Dynasty tietopalvelu Haku RSS  

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://eura10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://eura10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Sivistyslautakunta
Pöytäkirja 25.04.2024/Pykälä 48



 

Yleisavustukset 2024 / nuorisoyhdistykset

 

Sivltk 25.04.2024 § 48  

96/02.05.01.00/2024  

 

Valmistelija vastaava nuoriso-ohjaaja Marko Kerola, p. 044 422 4850, liikunta- ja nuorisopäällikkö Vesa Nuija, p. 044 422 4843

 

 

Sivistyslautakunta myöntää vuosittain kunnan alueella toimiville nuorisoyhdistyksille avustusta. Avustus on jaettu kahteen osaan: yleisavustukset jaetaan keväällä, kohdeavustukset syksyllä.

 

Yleisavustuksia voi hakea mikä tahansa toimiva alueen nuorisoyhdistys. Yleisavustuksia myönnettäessä otetaan huomioon mm. toiminnan tarkoitus, laatu ja laajuus, tuettavan toiminnan tai toimenpiteen ajankohtaisuus, muualta saatavissa oleva tuki ja avustuksen saamisen tarve. Avustusanomuksen liitteeksi yhdistysten on toimitettava edellisen vuoden toimintakertomus, tilinpäätös ja toiminnantarkastuskertomus sekä talousarvio ja toimintasuunnitelma nykyiselle vuodelle.

 

Liikunta- ja nuorisolautakunta on 8.4.2000 §9 päättänyt, että koulujen vanhempainyhdistyksille myönnetä avustusta lautakunnan avustusmäärärahoista. Toimintaa pyritään tukemaan virka-avun ja yhteistyön muodossa.

 

Yleisavustukset ovat olleet yhdistysten haettavana 28.3.2024 klo 14.00 mennessä. Nuorisoyhdistysten yleisavustushakemuksia saapui määräaikaan mennessä 11 kpl. Määräajan jälkeen saapui yksi hakemus. Myöhässä saapuneita hakemuksia ei huomioida.

 

Sivistyslautakunnalla on myönnettävänään nuorisoyhdistysten avustamiseen yhteensä 20350 €. Avustusmäärärahoista jätetään nuorisopalveluiden kohdeavustuksiin 6130 €.

 

Ehdotus yleisavustusten myöntämiseksi on seuraava:

 

Etelä-Satakunnan 4H-yhdistys ry

7000

Euran VPK Nuoriso-osasto

2000

Hinnerjoen VPK Nuoriso-osasto

1300

Honkilahden Eräveikot

350

Kauttuan koulun Katras ry

0

Kiukaisten koulun vanhempainyhdistys Kipinä ry

0

MLL ry Eura

800

MLL ry Hinnerjoki

450

MLL ry Honkilahti

420

Panelian VPK Nuoriso-osasto

1900

Panelian VPK Varhaisnuoret

Yht. hakemuksia 11

Yht. 14220€

 

Esityslistan liitteenä yhteenveto saapuneista hakemuksista ja nuorisoyhdistysten toiminnasta.

 

 

Esittelijä Sivistysjohtaja Matti Kompuinen

 

Päätösehdotus Sivistyslautakunta päättää jakaa nuorisopalveluiden yleisavustukset nuorisoyhdistyksille vastaavan nuoriso-ohjaajan ja liikunta- ja nuorisopäällikön ehdotuksen mukaisesti.  

Avustukset myönnetään ehdollisina kunnes kaikki vaadittavat liiteasiakirjat on toimitettu. Puuttuvat liitteet on toimitettava 31.5.2024 mennessä ensisijaisesti sähköpostitse osoitteeseen sivistyspalvelut@eura.fi tai postitse Euran kunta, sivistyspalvelut, Sorkkistentie 10, 27510 Eura, kuoreen merkintä "yleisavustus".

 

Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

 

 

 

Pöytäkirjamerkintä Helinä Anttila ilmoitti esteellisyytensä ja poistui ennen asian käsittelyä klo 17.27, palasi klo 17.32. Marko Kerola poistui kokouksesta asian käsittelyn jälkeen klo 17.32.