Dynasty tietopalvelu Haku RSS  

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://eura10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://eura10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 27.02.2023/Pykälä 45


 

Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

 

Khall 27.02.2023 § 45  

    

Hallintosäännön § 117 mukaan kokouskutsussa on ilmoitettava kokouksen aika ja paikka sekä käsiteltävät asiat. Esityslista lähetetään mahdollisuuksien mukaan kokouskutsun yhteydessä. Kokouskutsu lähetetään vähintään kolme (3) päivää ennen kokousta jäsenille ja muille, joilla on läsnä olo-oikeus tai -velvollisuus, toimielimen päättämällä tavalla.

 

Hallintosäännön § 125 mukaan kokous on laillinen ja päätösvaltainen, kun puheenjohtaja avattuaan kokouksen, toteaa läsnä olevat sekä onko kokous laillisesti koolle kutsuttu ja päätösvaltainen. Kokous on päätösvaltainen, kun saapuvilla on enemmän kuin puolet toimielimen jäsenistä.

 

  

Päätösehdotus Puheenjohtaja toteaa kokouksen lailliseksi ja päätösvaltaiseksi.

 

Päätös Kokous todettiin yksimielisesti lailliseksi ja päätösvaltaiseksi.