RSS-linkki
Kokousasiat:https://eura10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://eura10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Tarkastuslautakunta
Pöytäkirja 12.10.2022/Pykälä 77
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Tarkastuslautakunnan pöytäkirjan tarkastus ja nähtäville asettaminen
Tarkla 12.10.2022 § 77
Hallintosäännön § 137 mukaan pöytäkirjan allekirjoittaa puheenjohtaja ja varmentaa pöytäkirjanpitäjä.
Pöytäkirja tarkastetaan lautakunnan päättämällä tavalla.
Kuntalain 140 §:
"Valtuuston, kunnanhallituksen ja lautakunnan sekä kuntayhtymän 58 §:n 1 momentissa tarkoitetun toimielimen pöytäkirja siihen liitettyine oikaisuvaatimusohjeineen tai valitusosoituksineen pidetään tarkastamisen jälkeen nähtävänä yleisessä tietoverkossa, jollei salassapitoa koskevista säännöksistä muuta johdu."
Esittelijä Puheenjohtaja
Päätösehdotus Tarkastuslautakunta päättää, koska pöytäkirja tarkastetaan ja milloin pöytäkirja asetetaan nähtäville
Päätös Päätettiin, että pöytäkirja tarkastetaan sähköpostitse tai kunnanvirastolla käymällä. Pöytäkirja allekirjoitetaan seuraavassa kokouksessa.
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |