RSS-linkki
Kokousasiat:https://eura10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://eura10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kaavatoimikunta
Pöytäkirja 09.10.2024/Pykälä 23
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Eura-Kiperi-033-AA, ehdotus, kartta | ||
Eura-Kiperi-kaavaselostus-019-EHDOTUS | ||
OAS-eura-KIPERI-006 | ||
Asemakaavan seurantalomake | ||
Kooste lausunnoista ja vastineet-luonnosvaihe-009-AA |
Kiperin asemakaava
Kaavtmk 21.03.2024 § 11
Valmistelija Tekninen johtaja Kimmo Haapanen, puh. 044 422 4870
Kiperin alueen asemakaavan laadinta on tullut vireille 18.2.2010. Asemakaavasta laadittiin osallistumis- ja arviointisuunnitelma loppuvuodesta 2010. Kaava oli luonnoksena nähtävillä tammikuussa 2011.
Lausuntovaiheen jälkeen katsottiin tarkoituksenmukaiseksi laatia Keskustan osayleiskaava johon myös Kiperin alue sisältyi. Merkittävämpänä seikkana oli osayleiskaavassa osoittaa Kiperin alueelle omakotiasumiseen soveltuva alue. Asemakaavatyön aikana ei pystytty riittävän selvästi osoittamaan edellytyksiä alueen kaavoitukselle. Yhtenä merkittävänä tekijänä oli alueen sijainti irrallaan muusta yhdyskuntarakenteesta.
Keskustan osayleiskaavatyön yhteydessä Kiperin alueelle sijoittuvat toiminnot täsmentyivät ja kaavatoimikunta päätti jatkaa alueen kaavoitustyötä.
Tekninen johtaja hyväksyi alkuperäisen kaavan laatijan Adalbert Aapolan arkkitehtitoimisto AJAK:sta jatkamaan kaavan laatimista.
Alueen asemakaavaa on nyt kehitetty luonnosvaiheeseen huomioiden alueen osayleiskaava. Asemakaava-aluetta on myös supistettu siten, että se sijoituu vain kunnan omistamalle maalle, lukuunottamatta alueelle johtavaa Kiperintien osuutta tilalla Tapola 2:712.
Asemakaavatyön tavoitteet eivät ole aiemman käsittelyn jälkeen muuttuneet. Tavoitteita ovat alueen kehittäminen yleisenä virkistys- ja uimaranta-alueena sekä tutkia pientaloasutuksen sijoittaminen alueelle.
Nyt käsittelyssä olevassa asemakaavan luonnoksessa on osoitettu 17 AO-tonttia, 4 RA tonttia, alueen tieverkosto, ET-alue (pumppaamo) ja lisäksi VL-alueita sekä uimaranta-alueelle sijoittuvan rakentamisen rakennusalat ja yleiseen pysäköintiin tarkoitettu alue.
Suunnittelussa on huomioitu vanha luontoselvitys. Luontoselvitys paivitetään kevään ja kesän 2024 aikana.
AO-tonteille on osoitettu rakennusoikeutta 400-450 ke-m2 ja RA-tonteille 120 ke-m2. Uimaranta-alueen rakennusoikeudet vastaavat nykyistä rakennuskantaa.
Esityslistan liitteenä on päivitetyt osallistumis- ja arviointisuunnitelma, kaavakartta merkintöineen ja asemakaavan selostus.
Esittelijä Kunnanjohtaja Kari Kankaanranta
Päätösehdotus Kaavatoimikunta päättää hyväksyä päivitetyn Kiperin asemakaava-aineiston ja päättää asettaa sen 30 päivän ajaksi luonnoksena nähtäville sekä pyytää siitä osallistumis-ja arviointisuunnitelman mukaiset lausunnot. Lisäksi kaavatoimikunta päättää asettaa osallistumis ja arviointisuunnitelman nähtäville koko kaavaprosessin ajaksi.
Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.
_________
Kaavtmk 09.10.2024 § 23
120/10.02.03/2024
Valmistelija Kunnanjohtaja Kari Kankaanranta, puh. 044 422 4020
Kiperin asemakaavan luonnosaineisto on ollut nähtävillä 23.8.-23.9.2024 ja siitä on jätetty neljä lausuntoa sekä kaksi mielipidettä.
Kaavakonsultti on laatinut lausuntoihin ja mielipiteisiin vastineet .
Lausunnot ja mielipiteet on huomioitu kaavaehdotuksessa.
Esityslistan liitteenä on kaavaehdotuksen kartta merkintöineen, kaavaselostus sekä luonnosvaiheen vastineet.
Kaavan laatija arkkitehti Adalbert Aapola osallistuu kokoukseen etänä.
Esittelijä Kunnanjohtaja Kari Kankaanranta
Päätösehdotus Kaavatoimikunta hyväksyy laaditut vastineet ja niiden pohjalta laaditun kaavaehdotuksen sekä päättää asettaa Euran Kiperin asemakaavan ja Pyhäjärven länsirannan ranta-asemakaavan muutoksen ehdotuksena nähtäville 30 vrk ajaksi ja pyytää siitä osallistumis- ja arviointisuunnitelman mukaiset lausunnot.
Asian käsittely Asiasta käydyn keskustelun aikana kävi ilmi, että asian valmistelutekstissä on virhe koskien kaavaluonnoksen nähtävillä oloa. Kiperin asemakaavan luonnosaineisto on ollut nähtävillä 27.3.-29.4.2024.
Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.
_________
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |