RSS-linkki
Kokousasiat:https://eura10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://eura10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Tekninen lautakunta
Esityslista 17.09.2025/Asianro 10
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() |
Talousarvio 2026 1. käsittely / Tekniset palvelut
Tekla 17.09.2025
298/02.02.00/2025
Valmistelu ja lisätiedot Palvelualueen ja vastuualueiden päälliköt
Kuntalain 110 §:n mukaan valtuuston on vuoden loppuun mennessä hyväksyttävä talousarvio seuraavaksi kalenterivuodeksi ottaen huomioon kuntakonsernin talouden vastuut ja velvoitteet.
Kunnanhallitus on 23.6.2025 § 215 antanut ohjeen vuoden 2026 talousarvion laadintaan. Talousarvion laadintaohjeen mukaan:
Vuoden 2026 talousarvion ja taloussuunnitelman vuosille 2027–2028 lähtökohtana on vuoden 2024 tilinpäätös sekä talousarvio vuodelle 2025.
Kunta-alan yleisen virka- ja työehtosopimuksen KVTES:n, OVTES:n ja TS:n sopimuskausi on voimassa 1.5.2025-29.2.2028. Perusratkaisun palkankorotukset ovat sopimuskauden aikana yhteensä 7,37 prosenttia. Korotukset jakautuvat siten että, palkat nousevat:
- vuonna 2025 2,50 prosenttia
- vuonna 2026 2,47 prosenttia
- vuonna 2027 2,40 prosenttia.
Lisäksi kunta- ja hyvinvointialan palkkarakenteita ja palkkausjärjestelmiä koskeva kehittämisohjelma 2026–2028 tuo kunta- ja hyvinvointialalle kolmen vuoden aikana yhteensä 1,8 prosentin korotukset.
Kehittämisohjelman erät ovat:
- vuonna 2026 0,4 prosenttia
- vuonna 2027 0,4 prosenttia
- vuonna 2028 1,0 prosenttia.
Palvelualueiden tulee kuvata vakituisen henkilöstön määrän muutokset yksilöidysti vuodesta 2025 vuoteen 2026. Lisäksi palvelualueiden tulee kuvata määräaikaiseen henkilöstöön varattavan määrärahan muutokset vuoden 2025 talousarviosta vuoteen 2026. Sijaismäärärahoja suunnitellessa tulee miettiä kokonaistaloudellisesti kustannustehokkain ratkaisu. Palvelualueiden tulee miettiä mikä on vakinaisen henkilöstön, sijaishenkilöstön ja ns. varahenkilöstön tasapainoin suhde. Oleellista on löytää toiminnallisesti ja taloudellisesti järkevin vaihtoehto.
Palvelualueet asettavat vastuualueittain kolme määrällistä tai laadullista mittaria. Yhden tulee kuvata/mitata vastuualueen palveluiden kustannustehokkuutta ja kahden tuotettujen palveluiden vaikutusta kuntalaisten hyvinvointiin ja terveyteen tai kuntalaisten palvelutarpeeseen.
Toiminnallisia tavoitteita peilataan väestörakenteen muutoksiin. Palvelumitoitusten lähtökohtana pidetään 30.6.2025 väestömäärää ja -rakennetta.
Palvelualueiden esitysten tulee sisältää yksityiskohtaiset priorisointiesitykset ja kuvaukset mahdollisten leikkausten vaikutuksista.
Palvelualueiden kiinteistöihin liittyvät investointiesitykset ja irtaimen omaisuuden esitykset toimitetaan keskitetysti syyskuun loppuun mennessä teknisiin palveluihin. Esityksessä tulee huomioida myös tulevien vuosien toiminnallisista muutoksista johtuvat tarpeet. Investointiraja on 10 000 euroa, jota pienemmille kohteille tulee varata määräraha käyttötalouteen.
Palvelualueiden neuvottelut investointiesityksistä ja sisäisten teknisten palvelujen (toimitilat, ruokapalvelut) ylläpitotarpeista käydään yhdessä kunnanjohtajan, taloushallinnon, teknisen toimen ja palvelualueiden välillä syyskuun loppuun mennessä.
Lisäksi kunnanhallitus antoi talousarvion laadintaan seuraavan raamin: Talousarvio vuodelle 2026 tulee laatia menojen ja tulojen osalta enintään 500 000 alijäämäiseksi huomioimatta mahdollisia veronkorotusten vaikutusta tai sote-kiinteistöjen yhtiöittämisestä seuraavia vaikutuksia. Taloussuunnitelmat vuosille 2027-2028 tulee laatia niin, että talousarvio alijäämä pienenee ja viimeistään vuonna 2029 saavutetaan tasapaino. Valtuustoon nähden sitovia määrärahoja ovat palvelualueiden toimintakulut ja toimintatuotot.
Teknisen palvelualueen toimintatuottojen tulee olla vähintään 6 465 000 euroa ja toimintakulujen enintään 11 815 000 euroa tai toimintakatteen enintään 5 350 000 negatiivinen. Raami ei ota huomioon sosiaali- terveydenhuollon sekä pelastustoimen käytössä olevien kiinteistöjen yhtiöittämisen vaikutuksia, siksi teknisen palvelualueen tulee laatia talousarvion laadinnan yhteydessä selvitys HVA:n käytössä olevien kiinteistöjen yhtiöittämisen vaikutuksista palvelualueen talousarvioon. Investointitaso ei saa ylittää 3,5 miljoonaa euroa.
Lautakuntien tulee käsitellä lopulliset talousarvioesityksensä ennen 10.10.2025.
Vastuualueet ovat laatineet talousarvioehdotuksensa käyttötaloudesta vuodelle 2026 ja se on esityslistan oheismateriaalina.Talousarviota esitellään tarkemmin kokouksessa.
Esittelijä Tekninen johtaja Jyräkoski Ari
Päätösehdotus Tekninen lautakunta merkitsee talousarvion laadinnan tilanteen tiedoksi ja ohjeistaa jatkovalmistelua. Talousarvioehdotus tavoitteineen ja tekstiosineen sekä ehdotus investointiosaksi laaditaan 8.10.2025 olevaan teknisen lautakunnan kokoukseen.
Päätös
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() |