Dynasty tietopalvelu Haku RSS  

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://eura10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://eura10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Sivistyslautakunta
Pöytäkirja 16.02.2023/Pykälä 19


Liite 9 Työ- ja loma-ajat lv. 2023-2024

 

Työ- ja loma-ajat esi- ja perusopetuksessa sekä lukiossa lv. 2023-2024

 

Sivltk 18.10.2022 § 130 

 

 

Valmistelija Vs. sivistysjohtaja Jukka Pirttimäki, p. 044 422 4804

 

Euran kunnan hallintosäännön 24 §:n mukaan sivistyslautakunta päättää esiopetuksen ja koulujen lukuvuoden työ- ja loma-ajoista.

 

Perusopetuslain 23 §:n mukaan perusopetuksen lukuvuosi alkaa 1. päivänä elokuuta ja päättyy 31. päivänä heinäkuuta. Lukuvuodessa on 190 työpäivää. Lukuvuoden työpäivistä vähennetään kuitenkin muuksi arkipäiväksi kuin lauantaiksi sattuva itsenäisyyspäivä, loppiainen ja vapunpäivä. Tämän perusteella perusopetuksen lukuvuoden 2022-2023 työpäivien lukumäärä on 188. Perusopetusasetuksen 7 §:n mukaan lukuvuoden koulutyö päätetään viikon 22 viimeisenä arkipäivänä. Lukiolaissa ja -asetuksessa ei ole säädöstä lukuvuoden työpäivistä.

 

Esiopetuksesta säädetään perusopetuslaissa (628/1998). Oppivelvollisuuden alkamista edeltävänä vuotena lapsen on osallistuttava vuoden kestävään esiopetukseen (4 h/pv) tai muuhun esiopetuksen tavoitteet saavuttavaan toimintaan. Esiopetus on maksutonta.

Lapsen huoltajan on huolehdittava siitä, että lapsi osallistuu esiopetukseen tai muuhun esiopetuksen tavoitteet saavuttavaan toimintaan.

Perusopetusasetuksen mukaan esiopetusta on annettava vähintään 700 tuntia vuodessa.

 

Lukuvuoden 2023-2024 työaikoja on käsitelty Satakunnan sivistysjohtajien kokouksessa. Tarkoituksenmukaista olisi, jos Satakunnassa olisi mahdollisimman kattavasti samat työajat. Sivistysjohtajien keskusteluissa on päädytty malliin, joka noudattaa perinteistä euralaista mallia (viikon syysloma).

 

Esityslistan liitteenä on lv. 2023-2024 työ- ja loma-ajat Euran esi- ja perusopetuksessa sekä lukiossa.

 

Liitteen mukaan syyslukukausi alkaa 10.8.2023, syysloma on 23.-27.10.2023 (vko 43), syyslukukausi päättyy 22.12.2023. Kevätlukukausi alkaa 8.1.2024, talviloma on 19.-23.2.2024 (viikko 8) ja lukuvuosi päättyy lauantaina 1.6.2024. Esiopetuksen toimintakausi noudattaa muuten edellä olevaa, mutta kevätlukukausi päättyy perjantaina 31.5.2024. Esiopetuksen toimintakausi 2023-2024 sisältää näin 187 työpäivää.

 

 

Esittelijä Vs. sivistysjohtaja Jukka Pirttimäki

 

Päätösehdotus Sivistyslautakunta hyväksyy lv. 2023-2024 oppilaiden työ- ja loma-ajat Euran perusopetuksessa (ml. esiopetus) ja lukiossa liitteen mukaisesti. Lukuvuosi 2023-2024 alkaa 10.8.2023, syyslomaa vietetään 23.-27.10.2023, syyslukukausi päättyy 22.12.2023, kevätlukukausi alkaa 8.1.2024, talvilomaa vietetään 19.-23.2.2024 ja lukuvuosi päättyy lauantaina 1.6.2024. Esioppilaiden työ- ja loma-ajat ovat muuten edellä olevat, lukuun ottamatta kevätlukukauden päätöspäivää, joka on perjantaina 31.5.2024.

 

Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

 

 

Sivltk 16.02.2023 § 19  

757/12.00.01/2022  

 

Valmistelija Sivistysjohtaja Matti Kompuinen, p. 044 422 4458

 

Sivistyslautakunta on 18.10.2022 § 130 hyväksynyt lv. 2023-2024 oppilaiden työ- ja loma-ajat Euran perusopetuksessa (ml. esiopetus) ja lukiossa. Asian liitteenä olleessa taulukossa on virheellisesti mainittu syyslukukauden alkamispäiväksi 11.8.2023. Syyslukukausi alkaa 10.8.2023.

 

Esityslistan liitteenä korjattu taulukko.

 

Esittelijä Sivistysjohtaja Matti Kompuinen

 

Päätösehdotus Sivistyslautakunta hyväksyy korjatun liitteen v. 2023-2024 oppilaiden työ- ja loma-ajat Euran perusopetuksessa (ml. esiopetus) ja lukiossa. 18.10.2022 tehdyn päätöksen sisältö pysyy ennallaan.

 

Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

 

Pöytäkirjamerkintä Hyvinvointipäällikkö Teija Henriksson ja talous- ja hallintosuunnittelija Kati Sammallahti poistuivat kokouksesta klo 17.55.