Dynasty tietopalvelu Haku RSS  

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://eura10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://eura10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 16.12.2024/Pykälä 347


 

Valtuustoaloite Euran sankarihautojen ja veteraanien pystyttämien muistokivien lisäämisestä Euran 100 helmeä listalle

 

Khall 16.12.2024 § 347  

494/12.03.00/2024  

 

Keskustan valtuustoryhmä teki valtuuston kokouksessa 9.12.2024 seuraavan sisältöisen valtuustoaloitteen:

 

”Suomi 100-juhlavuoden kunniaksi Euran kunta halusi nostaa Euran tärkeitä kulttuurikohteita esiin.  Näin syntyi Euran 100 helmeä –lista euralaisista nähtävyys- ja tutustumiskohteista.

 

Kuluvana vuoden syyskuussa tuli kuluneeksi 80 vuotta jatkosodan päättymisestä ja ensivuonna veteraanipäivänä 27.4.2025 Lapin sodan ja koko sotajakson päättymisestä.

 

Suomi oli ainoa valtio, joka kuljetti sankarivainajansa heidän kotiseutunsa sankarihautaan, kun se vain oli mahdollista.

 

Euran kunnan alueella sijaitsevat. Euran (101), Hinnerjoen (27), Honkilahden (41) ja Kiukaisten (112) sankarihaudat. Sankarihaudat puuttuvat euralaisten helmien listalta. Varsinkin ulkomaalaisille hyvin hoidettuina ne ovat nähtävyys.

 

Euran kunnan 160. juhlavuosi lähestyy.

 

Keskustan valtuustoryhmä esittää, että Euran sankarihaudat ja veteraanien pystyttämät muistokivet lisätään kulttuuritoimen puolesta helmien ketjuun ja varustetaan QR-koodilla taustatietoineen. Muidenkin kohteiden tausta tiedot tulee päivittää ja uudet kohteet arvioida.

 

Vasta perustetun Ala-Satakunnan veteraanien perinneyhdistyksen asiantuntija-apu on käytettävissä.”

 

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Kari Kankaanranta

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus lähettää valtuustoaloitteen kuntajohtamisen ja elinvoimapalveluiden palvelualueen valmisteltavaksi.

 

Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.