Dynasty tietopalvelu Haku RSS  

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://eura10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://eura10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 08.05.2023/Pykälä 145


 

Kulttuuriavustukset vuonna 2023 / Yksityiset taiteenharjoittajat

 

 

Khall 08.05.2023 § 145  

44/02.05.01.00/2023  

 

Valmistelija  Kulttuuripäällikkö Sirpa Wahlqvist puh. 044 422 4825

 

Talousarvioon vuodelle 2023 on varattu kulttuuripalveluiden vastuualueelle

15 000 euron määräraha jaettavaksi kohdeavustuksina kulttuurityötä tekeville yhdistyksille ja yhteisöille sekä harkintansa mukaan yksittäisille taiteenharjoittajille.

 

Vetovoima- ja kulttuuriavustuksiin on varattu vuodelle 2023 yhteensä 53 000 euroa. Tämä jakaantuu siten, että vetovoima-avustuksina jaettaisiin nyt 23 000 euroa ja kulttuuriavustuksina 15 000 euroa. Nämä olisivat kohdeavustuksia. Edellä mainittujen lisäksi vuoden 2023 talousarvioon on varattu 15 000 euron määräraha jaettavana avustuksina muihin yhteistyöhankkeisiin, joita talousarviovuoden aikana tulee esiin varsinaisen kohdeavustusjaon jälkeen.

 

Avustukset myönnetään hakemuksesta ja tositteita vastaan.

 

Kulttuuriavustusten jaossa painotetaan, että kulttuurityötä tekevät yhdistykset ja eri yhteisöt sekä yksittäiset taiteenharjoittajat tekevät mahdollisimman monipuolista kulttuuria ja taidetta, joka tukee kuntalaisten kulttuurin saatavuutta. Yksittäisten taiteenharjoittajien kohdalla painotetaan ammattimaisuutta.

 

Euran kunnassa vuonna 2020 hyväksytyn osallisuusohjelman ja yhdistysohjelman avulla pyritään lisäämään kuntalaisten aktiivisuutta ja osallistamista, jota avustusten jakaminen vahvistaa.

 

Hallintosäännön 22 §:n mukaan kunnanhallitus päättää ko. avustusten myöntämisestä ja valvoo avustusten käyttöä.

 

Esittelijä  Kunnanjohtaja Juha Majalahti

  

Päätösehdotus Kunnanhallitus myöntää 1990 euroa kohdeavustuksia yksittäisille taiteenharjoittajille seuraavasti:

 Hyväksytään kulttuuripalveluiden avustusten jakotapa seuraavaksi:

- avustukset ovat kohdeavustuksia ja ne maksetaan tositteita vastaan

  - avustuksia voidaan myöntää yhdistyksille ja yhteisöille sekä yksittäisille taiteenharjoittajille

 

Kunnanhallitus päättää ilmoittaa avustukset haettaviksi 31.3.2023 kello 14:00 mennessä ja päättää hakuajan jälkeen avustusten jaosta.

 

Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

  Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

 

 

Khall 08.05.2023 § 145  

44/02.05.01.00/2023  

 

Valmistelija Kulttuuripäällikkö Sirpa Wahlqvist puh. 044 422 4825

 

Avustusta haki määräaikaan mennessä 7 henkilöä, joista kahden hakemus tuli myöhässä. Myöhästyneitä hakemuksia ei huomioida avusten jaossa. Avustuksia haettiin yhteensä 12 190 euroa.

 

 

Hakija

Haetaan / 2023

Peltonen Mika

1500

Saarinen Sanna

490

Hirsimäki Sadet

1000

Pulkkinen Eero

1000

Ketola Eeva

3000

Heikkilä Mia (hakemus saapunut myöhässä)

200

Rainesto Hannu (hakemus saapunut myöhässä)

5000

 

 

Yksittäisten taiteenharjoittajien kohdalla painotetaan ammattimaisuutta. Henkilön kotikunnan pitää olla Eura.

 

Avustukset maksetaan kuitteja vastaan.

 

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Juha Majalahti

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus myöntää 1990 euroa kohdeavustuksia yksittäisille taiteenharjoittajille seuraavasti:

 

 

Hakija

Haetaan / 2023

Esitys / 2023

Kohde

Peltonen Mika

1500

1 500

Laulujen kirjoittamiseen

Saarinen Sanna

490

490

Gallerian valaistus- ja ripustustarvikkeisiin

 

Hakuajan päättymisen jälkeen myöhässä saapuneita hakemuksia ei huomioida avusten jaossa.

 

Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.