Dynasty tietopalvelu Haku RSS  

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://eura10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://eura10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Sivistyslautakunta
Pöytäkirja 21.03.2024/Pykälä 37



 

Aamu- ja iltapäivätoiminnan osallistumismaksut

 

Sivltk 21.03.2024 § 37  

132/02.05.00/2024  

 

Valmistelija talous- ja hallintosuunnittelija Kati Sammallahti, p. 044 422 4455

 

 

Aamu- ja iltapäivätoiminnan järjestäminen on kunnille vapaaehtoista. Kunta voi järjestää halutessaan aamu- ja iltapäivätoimintaa itse, yhdessä muiden kuntien kanssa tai se voi hankkia palvelut esimerkiksi järjestöiltä tai yhteisöiltä. Aamu- ja iltapäivätoiminnan järjestämisestä säädetään perusopetuslain (628/1998) luvussa 8 a.

 

Opetushallitus päättää aamu- ja iltapäivätoiminnan keskeisistä sisällöistä antamalla toimintaa varten perusteet. Lapsella ei ole subjektiivista oikeutta päästä ao. toimintaan. Kunnan on mahdollista saada valtionosuutta aamu- ja iltapäivätoimintaan tietyin edellytyksin (Perusopetuslaki § 8 a, laki opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksesta 1705/2009 § 19). Saatu valtionosuus ei kata kaikkia toiminnan järjestämisen kustannuksia, joten toteutuksessa tulee pyrkiä mahdollisimman kustannustehokkaaseen toimintaan.

 

Kunnan järjestäessä aamu- ja iltapäivätoimintaa, sitä tulee tarjota joko 570 tai 760 tuntia koulun työvuoden aikana, kullekin toimintaan osallistuvalle lapselle keskimäärin kolme tai neljä tuntia päivässä. Kunta voi periä aamu- ja iltapäivätoiminnasta kuukausimaksuja. Perusopetuslain (628/1998 § 48 f) mukaan kuukausimaksu saa olla 570 tunnin osalta enintään 120 euroa ja 760 tunnin osalta enintään 160 euroa.

 

Aamu- ja iltapäivätoiminnan osallistumismaksuja ehdotetaan korotettavaksi toiminnan järjestämisestä syntyneiden kustannusten nousun vuoksi. Osallistumismaksut aamu- ja iltapäivätoimintaan 570 tunnin osalta ovat olleet voimassa 1.8.2014 alkaen ja 760 tunnin osalta vuodesta 2020 alkaen. Kesäkuun yksittäisten toimintapäivien osalta maksu ehdotetaan pidettäväksi ennallaan.

 

Osallistumismaksut 1.8.2024 alkaen:

 

-          aamupäivätoiminta: osallistumismaksu 60 euroa kuukaudessa

-          iltapäivätoiminta 0-10 päivää/kk? osallistumismaksu 60 euroa kuukaudessa

-          iltapäivätoiminta yli 10 päivää/kk: osallistumismaksu 120 euroa kuukaudessa

-          aamu- ja iltapäivätoiminta 0-10 päivää/kk: osallistumismaksu 120 euroa kuukaudessa

-          aamu- ja iltapäivätoiminta yli 10 päivää/kk: osallistumismaksu 160 euroa kuukaudessa

-          kesäkuussa aamupäivä- ja iltapäivätoiminnan maksu toimintapäivien mukaisesti 5 €/päivä

 

Maksu peritään jokaiselta toimintakuukaudelta anotun palvelutarpeen mukaisesti. Jos tarve toimintaan päättyy kesken lukuvuoden, tulee paikka irtisanoa kirjallisesti ennen seuraavan toimintakuukauden alkamista. Irtisanominen tulee voimaan seuraavan kuukauden alusta. Mikäli lapsi ei käy aamu- tai iltapäivätoiminnassa lainkaan eikä paikkaa ole irtisanottu, laskutetaan 60 euroa kuukaudessa. Maksusta peritään puolet, jos lapsi ei sairautensa vuoksi voi osallistua toimintaan yli 10 päivänä kyseisen kuukauden aikana. Maksu voidaan jättää perimättä tai sitä voidaan alentaa, jos huoltajan toimeentuloedellytykset huomioon ottaen siihen on syytä. Osallistumismaksujen alentamisesta tai perimättä jättämisestä päättää varhaiskasvatuksen palvelupäällikkö asiantuntijalausunnon perusteella.

 

Esityksen liitteenä on laskelma osallistumismaksujen korotusehdotuksen vaikutuksesta saataviin tuloihin. Laskelma on tehty käyttäen toiminnan perusteena olevia tunteja.

 

 

Esittelijä Sivistysjohtaja Matti Kompuinen

 

Päätösehdotus Sivistyslautakunta päättää hyväksyä aamu- ja iltapäivätoiminnan uudet osallistumismaksut esitetyn mukaisesti 1.8.2024 alkaen

 

Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.