RSS-linkki
Kokousasiat:https://eura10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://eura10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Sivistyslautakunta
Pöytäkirja 24.08.2023/Pykälä 97
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Sivistyslautakunnan toimivallan siirrot/ Opetuspäällikölle kuuluneet tehtävät
Sivltk 16.02.2023 § 20
Valmistelija Sivistysjohtaja Matti Kompuinen, p. 044 422 4458
Euran kunnan hallintosäännön viidennen luvun mukaan toimielin ja viranhaltija voi siirtää tässä luvussa määrättyä toimivaltaa edelleen alaiselleen viranomaiselle. Se, jolle toimivaltaa on siirretty, ei voi enää siirtää toimivaltaa edelleen.
Sivistyslautakunta on päättänyt 28.09.2017 § 23 ja 26.09.2018 § 103 sekä 15.06.2021 § 94 siirtää toimivaltaansa opetuspäällikölle, joka on sittemmin eronnut tehtävästään. Kunnanhallitus ei ole myöntänyt opetuspäällikön viralle täyttölupaa, joten lautakunnan tulee järjestää muuttuneessa tilanteessa toimivaltansa siirrot uudelleen.
Lautakunta päättää siirtää aiemmin opetuspäällikölle siirtämänsä hallintosäännön §24 toimivaltaa seuraavasti:
Sivistysjohtaja
- päättää tuntikehyksen jakamisesta perusopetuksessa
- hyväksyy sopimukset oppilaitosten kanssa vastuualueen useiden palveluyksiköiden käyttämisestä opiskelijoiden harjoittelupaikkoina
- toimii palvelualueensa sopimusten vastuuhenkilönä
- päättää palvelualueellaan useita palveluyksikköjä koskevista opiskelijoiden ja tutkijoiden tutkimusluvista sekä vastuullaan olevia yksiköitä koskevista opiskelijoiden ja tutkijoiden tutkimusluvista
- päättää oppivelvollisuuden suorittamisen keskeyttämisestä, jos oppivelvollinen suorittaa oppivelvollisuuttaan Euran perusopetuksessa tai jos euralainen oppivelvollinen ei ole minkään koulutuksen järjestäjän opiskelija (Oppivelvollisuuslaki 7 §)
- päättää oppivelvollisuuslain 17 §:n mukaisesti oppivelvollisen maksuttomuuden laajuudesta sekä maksuttomuuden pidentämisestä
Esittelijä Sivistysjohtaja Matti Kompuinen
Päätösehdotus Sivistyslautakunta hyväksyy edellä esitetyt toimivallan siirrot.
Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.
Sivltk 24.08.2023 § 97
417/00.01.01/2022
Valmistelija Sivistysjohtaja Matti Kompuinen, p. 044 422 4458
Sivistyslautakunta on kokouksessaan 16.2.2023 § 20 päättänyt toimivallan siirtämisestä sivistysjohtajalle. Kohdat 5, 6 ja 7 liittyvät oppivelvollisuuden valvontaan.
Kunnanhallitus on 8.5.2023 § 146 päättänyt perustaa perusopetuksen apulaisrehtorin viran. Virka on täytetty 1.8.2023 alkaen. Perusopetuksen apulaisrehtorin tehtäviin kuuluvat oppivelvollisuuskoordinaattorin tehtävät.
Sivistyslautakunta päättää siirtää aiemmin sivistysjohtajalle siirtämänsä hallintosäännön § 24 toimivaltaa seuraavasti:
Yhteiskoulun apulaisrehtori (oppivelvollisuuskoordinaattori)
- päättää opiskelupaikan osoittamisesta oppivelvollisuuslain 15 §:n mukaisesti oppivelvolliselle, jos oppivelvollinen ei ole aloittanut 4 §:ssä tarkoitetussa koulutuksessa
- päättää oppivelvollisuuslain 17 §:n mukaisesti oppivelvollisen maksuttomuuden laajuudesta sekä maksuttomuuden pidentämisestä
Sivistysjohtajan toimivaltaan jää edelleen sivistyslautakunnan 16.2.2023 § 20 päätöksen mukaiset kohdat 1-5.
Esittelijä Sivistysjohtaja Matti Kompuinen
Päätösehdotus Sivistyslautakunta hyväksyy edellä esitetyt toimivallan siirrot astuvaksi voimaan 1.9.2023 alkaen.
Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |