Dynasty tietopalvelu Haku RSS  

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://eura10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://eura10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Sivistyslautakunta
Pöytäkirja 16.05.2024/Pykälä 66



 

Hankeavustus kouluissa ja oppilaitoksissa tehtävään nuorisotyöhön

 

Sivltk 16.05.2024 § 66  

248/02.05.01.01/2024  

 

Valmistelija talous- ja hallintosuunnittelija Kati Sammallahti, p. 044 422 4455

 

 

Aluehallintovirasto on julkaissut hankeavustukset kouluissa ja oppilaitoksissa tehtävään nuorisotyöhön. Hankeavustus toteuttaa Opetus- ja kulttuuriministeriön strategisia tavoitteita turvata merkityksellisen elämän edellityksiä sekä vahvistaa kaikkien kykyjä ja osaamista. Avustuksiin sovelletaan nuorisolakia (1285/2016) ja valtionavustuslakia (688/2001). Hankkeen kokonaiskustannuksista avustuksen osuus saa olla enintään 90 %.

 

Euran kunnassa on positiivisia kokemuksia koulunuoriso-ohjaajatoiminnasta yläkouluikäisten nuorten kohdalla, joka käynnistettiin vuonna 2020 Aluehallintoviraston vastaavanlaisella erityisavustuksella. Koulunuoriso-ohjaajan työn vaikuttavuuden seurauksena kuntaan perustettiin vakituinen koulunuoriso-ohjaajan toimi, joka sijoittuu Euran yhteiskoululle.

 

Euran alakouluilta, niin henkilökunnan kuin oppilaiden puolelta, on tullut esiin tarve vastaavanlaiselle koulunuorisotyöntekijälle, joka työskentelisi alakoululaisten parissa. Koska kokemukset yläkoulun koulunuorisotyöstä ovat olleet positiivisia ja tarve alakouluikäisillä suuri vastaavanlaiseen toimintaan, avustusta voitaisiin käyttää tukemaan lasten kasvua ja kehitystä.

 

Vastatakseen lasten ja kouluyhteisön ammattilaisten toiveisiin nuorisopalvelut olisi hakemassa avustusta kiertävään koulunuoriso-ohjaajatoimintaan Euran alakouluilla. Koulunuoriso-ohjaaja toimisi ensisijaisesti keskustan isoilla alakouluilla, mutta toiminnan aikana olisi tarkoitus pilotoida mallia kiertävään koulunuorisotyöhön. Hankkeeseen palkattaisiin koulunuoriso-ohjaaja ajalle 1.8.2024 - 31.5.2026, jonka tehtäviin kuuluisi kehittää ja tukea kouluviihtyvyyttä ja koulun yhteisöllisyyttä, ehkäistä kiusaamista ja osallistaa oppilaita kouluarjen kehittämiseen. Koulunuorisotyöntekijän tehtäviin kuuluu yhteistyön tekeminen kouluyhteisön eri ammattiryhmien ja oppilaskuntien kanssa.

 

Hankkeen ennakoidut kokonaiskustannukset hankeajalle 1.8.2024-31.5.2026 ovat:

 

 

koulunuoriso-ohjaajan palkkakustannukset 22 kk (sis. sivukulut)

68 750 €

matkakorvaukset

2 000 €

koulutuskustannukset

2 000 €

välinehankinnat

6 000 €

muut kustannukset

3 000 €

yhteensä

81 750 €

haettava avustus 88 %

72 000 €

kunnan omavastuu 12 %

9 750 €

 

Vuodelle 2024 kohdistuvat kustannukset ovat noin 15 500 euroa, josta kunnan omavastuuosuuden suuruus on 1 550 euroa.

 

 

 

 

Esittelijä Sivistysjohtaja Matti Kompuinen

 

Päätösehdotus Sivistyslautakunta valtuuttaa sivistyspalvelut hakemaan Kiertävää koulunuorisotyötä Euran alakouluissa -hankkeelle avustusta edellä esitetyin kustannuksin. Kunnan omavastuuosuus vuodelle 2024 katetaan palvelualueen sisällä. Hankkeen kustannukset sisällytetään vuosien 2025 ja 2026 talousarvioihin.

 

Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.