Dynasty tietopalvelu Haku RSS  

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://eura10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://eura10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Sivistyslautakunta
Pöytäkirja 25.04.2024/Pykälä 47



 

Yleisavustukset 2024 / urheiluseurat ja liikuntatoimintaa järjestävät yhdistykset

 

Sivltk 25.04.2024 § 47  

97/02.05.01.00/2024  

 

Valmistelija liikunta- ja nuorisopäällikkö Vesa Nuija, p. 044 422 4843

 

 

Sivistyslautakunta myöntää vuosittain kunnan alueella liikuntatoimintaa järjestäville rekisteröidyille yhdistyksille avustusta. Avustus on jaettu kahteen osaan: yleisavustukset on myönnetty kevään aikana ja kohdeavustukset syksyllä.

 

Yleisavustuksia voi hakea Euran kunnan alueella liikuntatoimintaa järjestävä yhdistys. Yleisavustuksia myönnettäessä huomioon otetaan muun muassa toiminnan tarkoitus, laatu ja laajuus, hakijan taloudellinen tilanne, hakijan muualta saatavissa oleva tuki sekä avustuksen saamisen tarve.

 

Avustushakemuksen liitteeksi yhdistyksen on toimitettava edellisen toimintakauden toimintakertomus, tilinpäätös/ tilintarkastajan lausunto sekä talousarvio ja toimintasuunnitelma tulevalle toimintakaudelle.

 

Sivistyslautakunnalla on myönnettävänään  50000 € liikuntatoimintaa Eurassa järjestävien yhdistysten avustamiseen. Kohdeavustuksiin vuoden lopulla myönnettäväksi jätetään määrärahasta 8000 €.

 

Yleisavustukset ovat olleet yhdistysten haettavana 28.3.2024 klo 14.00 mennessä. Yleisavustushakemuksia liikuntatoimintaa järjestäviltä yhdistyksiltä saapui määräaikaan mennessä 23 kpl.

 

 Ehdotus yleisavustusten myöntämiseksi on seuraava:

 

Ala-Satakunnan Retkeilijät ry

400

Eura-Kauttuan Urheilijat ry

900

Euran Kanoottiklubi ry

700

Euran Keilailuliitto ry

400

Euran Naisvoimistelijat ry

3300

Euran Pallo ry

7800

Euran Raiku ry

6800

Euran Työväen Urheilijat ry

1200

Fudoshin Rauma ry Euran judoryhmät

500

Hiisirasti ry

400

Honkilahden Vesat ry

1300

Juokse henkesi edestä ry

400

Kauttuan Vesisukelluskerho ry

400

Kiukaisten Kisailijat ry

3200

Kiukaisten Naisvoimistelijat ry

2700

Kiukaisten Urheilijat ry

600

Lavatanssiseura Tanssitossut ry

300

Panelian Peli-Weljet ry

700

Panelian Raikas ry

6800

Pyhäjärviseutu DiscGolf ry

500

Ratsastusseura Jazz T

300

Voimistelu- ja urheiluseura Hinnerjoen Yritys ry

900

Yong Taekwondo ry

1500

Yht. hakemuksia 23

Yht. 42000€

Esityslistan liitteenä yhteenveto saapuneista hakemuksista ja liikuntayhdistysten toiminnasta.

 

 

Esittelijä Sivistysjohtaja Matti Kompuinen

 

Päätösehdotus Sivistyslautakunta päättää jakaa liikuntapalveluiden yleisavustukset vuonna 2024 liikunta- ja nuorisopäällikön ehdotuksen mukaisesti.  

Avustukset myönnetään ehdollisina kunnes  kaikki vaadittavat liiteasiakirjat on toimitettu. Puuttuvat liitteet on toimitettava 31.5.2024 mennessä ensisijaisesti sähköpostitse osoitteeseen sivistyspalvelut@eura.fi tai postitse Euran kunta, sivistyspalvelut, Sorkkistentie 10, 27510 Eura, kuoreen merkintä "yleisavustus".

 

Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

 

 

 

Pöytäkirjamerkintä Marko Kerola ilmoitti esteellisyytensä ja poistui ennen päätöksentekoa klo 17.23, palasi klo 17.26. Vesa Nuija poistui kokouksesta asian käsittelyn jälkeen klo 17.27.