan.
Valtuuston 16.11.2020 (§ 52) hyväksyvän ponnen vastaisesti kunnanhallituksen lopullinen esitys vuoden 2026 talousarviosta esitetään valtuustolle poikkeuksellisesti vasta joulukuun kokouksessa. Poikkeus sovitusta, johtuu sosiaali- ja terveydenhuollon kiinteistöjen yhtiöttämis-velvoitteesta, joka tulee toteuttaa vuoden loppuun mennessä. Euran kunta on perustanut kesäkuussa yhtiöittämistä varten Euran SL Tilat Oy:n, jolle kiinteistöt on tarkoitus erillisellä valtuuston päätöksellä siirtää. Kunnan-johtaja, talousjohtaja, tekninen johtaja, SL Tilojen toimitusjohtaja sekä SL Tilojen hallituksen jäsenet ovat yhdessä kunnan tilintarkastusyhteisö Talvean kanssa tehneet kiinteistöjen siirron taloudellisten vaikutusten selvitystä syksyn 2025 aikana. Siirron vaikutus kunnan taseeseen alustavien laskelmien mukaan tulee olemaan 13-15 miljoonan euron välillä. Poistoja siirto pienentää 0,6-0,7 miljoonaa euroa. Rahoituseriin vaikutuksen arvioidaan olevan 0,35-0,45 miljoonaa euroa. Toimintatuotot pienenevät hyvinvointialueelta saatujen vuokrien jäädessä pois, mutta kasvavat kunnan SL Tiloille myyvien palveluiden osalta. Vastaavasti toimintakuluista poistuu sote-kiinteistöjen kiinteistöjen ylläpitokustannuksia. Talousarviota tullaan tarkentamaan em. erien osalta, niiden valmistuttua joulukuun kokouksissa.
Kunnanjohtajan talousarvio esitys vuodelle 2026 ilman edellä mainittuja sosiaali- ja terveydenhuollon kiinteistöjen siirron vaikutusta on 725 tuhatta euroa alijäämäinen.
Teknisen lautakunta hyväksyi 3,61 miljoonan investointitason vuodelle 2026, 4,76 miljoonan vuodelle 2027 ja 5,72 miljoonaan vuodelle 2028. Kunnanjohtaja esittää kunnanhallitukselle 3,7 miljoonan investointitasoa vuodelle 2026, 4,76 miljoonan vuodelle 2027 ja 5,72 miljoonaan vuodelle 2028 liitteen 1. mukaisesti.
Hallintosäännön 54 § mukaan valtuusto hyväksyy talousarviossa toimielimelle sitovat tehtäväkohtaiset toiminnan ja talouden tavoitteet sekä niiden edellyttämät määrärahat ja tuloarviot sekä kuntakonsernin toiminnan ja talouden tavoitteet. Määräraha ja tuloarvio voidaan ottaa talousarvioon brutto- tai nettomääräisenä.
Hallintosäännön 56 § mukaan toimielimet seuraavat talousarvion toteutumista kuukausittain.
Kunnanhallitukselle tullaan esittelemään vuonna 2026 säännöllisesti koko kunnan ja palvelualueiden talousarvion toteutumista ja arvioidaan määrärahojen riittävyyttä.
Hallintosäännön 58 § todetaan muun muassa, että talousarvioon tehtävät muutokset on esitettävä valtuustolle siten, että valtuusto ehtii käsitellä muutos ehdotukset talousarviovuoden aikana. Määrärahan muutos esityksessä on selvitettävä myös muutoksen vaikutus toiminnan tavoitteisiin ja tulo arvioihin. Vastaavasti toiminnan tavoitteiden tai tuloarvion muutosesityksessä on selvitettävä muutoksen vaikutukset määrärahoihin.
Esityslistan oheismateriaalina on luonnos Euran kunnan talousarviosta vuodelle 2026.
Esittelijä Kunnanjohtaja Kari Kankaanranta
Päätösehdotus Kunnanhallitus merkitsee vuoden 2026 talousarvion valmistelutilanteen tiedoksi ja esittää sitä valtuustolla tiedoksi merkittäväksi.
Lisäksi kunnanhallitus esittää valtuustolle, että se käsittelee koko kuntaa koskevat strategiset tavoitteet sekä kuntajohtamisen ja elinvoima-palveluiden, talous- ja hallintopalveluiden sekä sivistyspalveluiden toiminnalliset ja taloudelliset tavoitteet sekä investointisuunnitelman vuosille 2026-2030.
Asian käsittely: Keskustelun aikana kunnanhallituksen jäsen Sarin Jyri esitti, että yhdyskuntatekniikan korvausinvestointi 9518 Peltokuja, Iisakinkuja, Kotivainiontie siirretään vuosilta 2026-2027 vuosille 2029-2030. Sarinin ehdotus raukesi kannattamattomana.
Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.
Pöytäkirjamerkinnät: Talousarvion käsittelyn aluksi konsulttiyhtiö Talvean asiantuntijat Paasovaara Marko ja Anttila Iiro esittelivät yhdessä viranhaltijoiden kanssa sosiaali- ja terveydenhuollon kiinteistöjen yhtiöön siirron valmistelun tilannetta kello 16:02-16:46.
Valt 10.11.2025 § 75
298/02.02.00/2025
Esityslistan oheismateriaalina on Euran kunnan talousarvio vuodelle 2026.
Kunnanhallituksen päätösehdotus
Valtuusto merkitsee vuoden 2026 talousarvion valmistelutilanteen tiedoksi.
Lisäksi valtuusto käsittelee koko kuntaa koskevat strategiset tavoitteet sekä kuntajohtamisen ja elinvoima-palveluiden, talous- ja hallintopalveluiden sekä sivistyspalveluiden toiminnalliset ja taloudelliset tavoitteet sekä investointisuunnitelman vuosille 2026-2030.
Päätös Valtuusto hyväksyi yksimielisesti kunnanhallituksen ehdotuksen.
| Edellinen asia | Seuraava asia |