Dynasty tietopalvelu Haku RSS  

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://eura10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://eura10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Sivistyslautakunta
Pöytäkirja 21.09.2023/Pykälä 104


 

Varhaiskasvatuksen hakemusten määrä ja varhaiskasvatuspaikkojen määrä loppuvuosi 2023 ja alkuvuosi 2024

 

Sivltk 21.09.2023 § 104  

432/12.00.00/2023  

 

Valmistelija Varhaiskasvatuspäällikkö Eero Rantanen, p. 044 422 4471

 

 

Varhaiskasvatuslain 5 § mukaan kunnan on järjestettävä tässä laissa säädettyä varhaiskasvatusta siinä laajuudessa ja sellaisin toimintamuodoin, kuin kunnassa esiintyvä tarve edellyttää.

 

Lapsen vanhemman tai muun huoltajan, joka haluaa lapselle 12 §:n mukaisen kunnan järjestämän varhaiskasvatuspaikan, on tehtävä sitä koskeva hakemus viimeistään neljä kuukautta ennen, kuin lapsi tarvitsee paikan.

 

Mikäli varhaiskasvatuksen tarve johtuu työllistymisestä, opinnoista, koulutuksesta tai muutosta toiseen kuntaan työn tai opintojen takia, eikä tarpeen alkamisajankohta ole ennakoitavissa, varhaiskasvatuspaikkaa on haettava niin pian kuin mahdollista, kuitenkin viimeistään kaksi viikkoa ennen kuin lapsi tarvitsee paikan.

 

Varhaiskasvatus on järjestettävä 1 ja 2 momentissa tarkoitetun ajan kuluttua viimeistään siitä päivästä lukien, kun lapsi tarvitsee paikan. Varhaiskasvatusta on mahdollisuuksien mukaan järjestettävä lapsen vanhemman tai muun huoltajan toivomassa muodossa. Sijoittelussa on otettava myös huomioon lasten olemassa olevat varhaiskasvatuksen järjestämiseen liittyvät tekijät, kuten tuen tarpeet tai allergiat.

 

Jos varhaiskasvatuksessa olevan lapsen varhaiskasvatuksen tarve laajentuu ennakoimattomasta työllistymisestä, opinnoista tai koulutuksesta johtuen, kunnan on kuitenkin järjestettävä laajentuneen tarpeen mukainen varhaiskasvatuspaikka välittömästi saatuaan tiedon tarpeen muutoksesta. (19.12.2019/1395). Huomioitavaa paikkojen käytössä ja lasten sijoittamisessa on varhaiskasvatuslain 15 § mukaiset paikan säilymiset vanhempainrahajakson aikana.

 

Euran kunnan varhaiskasvatuspaikkojen tilanne on 14.9.2023 seuraava:

 

Paikan tarvitsee

Määrä

31.12.2023 mennessä

4 lasta

01.01.2024 alkaen

10 lasta

01.05.2024 alkaen

1 lasta

 

Paikkoja odottavista lapsista yksi (1) on vuonna 2020 syntynyt ja neljätoista (14) lasta on vuosina 2022-2023 syntyneitä. Vaihtamalla jo palvelun piirissä olevien lasten ryhmiä ja sijoittamalla lapsia nykyisiin paikkoihin saadaan paikkojen tarve vähentymään 6-5 lapseen yhteensä.

 

Varhaiskasvatuksella on mahdollista varhaiskasvatuspaikkojen tarpeen edellyttäessä ottaa Kauttuan päiväkodista tila käyttöön, mutta mahdollisena kustannuksia lisäävänä tekijä on oletettavissa varhaiskasvatuslain 25 § mukaisen henkilöstön palkkaamisesta aiheutuvat kustannusten lisääntymiset henkilöstömenoissa.

 

Varhaiskasvatuspäällikkö varmistaa 21.9.2023 ennen sivistyslautakunnan kokousta lasten määrän.

 

 

Esittelijä Sivistysjohtaja Matti Kompuinen

 

Päätösehdotus Sivistyslautakunta merkitsee tiedoksi varhaiskasvatuksen paikkatilanteen ja ottaa huomioon tämän tiedoksiannon vuoden 2024 talousarvion valmisteluprosessissa.

 

Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.