RSS-linkki
Kokousasiat:https://eura10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://eura10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Sivistyslautakunta
Pöytäkirja 16.02.2023/Pykälä 26
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Sivistyslautakunnan toimivallan siirrot/ Suunnittelusihteeri
Sivltk 16.02.2023 § 26
417/00.01.01/2022
Valmistelija Sivistysjohtaja Matti Kompuinen, p. 044 422 4458
Euran kunnan hallintosäännön viidennen luvun mukaan toimielin ja viranhaltija voi siirtää tässä luvussa määrättyä toimivaltaa edelleen alaiselleen viranomaiselle. Sivistyslautakunta päättää muista toimialansa lainsäädännössä säädetyistä tai muutoin määrätyistä tehtävistä, ellei tehtävää ole siirretty viranhaltijalle. Se, jolle toimivaltaa on siirretty, ei voi enää siirtää toimivaltaa edelleen.
Lautakunnan ratkaisuvalta §24:
Suunnittelusihteeri
- Päättää esi- ja perusopetuksen oppilaiden koulukuljetuksen järjestämisestä, koulumatka-avustuksesta ja oikeudesta maksuttomaan koulukuljetukseen
- Päättää päivähoitoon osallistuvien lasten harkinnanvaraisista kuljetuksista
- Vastaa koulukuljetuksiin liittyvistä sopimuksista
- Hallinnoi sivistyspalvelujen hankkeita yhdessä talous- ja hallintosuunnittelijan kanssa
Esittelijä Sivistysjohtaja Matti Kompuinen
Päätösehdotus Sivistyslautakunta hyväksyy edellä esitetyt toimivallan siirrot.
Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |