Dynasty tietopalvelu Haku RSS  

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://eura10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://eura10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Sivistyslautakunta
Pöytäkirja 20.04.2023/Pykälä 53


 

Yleissivistävän koulutuksen johtamisjärjestelyt

 

Sivltk 20.04.2023 § 53  

200/12.00.00/2023  

 

Valmistelija Sivistysjohtaja Matti Kompuinen, p. 044 422 4458

 

 

Valtuusto hyväksyi vakauttamisohjelmassa (26.8.2019 § 63) yksittäisenä toimenpiteenä koulukeskuksen (yläkoulu ja lukio) johtamisen tehostamisen ja uudelleen organisoinnin. Tämä tarkoitti käytännössä sitä, että yläkoululle ja lukiolle nimettiin yhteinen rehtori sekä yläkoululle apulaisrehtori. Samalla kunnanhallitus päätti 2.9.2019 § 268 muuttaa perusopetuksen vastuualueen yleissivistävän koulutuksen vastuualueeksi ja vastuualueen päälliköksi nimettiin opetuspäällikkö.

 

Koulujen lähijohtamisen resurssin turvaamista on käsitelty vuoden 2022 aikana opetuspäällikön täyttöluvan käsittelyn yhteydessä kunnanhallituksessa ja sivistyslautakunnassa. Kunnanhallitus ei ole myöntänyt opetuspäällikön virkaan täyttölupaa, vaan opetuspäällikön tehtäviä on siirretty sivistysjohtajalle ja rehtoreille. Lautakunta on palauttanut työtehtävien suunnittelun uudelleen valmisteluun. Sivistyspalveluiden henkilöstömuutoksista johtuen asia on johtamisjärjestelyjen osalta jäänyt osittain kesken, mutta talousarvioon on tehty varaus johtamisjärjestelyjen toteuttamiseen. Varaus perustuu opetuspäällikön ja talous- ja hallintopäällikön tehtävien täyttämättä jättämiseen.

 

Talousarvioon varattu resurssi lähijohtamisen vahvistamiseksi esitetään jaettavaksi seuraavasti.

 

Nykyinen rehtorijärjestely lukion ja yhteiskoulun osalta ei ole arjessa selkeä eikä näin ollen vastaa koulujen oppilaiden, huoltajien eikä henkilökunnan tarpeita ja kuormittaa kohtuuttomasti ko. henkilöitä. Myös lisääntyneet haasteet henkilöiden rekrytoinnissa yhdistettynä lisääntyneisiin lyhyiden sijaisuuksien tarpeisiin sekä lainsäädännön muutokset (esim. oppivelvollisuuslaki ja opiskeluhuoltolaki) aiheuttavat johtamisresurssiin lisäämistarvetta. Johtamisen selkiyttämiseksi molempiin koulumuotoihin (lukio ja perusopetus) on perusteltua nimetä omat rehtorit. Kunnan ainoan yläkoulun oppilas- ja henkilöstömäärä sekä lisääntyneet lakisääteiset tehtävät huomioiden myös apulaisrehtorin virka yhteiskoulussa on perusteltua.

 

Yläkoulun osalta rehtori vastaa yhteiskoulun kokonaisuudesta, hallinnosta, taloudesta sekä pedagogisesta johtamisesta. Rehtorin opetusvelvollisuus on 5 oppituntia. Yläkoulun apulaisrehtorin tehtäviin sisältyy mm. lyhytaikaisten sijaisten rekrytoiminen, oppivelvollisuuskoordinaattorin tehtävät sekä opiskeluhuoltotyön koordinointi ja kehittäminen. Opetusvelvollisuus on 8 oppituntia. Lukion rehtori vastaa lukion johtamisen lisäksi koko koulukeskuksen tilojen hallinnasta ja turvallisuudesta opetusvelvollisuuden ollessa 5 opintojaksoa.

 

Alakoulujen luottamustehtävässä olevien rehtoreiden osalta koetaan tarpeelliseksi turvata koulusihteeripalvelut sivistyspalvelujen toimistosihteereiltä. Aamu- ja iltapäivätoiminnan osalta rehtorit ovat saaneet vastuulleen henkilöstöhallinnon ja se aiheuttaa haasteita etenkin Kirkonkylän koulun aamupäivätoimintaan, johon ratkaisu on vastaavan ohjaajan nimeäminen.

 

JUKO:n pääluottamusmiehen, lukion ja yhteiskoulun rehtorin sekä apulaisrehtorin kanssa on käyty neuvotteluita alkuvuoden aikana. Lisäksi asiaa on käsitelty myös muiden rehtoreiden kanssa johtamisen tukemiseen liittyen.

Hallintosäännön 31 § mukaan kunnanhallitus päättää viran perustamisesta ja lakkauttamisesta. Hallintosäännön 17 § mukaan kunnanhallitus ja asianomainen lautakunta päättää vastuualueidensa päälliköistä

Kunnan ja hyvinvointialueen viranhaltijoista annetun lain 24 § 1. mom. mukaan viranhaltija voidaan siirtää toiseen virkasuhteeseen, jonka kelpoisuusvaatimukset hän täyttää ja jota voidaan pitää hänelle sopivana, jos hänen asemansa toistaiseksi otettuna tai määräaikaisena viranhaltijana ei muutu ja perusteena on toiminnan tai tehtävien uudelleenjärjestelyyn liittyvä perusteltu syy ja hänen varsinainen palkkansa ei alene tai hän on antanut siirtoon suostumuksensa taikka siirtoon on muu hyväksyttävä syy ja viranhaltija on antanut siirtoon suostumuksensa

 

Esittelijä Sivistysjohtaja Matti Kompuinen

 

Päätösehdotus Sivistyslautakunta esittää kunnanhallitukselle:

1. peruskoulun ja lukion rehtorin viran lakkauttamista
2. peruskoulun apulaisrehtorin viran lakkauttamista
3. lukion rehtorin viran perustamista
4. perusopetuksen rehtorin viran perustamista
5. perusopetuksen apulaisrehtorin viran perustamista

Lukion rehtorin virkaan siirretään nykyinen peruskoulun ja lukion rehtori nykyisen viran lakkautuessa. Perusopetuksen rehtorin virkaan siirretään nykyinen peruskoulun apulaisrehtori nykyisen viran lakkautuessa. Lisäksi lautakunta anoo kunnanhallitukselta täyttölupaa perusopetuksen apulaisrehtorin viran täyttämiseen.

Sivistyslautakunta nimeää sivistysjohtajan yleissivistävän koulutuksen vastuualueen päälliköksi.

Muiden koulujen lähijohtamista tuetaan koulusihteeripalvelujen kehittämisellä sekä nimeämällä Kirkonkylän koulun apip-toimintaan vastuuohjaaja.

 

Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.