Dynasty tietopalvelu Haku RSS  

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://eura10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://eura10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 27.02.2023/Pykälä 55


 

Lisämääräraha / Varavoimalaitteiston hankinta

 

Tekla 22.02.2023 § 25 

 

 

Valmistelija Rakennuspäällikkö Ari Jyräkoski ja tekninen johtaja Kimmo Haapanen

 

Loppuvuodesta 2022 merkittävästi noussut sähköenergian hinta ja uutiset mahdollisista sähkökatkoista tulevalla talvikaudella käynnistivät kunnan valmiuteen liittyvän keskustelun. Kunnassa on vesilaitoksella ja terveyskeskuksessa varavoimakoneet, mutta katsottiin tarpeelliseksi hankkia kaksi agregaattia varmistamaan esim. ruoan valmistus eri toimipisteissä. Hankinta käynnistettiin kunnan johtoryhmän aloitteesta.

 

Hankkeelle ei ole varattu määrärahaa vuoden 2023 talousarvion investointiosaan.

 

Tekniset palvelut on kilpailuttanut kiinteistöjen varavoimatarpeeseen 2 kpl siiirrettävää 50 kVA varavoimalaitteistoa

 

Hankinta on Laki julkisista hankinnoista ja käyttösopimuksista (1397/2016) mukainen kansallisen kynnysarvon ylittävä hankinta. Hankintamenettely on avoin. Hankinnasta on jätetty hankintailmoitus julkaistavaksi HILMA-portaalissa 4.1.2023. Tarjoukset tuli jättää 27.1.2023 klo 12.00 mennessä.

 

Tarjoajien soveltuvuus arvioidaan tarjousasiakirjoissa esitettyjen tietojen sekä hankintalain tarjoajien soveltuvuuden arviointia koskevien säännösten perusteella. Tarjoajat, jotka eivät täytä hankintayksikön tarjoajan soveltuvuudelle asettamia vähimmäisvaatimuksia on suljettava hankintalain 83 §:n mukaan tarjouskilpailun ulkopuolelle.

 

Tarjouksen valintaperusteena on hankintalain mukaisesti kokonaistaloudellinen edullisuus laadittavan pisteytyksen perusteella. Hinnan painoarvo on 70 % ja vertailuhintana on halvin hyväksyttävä tarjous. Laatupisteytyksessä toimitusajan painoarvo on 10 %, takuuajan  painoarvo on 10 % ja polttoainesäiliön tilavuuden painoarvo 10 %.

 

Määräaikaan mennessä tarjouksensa jättivät:

-          Genel Oy

-          kW-set Oy

-          Suomen Varavirta

-          Tapimer Oy

-          Voimalaite Service Oy

 

Kaikki tarjoajat täyttävät tarjouspyynnössä esitetyt vähimmäisvaatimukset. Yhteenveto tarjouksista ja tarjouspyynnön mukaan laadittu pisteytys on esityslistan liitteenä.

 

Esittelijä Tekninen johtaja Kimmo Haapanen

 

Päätösehdotus Tekninen lautakunta päättää valita varavoimalaitteistojen toimittajaksi Voimalaite Service Oy:n kokonaishintaan 83 000,00 € (alv 0 %). Päätöksen perusteena on kokonaistaloudellinen edullisuus laaditun pisteytyksen perusteella. Päätös on ehdollinen ja edellyttää, että valtuusto myöntää hankkeelle määrärahan.

 

Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.
Lisäksi lautakunta esittää kunnanhallitukselle, että hankinnalle myönnetään kuluvan vuoden talousarvioon 83.000 €:n lisämääräraha.

 

 

Khall 27.02.2023 § 55  

873/02.08.00/2022  

 

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Juha Majalahti

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus esittää valtuustolle, että valtuusto myöntää varavoimalaitteistojen hankintaan kuluvan vuoden talousarvioon 83.000 euron lisämääräraha.

 

Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

 

Pöytäkirjamerkintä: tekninen johtaja Kimmo Haapanen poistui kokouksesta ko. asiakohdan käsittelyn jälkeen.