Dynasty tietopalvelu Haku RSS  

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://eura10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://eura10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Sivistyslautakunta
Pöytäkirja 09.11.2023/Pykälä 130



 

Liikuntapalveluiden kohdeavustukset liikuntayhdistyksille 2023

 

Sivltk 09.11.2023 § 130  

457/02.05.01.00/2023  

 

Valmistelija vs. hyvinvointipäällikkö Vesa Nuija, p. 044 422 4843

 

 

Sivistyslautakunta myöntää vuosittain kunnan alueella liikuntatoimintaa jär-jestäville rekisteröidyille yhdistyksille avustusta. Avustus on jaettu kahteen osaan. Yleisavustukset on myönnetty kevään aikana ja kohdeavustukset marras-joulukuussa.

 

Kohdeavustukset on tarkoitettu valmentajien/ohjaajien, tuomareiden, toimitsijoiden, seurajohdon yms. kurssi- ja koulutustoimintaan, joka liittyy oleellisesti yhdistysten toimintaan. Kohdeavustusta voi hakea myös erityiskohteisiin, kuten esimerkiksi suunnistuskarttojen tekemiseen. Kaikista toiminnoista, joihin haetaan kohdeavustusta, on hakemukseen liitettävä maksutositekopio, josta käy ilmi maksaja (täytyy olla hakeva yhdistys), saaja ja kurssi nimi/ohjelma ja osallistujat. Kohdeavustuksia ei myönnetä kurssi- ja koulutustoimintaan liittyviin matkakuluihin.

 

Liikuntapalveluiden kohdeavustusten hakuaika päättyi 31.10.2023 klo 15.00. Määräaikaan mennessä hakemuksia saapui 10.

 

 

Hakija

Haettava summa €

Euran Naisvoimistelijat ry

965

Euran Kanoottiklubi ry

265

Kauttuan Vesisukelluskerho ry

899,99

Fudoshin Rauma ry/ Euran judoryhmät

109

Kiukaisten Naisvoimistelijat ry

1655,50

Eura-Kauttuan Urheilijat

300

Hiisirasti ry 

500

Euran Raiku ry

1539

Lavatanssiseura Tanssitossut ry

570

Kiukaisten Urheilijat ry

1989,67

Yhteensä

8793,16

 

Vs. hyvinvointipäällikön ehdotus myönnettävistä kohdeavustuksista on seuraava:

 

Hakija

Myönnettävä summa €

Euran Naisvoimistelijat ry

965

Euran Kanoottiklubi ry

265

Kauttuan Vesisukelluskerho ry

899,99

Fudoshin Rauma ry/ Euran judoryhmät

109

Kiukaisten Naisvoimistelijat ry

1655,50

Eura-Kauttuan Urheilijat

300

Hiisirasti ry 

0

Euran Raiku ry

1539

Lavatanssiseura Tanssitossut ry

570

Kiukaisten Urheilijat ry

906,35

Yhteensä

7209,84

 

 

Esityslistan liitteenä yhteenveto hakemuksista.

 

 

Esittelijä Sivistysjohtaja Matti Kompuinen

 

Päätösehdotus Sivistyslautakunta päättää myöntää liikuntapalveluiden kohdeavustukset vs. hyvinvointipäällikön esityksen mukaisesti:    

Euran Naisvoimistelijat ry   965 e
Euran Kanoottiklubi ry   265 e
Kauttuan Vesisukelluskerho ry  899,99 e
Fudoshin Rauma ry/ Euran judoryhmät  109 e
Kiukaisten Naisvoimistelijat ry  1655,50 e
Eura-Kauttuan Urheilijat   300 e
Hiisirasti ry    0 e
Euran Raiku ry   1539 e
Lavatanssiseura Tanssitossut ry  570 e
Kiukaisten Urheilijat ry   906,35 e
Yhteensä    7209,84 e  

Avustukset myönnetään ehdollisena ja ne maksetaan, kun kaikki vaadittavat liitteet on toimitettu. Puuttuvat liitteet on toimitettava 24.11.2023 mennessä.

 

Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.