Dynasty tietopalvelu Haku RSS  

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://eura10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://eura10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Sivistyslautakunta
Pöytäkirja 13.06.2024/Pykälä 82



 

Ylikunnallisen yhteisön voima - Nuorten katuväkivallan ehkäisy yhteisöllisyyttä vahvistamalla/ Liikunta- ja nuorisopalvelut

 

Sivltk 13.06.2024 § 82  

299/02.05.01.01/2024  

 

Valmistelija talous- ja hallintosuunnittelija Kati Sammallahti, p. 044 422 4455 ja vastaava nuoriso-ohjaaja/hyvinvointikoordinaattori Marko Kerola, p. 044 422 4850

 

 

Nuorten katuväkivalta on lisääntynyt viimeisten vuosien aikana Satakunnassa merkittävästi mm. nuorten pahoinvoinnin sekä väkivaltakulttuurin ihannoinnin, ns. roadman-kulttuuri, myötä. Euran ja Säkylän kunnan nuoret kokoontuvat yhteisiin tapahtumiin ja paikkoihin, jolloin myös nuorten välisiä yhteenottoja tapahtuu niin oman kunnan nuorten kuin naapurikunnan nuorten välillä.

 

THL myöntää terveyden edistämisen määrärahoja hyvinvointia ja terveyttä edistäviin kokeilu-, tutkimus- ja kehittämishankkeisiin. Euran ja Säkylän kunnan hyvinvointikoordinaattorit haluvat pysäyttää ja saada laskuun alueellisen väkivaltarikosten määrän. Kunnat ovat laatineet yhdessä hankeaihion nuorten katuväkivallan vähentämiseksi, yhteisöllisyyden lisäämiseksi ja vanhemmuuden tukemiseksi Euran ja Säkylän alueella. Kohderyhmänä ovat erityisesti 12-18-vuotiaat nuoret ja heidän perheet. Hankkeen vaikuttavuus kohdistuu myös kouluihin ja nuorisotoimeen sekä paikallisiin yhteisöihin ja järjestöihin. Hankkeen tavoitteena on:

 

-          vähentää alle 18-vuotiaiden tekemien katuväkivaltarikosten määrää 30 prosentilla

-          kasvattaa nuorten osallisuutta yhteisöllisiin toimintoihin 50 prosentilla

-          vakiinnuttaa alueelle yhteisöllisiä tapahtumia ja työpajoja

-          pilotoida matalan kynnyksen palveluita nuorille

-          pilotoida perhevalmennusohjelmaa sekä perustaa vanhempaintukiryhmiä

 

Toteutuessaan hankekausi alkaisi 1.1.2025 ja päättyisi 31.12.2027. Hankkeen hakijana ja hallinnoijana toimii Säkylän kunta. Hankkeen kokonaisbudjetti kolmen vuoden hankekaudelle on 350 000 euroa ja hankkeen omavastuu on vähintään 10 %.

 

 

2025

2026

2027

yhteensä

Palkka + sivukulut

48 942

48 942

48 942

146 826

Palkkiot + sivukulut

9 942

9 942

9 942

29 826

Matkakulut, kotimaa

3 000

3 000

3 000

9 000

Matkakulut, ulkomaat

5 000

0

0

5 000

Palveluiden ostot

15 000

30 000

30 000

75 000

Aineisto ja tarvikekulut

6 000

6 000

6 000

18 000

Raportointi ja julkaisukulut

1 000

1 000

1 000

3 000

Laitteet ja laitevuokrat

1 500

0

0

1 500

Muut kulut, viestintä ja markkinointi

8 000

8 000

8 000

24 000

Hallintokulut

12 424,36

14 899,36

15 203,41

42 527,12

yhteensä

103 253,40

114 228,40

114 524,40

332 014,20

Omavastuu 10 %

10 325,34

11 422,84

11 452,24

33 201,42

, josta Euran kunnan osuus 50 %

5 162,67

5 711,42

5 726,12

16 600,21

 

Kunnan omavastuuosuus huomioidaan tulevien vuosien talousarviolaadinnassa.

 

 

Esittelijä Sivistysjohtaja Matti Kompuinen

 

Päätösehdotus Sivistyslautakunta valtuuttaa sivistyspalvelut hakemaan Ylikunnallisen yhteisön voima -määrärahaa vuosille 2025-2027 edellä esitetyin kustannuksin.

 

Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

 

 

Pöytäkirjamerkintä Juho Junkkala poistui asian käsittelyn jälkeen klo 17.00