RSS-linkki
Kokousasiat:https://eura10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://eura10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Sivistyslautakunta
Pöytäkirja 13.06.2024/Pykälä 89
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Yksityisen varhaiskasvatuksen palvelusetelin hinnoittelun muuttaminen
Sivltk 13.06.2024 § 89
279/02.05.00/2024
Valmistelija Varhaiskasvatuspäällikkö Eero Rantanen, p. 044 422 4471
Euran kunnan hoitoaikaperusteisia maksuluokkia päivitettiin sivistyslautakunnassa 25.4.2024 astumaan voimaan 1.8.2024. Muutoksen jälkeen Euran kunnan hoitoaikaperusteiset maksuluokat 1.8.2024 ovat:
Tunteja / kuukaudessa | % täydestä varhaiskasvatusmaksusta enintään |
enintään 80 tuntia / kuukaudessa | 60 % |
81-139 tuntia / kuukaudessa | 85 % |
140 tuntia tai yli / kuukaudessa | 100 % |
Sivistyslautakunnan ja yksityisten palveluntuottajien 16.2.2023 hyväksymän palvelusetelisääntökirjan kappaleen 4.1. mukaan: "Palvelun tuottaja sitoutuu hinnoittelemaan palvelunsa sivistyslautakunnan hyväksymän palvelusetelin arvon, sekä siihen liittyvien kertoimien mukaisesti siten, että asiakkaan omavastuuosuus on sama kuin kunnallisen varhaiskasvatuksen asiakasmaksu." Tällä pyritään siihen, että yksityinen varhaiskasvatus pysyy saman hintaisena sekä tasapuolisena palvelumahdollisuutena kaikille huoltajille. On perusteltua muuttaa myös yksityisen varhaiskasvatuksen hinnoittelua vastaamaan 1.8.2024 voimaan tulevia hoitoaikaperusteisia maksuluokkia.
Palvelusetelien laskennallisiin arvoihin ei tehdä korotuksia. Aikaisemmin olleet neljä hinnoitteluluokkaa muuttuu nyt kolmeksi. Kertoimet 0,7 ja 0,8 muuttuvat kertoimeksi 0,85. Lisäksi alimman hinnoitteluluokan kerroin 0,4 muuttuu kertoimeksi 0,6. Tuntimäärät kasvavat. Alla oleva taulukko osoittaa muuttuneet kertoimet ja niihin sisältyvät tuntimäärät:
Tuntimäärä / kuukaudessa | Kerroin | Palvelusetelin suurin arvo alle 3-vuotias | Palvelusetelin suurin arvo yli 3-vuotias |
Enintään 80 tuntia / kuukaudessa | 0,60 | 787 € | 525 € |
81-139 tuntia / kuukaudessa | 0,85 | 1115 € | 743 € |
140 tai yli tuntia / kuukaudessa | 1 | 1311 € | 874 € |
kerroin 1,5 |
Esittelijä Sivistysjohtaja Matti Kompuinen
Päätösehdotus Sivistyslautakunta hyväksyy yksityisen varhaiskasvatuksen palvelusetelien hinnoittelumuutokset 1.8.2024 alkaen.
Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |