Dynasty tietopalvelu Haku RSS  

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://eura10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://eura10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaavatoimikunta
Pöytäkirja 09.02.2023/Pykälä 8



 

Pyhäjärven länsirannan ranta-asemakaavan II muutos 3

 

Kaavtmk 08.12.2022 § 36 

 

 

Valmistelija Tekninen johtaja Kimmo Haapanen, puh. 044 422 4870

 

Pyhäjärven länsirannan ranta-asemakaavan ll muutos 3 on ns. maanomistajan kaava. Kaavatyön tavoitteena on kasvattaa korttelin 37 a kortteli- ja rakennusalueen rajaa siten, että jo toteutunut rakentaminen sijoittuu kortteli- ja rakennusalueen sisään. Maanomistaja vastaa kaikista kaavan laadintaan liittyvistä kuluista. Maanomistaja on valinnut kaavakonsultiksi Nosto Consulting Oy:n.

 

Suunnittelualue sijaitsee Eurassa Honkilahdentien itäpuolella noin 13 km Euran keskustan palveluista etelään. Suunnittelualueen ympäristössä on sekä loma- että vakituista asumista Pyhäjärven rannalla sekä Mannilan ja Mestilän kylissä. Suunnittelualueelle on kiinteä tieyhteys. Suunnittelualueelle johtaa ajoyhteys Letkuranta, joka erkanee Koruniementieltä suunnittelualueen eteläpuolella.

 

Muutos laaditaan siten, että se voidaan käsitellä vaikutuksiltaan vähäisenä (MRA 27§ ja 30§). Kortteli- ja rakennusalueen rajat hieman muuttuvat, mutta esim. rakennusoikeuden määrä ei kasva. Vaikutukseltaan vähäiseen asemakaavan muutokseen ei laadita osallistumis-ja arviointisuunnitelmaa(MRL63§) ja sen nähtävilläoloaika on vähintään 14 päivää.

 

Esityslistan liitteenä on asemakaavaehdotuksen kartta merkintöineen ja asemakaavan selostus.

 

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Juha Majalahti

 

Päätösehdotus Kaavatoimikunta päättää laittaa asemakaavan muutostyön vireille. Lisäksi kaavatoimikunta hyväksyy asemakaavaehdotuksen kartan merkintöineen sekä asemakaavan selostuksen ja päättää asettaa ne 14 päivän ajaksi julkisesti nähtäville. Asemakaavaehdotuksesta pyydetään lausunnot Satakuntaliitolta ja Varsinais-Suomen ELY:ltä.

 

Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

 _________

 

Kaavtmk 09.02.2023 § 8  

864/10.02.04/2022  

 

Valmistelija Tekninen johtaja Kimmo Haapanen, puh. 044 422 4870

 

Kaavaehdotus on ollut yleisesti nähtävillä 21.12.2022 - 5.1.2023. Kaavaehdotuksesta ei saatu nähtävillä olon aikana yhtään mielipidettä osallisilta. Kaavaehdotuksesta ei myöskään saatu yhtään lausuntoa. Varsinais-Suomen ELY-keskus ilmoitti sähköpostitse 5.1.2023 ettei sillä ole lausuttavaa kaavaehdotuksesta.

 

Liitteenä olevaan kaavakarttaan ja kaavaselostukseen ei ole tarpeen tehdä muutoksia.

 

 

 

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Juha Majalahti

 

Päätösehdotus Kaavatoimikunta osaltaan hyväksyy Pyhäjärven länsirannan 22.11.2022 päivätyn ranta-asemakaavan ll muutos 3:n ja esittää sitä kunnanhallituksen hyväksyttäväksi.

 

Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

 _________