RSS-linkki
Kokousasiat:https://eura10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://eura10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Sivistyslautakunta
Pöytäkirja 18.01.2024/Pykälä 7
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Oikaisuvaatimus sivistyslautakunnan päätökseen/ Lisäavustus Euran Uima- ja urheiluhalli Oy
Sivltk 18.01.2024 § 7
557/02.05.01.00/2023
Valmistelija Sivistysjohtaja Matti Kompuinen p. 044 422 4458
Sivistyslautakunnan päätöksestä 14.12.2023 (§ 147) koskien lisäavustusta Euran Uima- ja urheiluhalli Oy:lle on tehty 21.12.2023 kirjattu oikaisuvaatimus.
Hannu Mattila: "Sivistyslautakunnan päätös 14.12.2023 § 147 on lainvastaisena kumottava ja julistettava pätemättömäksi."
Oikaisuvaatimusten tarkemmat perustelut ovat esityslistan oheismateriaalina olevassa oikaisuvaatimuksessa.
Oikaisuvaatimuksen voi tehdä se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asian-osainen) sekä kunnan jäsen. Kunnan jäsen on:
- henkilö, jonka kotikuntalaissa tarkoitettu kotikunta kyseinen kunta on (kunnan asukas);
- yhteisö, laitos ja säätiö, jonka kotipaikka on kunnassa; sekä
- se, joka omistaa tai hallitsee kiinteää omaisuutta kunnassa.
Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.
Oikaisuvaatimuksen käsittelyssä sovelletaan kuntalakia ja lisäksi hallintolain säännöksiä toissijaisina ja täydentävinä. Oikaisuvaatimus on käsiteltävä viivytyksettä, mikä tarkoittaa yleensä sitä, että asia on valmistelun jälkeen pyrittävä ottamaan toimielimen seuraavaan kokouk-seen. Oikaisuvaatimus jätetään tutkimatta seuraavissa tilanteissa:
- jos päätös, johon oikaisua haetaan, koskee vain asian valmistelua tai täytäntöönpanoa,
- jos oikaisuvaatimuksen tekijä ei ole asianosainen eikä kunnan jäsen tai
- jos oikaisuvaatimusaikaa ei ole noudatettu.
Oikaisuvaatimusta käsittelevä viranomainen on sidottu niihin vaatimuksiin, joita oikaisuvaatimuksessa esitetään, eikä se voi käsitellä asiaa laajemmin. Oikaisuvaatimuksen väitteet laillisuusvirheistä tutkitaan. Jos oikaisu-vaatimuksessa on tarkoituksenmukaisuusperusteita, harkitaan oikaisuvaatimuksen hyväksymistä esitetyillä tarkoituksenmukaisuus-perusteilla. Oikaisuvaatimukseen annetussa päätöksessä on annettava perusteltu ratkaisu oikaisuvaatimuksessa esitettyihin vaatimuksiin.
Oikaisuvaatimus voidaan hylätä, jos päätöksessä ei todeta laillisuus-virheitä. Jos oikaisuvaatimus hyväksytään laillisuus- tai tarkoituksenmu-kaisuusperusteella, alkuperäinen päätös joko kumotaan tai sen tilalle tehdään uusi päätös.
Mattila on Euran kunnan jäsen ja oikaisuvaatimus on jätetty muutoksenhakumääräajan aikana, joten se on tutkittava.
Henkilö on esteellinen hallintolain 28.1 § 5 kohdassa tarkoitetun yhteisöjäävin perusteella, mikäli hän on hallituksen, hallintoneuvoston tai niihin rinnastettavan toimielimen jäsenenä taikka toimitusjohtajana tai sitä vastaavassa asemassa sellaisessa yhteisössä, säätiössä, valtion liikelaitoksessa tai laitoksessa, joka on asianosainen.
Yhteisöjääviä sovelletaan myös kuntakonserniin kuuluvan yhteisön ja säätiön hallituksen ja hallintoneuvoston jäseniin. Käsiteltäessä tällaisen yhteisön asiaa kunnan hallinnossa yhteisön hallituksen ja hallintoneuvoston jäsen ovat esteellisiä. Esteellisiä henkilöitä voidaan kuitenkin kuulla kunnan toimielimessä asiantuntijoina. Tällöin heidän kuitenkin tulisi poistua kokouksesta kuulemisen jälkeen, jotta he eivät osallistu päätöksentekoon tai siihen liittyviin keskusteluihin (KHO 1989 A 45).
Lautakunnan kokouksessa 14.12.2023 pykälää 147 käsiteltäessä läsnä ovat olleet oikaisuvaatimuksessa mainitut kunnanhallituksen puheenjohtaja Harri Lehtonen sekä sivistyslautakunnan jäsen Ilkka Leija. Harri Lehtonen on Euran Uima- ja urheiluhalli Oy:n hallituksen varsinainen ja Ilkka Leija varajäsen. Edellä mainittuihin lakipykäliin perustuen (laillisuusperuste) päätös on tehty virheellisessä järjestyksessä, joten se tulee kumota.
Esittelijä Sivistysjohtaja Matti Kompuinen
Päätösehdotus Sivistyslautakunta hyväksyy oikaisuvaatimuksen, koska päätös on tehty virheellisessä järjestyksessä (laillisuusperuste) ja kumoaa sivistyslautakunnan päätöksen 14.12.2023 § 147.
Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |