Dynasty tietopalvelu Haku RSS  

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://eura10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://eura10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Sivistyslautakunta
Pöytäkirja 25.04.2024/Pykälä 58


 

Petovaarakuljetusten järjestäminen kevätlukukauden 2024 loppuun

 

Sivltk 25.04.2024 § 58  

203/12.01.03.02/2024  

 

Valmistelija Sivistysjohtaja Matti Kompuinen, p. 044 422 4458

 

 

Lautakunta on keskustellut petovaarakuljetuksista kokouksessaan 21.3.2024 muissa asioissa (§ 42) ja käydyn keskustelun ja äänestyksen jälkeen päättänyt ohjeistaa viranhaltijoita kevään 2024 osalta niin, että koululaisten susikuljetuksia jatketaan lukukauden 24 loppuun samoin perustein kuin viikoilla 44-10.

 

Kyseessä olevan pykälän laatimisessa on tapahtunut menettelyvirhe, joten lautakunnan pitää tehdä asiasta uusi päätös.

 

Sivistyslautakunta on hyväksynyt koulukuljetusoppaan 21.9.2023 § 108. Oppaassa todetaan petovaarakuljetuksista seuraavaa:

 

"Petovaaran (susi, karhu) vuoksi voidaan myöntää maksuton koulukuljetus silloinkin, kun se ei oppilaalle muuten kuuluisi. Eläinten esiintyminen ei itsessään aiheuta sellaista vaaraa, jonka perusteella myönnettäisiin maksuton koulukuljetus vaan tilapäisen kuljetustarpeen voi aiheuttaa petoeläimen ajankohtainen ihmisiin kohdistuva uhka. Kuljetustarve ei voi perustua aikaisempien vuosien tapahtumiin ja arviointi perustuu aina tapauskohtaiseen harkintaan.

 

Kuljetus petovaaran perusteella järjestetään seuraavissa tapauksissa:

 

  • alueelle liikkuva susi tai karhu on vahingoittunut tai sairas
  • alueella liikkuu susia, jotka eivät käyttäydy lajityypillisesti
    • susi tulee toistuvasti lyhyen ajan sisään asuinrakennuksen pihapiiriin ihmisistä piittaamatta
    • susi on kohdistanut hyökkäyksen lemmikki- tai kotieläimeen asuinrakennuksen pihapiirissä tai sen välittömässä läheisyydessä
    • susihavaintoja tehdään toistuvasti lyhyen ajan sisään oppilaan koulumatkan varrelta, jolloin oppilaan kävelymatka koulukuljetusreitin varteen katsotaan vaaralliseksi susivaaran vuoksi
  • alueella on emokarhu poikasineen (kuljetus myönnetään ajanjaksolle, jolloin karhu hereillä)

 

Petovaaran perusteella kuljetuksia järjestetään pääsääntöisesti viikosta 44 alkaen viikon 10 loppuun saakka. Ennen kuljetuksen myöntämistä pyydetään paikalliselta riistanhoitoyhdistykseltä tai Suomen riistakeskukselta lausunto petojen esiintymisestä alueella.

 

Kuljetus myönnetään aina määräaikaisena, enintään kahden kuukauden ajaksi kerrallaan, ja päätöstä tehtäessä käytetään kokonaisharkintaa. Kuljetuksia ei myönnetä valaistuille tieosuuksille, taajama-alueille tai lyhyille, alle 1 km koulumatkoille. Kuljetukset pyritään järjestämään tavallisten koulukuljetusten yhteyteen. Vaihtoehtoisesti huoltajalle voidaan maksaa saattoavustusta, mikäli koulukuljetuksissa ei ole tilaa tai kunta ei kykene järjestämään koulukuljetusta. Maksettava korvaus on puolet kunnallisen yleisen työ- ja virkaehtosopimuksen voimassa olevasta kilometrikorvauksesta."

 

Viranhaltija on toimeenpannut lautakunnan muissa asioissa 21.3.2024 § 42 tekemän päätöksen mukaisesti petovaarakuljetukset jatkumaan kevätlukukauden loppuun saakka viikolla 10 voimassaolleita petovaarakuljetuksia jatkaen. Aikataulusyistä ja hyvään hallintoon liittyen ei ole mahdollista enää tässä vaiheessa lukukautta muuttaa tehtyjä toimenpiteitä ennen kevätlukukauden loppumista.

 

 

Esittelijä Sivistysjohtaja Matti Kompuinen

 

Päätösehdotus Lautakunta päättää jatkaa petovaarakuljetuksia kevätlukukauden 2024 loppuun viikolla 10 voimassaolleiden petovaarakuljetusten mukaisesti.

 

Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.