Dynasty tietopalvelu Haku RSS  

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://eura10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://eura10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Sivistyslautakunta
Pöytäkirja 09.11.2023/Pykälä 131


Liite 15 Kohdeavustusyhteenveto 2023 Nuoriso Ehdotus

 

Nuorisopalveluiden kohdeavustukset nuorisoyhdistyksille 2023

 

Sivltk 09.11.2023 § 131  

458/02.05.01.00/2023  

 

Valmistelija vs. hyvinvointipäällikkö Vesa Nuija, p. 044 422 4843

 

 

Sivistyslautakunta myöntää vuosittain kunnan alueella nuorisotoimintaa

järjestäville rekisteröidyille yhdistyksille avustusta. Avustus on jaettu kahteen osaan. Yleisavustukset on myönnetty kevään aikana ja kohdeavustukset marras-joulukuussa.

 

Kohdeavustuksia myönnetään piiri-, liitto- ja järjestötasoiseen

koulutustoimintaan osallistumiseen, esimerkiksi nuorisojärjestö- ja

ohjaajakoulutukseen tai muuhun koulutukseen. Kaikista toiminnoista, joihin

kohdeavustusta haetaan, on hakemukseen liitettävä maksutositekopio, josta käy ilmi maksaja (täytyy olla hakeva yhdistys), saaja ja kurssin nimi/ohjelma ja osallistujat. Kohdeavustusta ei myönnetä matkakuluihin eikä erilaisiin nuorten leirityksiin.

 

Nuorisopalveluiden kohdeavustusten hakuaika päättyi 31.10.2023 klo 15.00. Määräaikaan mennessä hakemuksia saapui kaksi.

 

Hakija

Haettava summa €

Kauttuan tehtaiden VPK:n nuoriso-osasto

2500

Partiolippukunta Euran Peurat ry

249

Yhteensä

2749

 

 

Vs. hyvinvointipäällikön ehdotus myönnettävistä kohdeavustuksista on seuraava:

 

Hakija

Myönnettävä summa €

Kauttuan tehtaiden VPK:n nuoriso-osasto

0

Partiolippukunta Euran Peurat ry

249

Yhteensä

249

 

 

Esityslistan liitteenä yhteenveto hakemuksista.

 

 

Esittelijä Sivistysjohtaja Matti Kompuinen

 

Päätösehdotus Sivistyslautakunta päättää myöntää nuorisopalveluiden kohdeavustukset vs. hyvinvointipäällikön esityksen mukaisesti:

Kauttuan tehtaiden VPK:n nuoriso-osasto        0 €
Partiolippukunta Euran Peurat ry           249 €

Avustukset myönnetään ehdollisena ja ne maksetaan, kun kaikki vaadittavat liitteet on toimitettu. Puuttuvat liitteet on toimitettava 24.11.2023 mennessä.

 

Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.