RSS-linkki
Kokousasiat:https://eura10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://eura10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Sivistyslautakunta
Pöytäkirja 20.04.2023/Pykälä 49
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Valtion erityisavustus esi-ja perusopetuksen koulutuksellista tasa-arvoa ja yhdenvertaisuutta edistäviin toimenpiteisiin vuosille 2023-2024
Sivltk 20.04.2023 § 49
117/02.05.01.01/2023
Valmistelija Talous- ja hallintosuunnittelija Kati Sammallahti, p. 044 422 4455
Opetus- ja kulttuuriministeriö on päätöksellään 23.3.2023 myöntänyt valtion erityisavustusta 167 000 €. Avustus on 80 % hankkeen kuluista. Kunnan omarahoitusosuus on 20 % eli 41 750 €. Hankkeen kokonaiskustannus on 208 750 €.
Erityisavustusta voi käyttää opettajien palkkaamiseen samanaikaisopettajiksi, ryhmien jakamiseen tai jakotunteihin sekä avustajien palkkaamiseen. Avustuksella palkattavien henkilöiden tulee työskennellä pääosin opetusryhmässä ja se on tarkoitettu ensisijaisesti sellaisten opetusryhmien toteuttamiseen ja tukemiseen, joissa tehostetun tuen tai erityisen tuen oppilaiden opetus järjestetään osittain tai kokonaan yleisopetuksessa. Avustusta ei voi käyttää kokoaikaisten ja pysyvien erityisluokkien tai -ryhmien muodostamiseen.
Hankerahoituksella palkataan viisi resurssiopettajaa ja yksi resurssikoulunkäynnin ohjaaja. Avustuksen käyttöaika on 1.8.2023 - 31.12.2024.
Esityslistan liitteenä opetus- ja kulttuuriministeriön erityisavustuspäätös.
Esittelijä Sivistysjohtaja Matti Kompuinen
Päätösehdotus Sivistyslautakunta merkitsee tiedoksi esi- ja perusopetuksen tasa-arvoa edistäviin toimenpiteisiin ja laadun kehittämiseen saadun opetus- ja kulttuuriministeriön erityisavustuksen.
Päätös Merkittiin tiedoksi.
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |