Dynasty tietopalvelu Haku RSS  

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://eura10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://eura10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Tekninen lautakunta
Pöytäkirja 09.04.2025/Pykälä 50


 

Pöytäkirjantarkastajien valinta

 

Tekla 09.04.2025 § 50  

    

 

Hallintosäännön § 137 mukaan toimielin päättää pöytäkirjan tarkastamisesta. Pöytäkirjan allekirjoittaa puheenjohtaja ja varmentaa pöytäkirjanpitäjä.

 

Tekninen lautakunta on päättänyt kokouksessaan 21.6.2017 § 55, että pöytäkirjan tarkastaa kullakin kerralla kaksi sitä varten valittua lautakunnan jäsentä. Pöytäkirja tarkastetaan pääsääntöisesti heti kokouksen päätyttyä. Jos kuitenkin kokouksen kulun johdosta pöytäkirjan laadinta vaatii erityistoimenpiteitä, pöytäkirja tarkastetaan kokouksen jälkeisenä maanantaina.

 

Tarkastettu pöytäkirja julkaistaan tarkastuksen jälkeen kunnan verkkosivustolla siten, kuin kuntalain 140 §:ssä on säädetty.

 

Esittelijä  

 

Päätösehdotus Tekninen lautakunta valitsee kaksi pöytäkirjan tarkastajaa. Tarkastusvuorossa ovat Onni-Pekka Kivistö ja Tiina Vihavainen.

 

Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.