RSS-linkki
Kokousasiat:https://eura10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://eura10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Valtuusto
Pöytäkirja 16.09.2024/Pykälä 60
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() ![]() |
Keskeneräiset / käsittelyssä olevat valtuustoaloitteet 2024
Khall 09.09.2024 § 225
Valmistelija Valmistelu ja lisätiedot: Kunnanjohtaja Kari Kankaanranta, puh. 044 422 4020.
Hallintosäännön 109 § mukaan kunnanhallituksen on kaksi kertaa vuodessa, helmi- ja syyskuun loppuun mennessä esitettävä valtuustolle luettelo valtuutettujen tekemistä ja kunnanhallitukselle lähetetyistä
aloitteista, joita valtuusto ei edellisen vuoden loppuun mennessä ole lopullisesti käsitellyt.
Samalla on ilmoitettava, mihin toimenpiteisiin niiden johdosta on ryhdytty. Valtuusto voi todeta, mitkä aloitteista on käsitelty loppuun.
Esityslistan oheismateriaalina on luettelo keskeneräisistä/ käsittelyssä olevista valtuustoaloitteista.
Esittelijä Kunnanjohtaja Kari Kankaanranta
Päätösehdotus Kunnanhallitus merkitsee käsittelyssä olevat valtuustoaloitteet tiedokseen ja esittää, että valtuusto merkitsee käsittelyssä olevat valtuustoaloitteet tiedokseen ja toteaa luettelossa esitetyt valmiit aloitteet loppuun käsitellyiksi.
Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.
Valt 16.09.2024 § 60
254/00.01.02/2024
Kunnanhallituksen päätösehdotus
Valtuusto merkitsee käsittelyssä olevat valtuustoaloitteet tiedokseen ja toteaa luettelossa esitetyt valmiit aloitteet loppuun käsitellyiksi.
Päätös Valtuusto hyväksyi yksimielisesti kunnanhallituksen ehdotuksen.
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() ![]() |