Dynasty tietopalvelu Haku RSS  

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://eura10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://eura10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Tarkastuslautakunta
Pöytäkirja 09.05.2023/Pykälä 51


 

Arviointikertomuksen valmistelu

 

Tarkla 22.02.2023 § 15 

 

Kuntalain 121 § mukaan tarkastuslautakunta laatii arviointisuunnitelman ja antaa valtuustolle kultakin vuodelta arviointikertomuksen, jossa esitetään arvioinnin tulokset.

 

Kevään aikana laaditaan kuntalain mukainen arviointikertomus vuodesta 2022.

 

Esittelijä Puheenjohtaja

 

Päätösehdotus Käydään alustava keskustelu arviointikertomuksen laatimisesta.

 

Päätös Käytiin alustava keskustelu arviointikertomuksen laatimisesta.

 

 

Tarkla 22.03.2023 § 26 

 

Kuntalain 121 § mukaan tarkastuslautakunta laatii arviointisuunnitelman ja antaa valtuustolle kultakin vuodelta arviointikertomuksen, jossa esitetään arvioinnin tulokset.

 

Kevään aikana laaditaan kuntalain mukainen arviointikertomus vuodesta  2022.
   

Esittelijä Puheenjohtaja

 

Päätösehdotus Käydään keskustelu arviointikertomuksen laatimisesta.

 

Päätös Asian käsittely siirrettiin seuraavaan kokoukseen.

 

 

Tarkla 05.04.2023 § 33 

 

Esittelijä Puheenjohtaja

 

Päätösehdotus Käydään keskustelu arviointikertomuksen laadinnasta.

 

Päätös Arviointikertomuksen laadinnasta keskusteltiin ja todettiin, että kertomuksen laadintaa jatketaan seuraavassa kokouksessa

 

 

Tarkla 27.04.2023 § 41 

 

Esittelijä Puheenjohtaja

 

Päätösehdotus Käydään keskustelu arviointikertomuksen laadinnasta.

 

Päätös Käytiin keskustelu arviointikertomuksen laadinnasta ja päätettiin jatkaa keskustelua seuraavassa kokouksessa.

Päätettiin myös kutsua seuraavaan kokoukseen JVP-Eura Oy:n,  Euran Vuokrakodit Oy:n ja Euran Uima-ja urheiluhalli Oy:n edustajat pitämään ajankohtaiskatsaus.

 

 

Tarkla 09.05.2023 § 51  

5/02.02.02/2023  

 

Esittelijä Puheenjohtaja

 

Päätösehdotus Käydään keskutelu arviointikertomuksen laadinnasta.

 

Päätös Käytiin keskustelu ja päätettiin laatia arviointikertomus seuraavassa kokouksessa.