RSS-linkki
Kokousasiat:https://eura10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://eura10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Sivistyslautakunta
Pöytäkirja 21.03.2024/Pykälä 42
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Muut asiat
Sivltk 21.03.2024 § 42
Päätösehdotus Sivistyslautakunta käsittelee mahdolliset muut esille tulevat asiat.
Päätös Lautakunta keskusteli petovaarakuljetuksista. Keskustelun aikana Arja Salo teki esityksen: "Esitän, että koululaisten susikuljetuksia jatketaan lukukauden 2024 loppuun samoin perustein kuin viikoilla 44-10." Simo Lähteenmäki kannatti esitystä.
Puheenjohtaja totesi, että esityksestä järjestetään kädennostoäänestys. Arja Salon esityksen puolesta äänestivät Arja Salo, Simo Lähteenmäki, Ilkka Ketola, Ilkka Leija ja Riikka Jalonen. Vastaan äänestivät Jukka Virta ja Hannele Henriksson.
Äänin 5-2 koululaisten susikuljetuksia jatketaan lukukauden 2024 loppuun samoin perustein kuin viikoilla 44-10.
Pöytäkirjamerkintä Minna Siivonen poistui kokouksesta klo 18.17, Juho Junkkala poistui kokouksesta klo 18.29 (eivät osallistuneet äänestykseen).
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |